Poikani yksivuotispäivän korvalla tein hänelle klassisen palikkatestin. Sekoiluksi meni. Poika viskeli puiset kartiot sun muut tötteröt ympäri olohuoneen lattiaa, nosti koko laatikon päänsä päälle ja päästi suustaan sepporätymäisen karjaisun.
Muistin apinoille tehdyt psykologiset testit. Simpanssit pärjäävät niissä parhaiten. Kiltisti ne laittavat palikat oikeisiin koloihin ja suoriutuvat melko hyvin vaativammistakin haasteista. Niinpä simpansseja pidetään apinoista älykkäimpinä.
Kerran testiin tuotiin orankeja. Nepä eivät lähteneet leikkiin lainkaan mukaan, vaan tuhosivat koko testilaitteiston. Suuri kysymys kuuluu: Kumpi onkaan fiksumpi, tottelevainen simpanssi vai oikutteleva oranki?
Keski-ikää lähestyvänä nojatuolikapinallisena vastaan tietysti oranki, tuo apinoiden Seppo Räty. Eihän nyt ihmisen vangiksi joutuneen Sumatran viidakkojen valtiaan elämäntehtävänä voi olla jonkun biologinörtin uran avittaminen.
Pian epäonnistuneen testin jälkeen poikani kehitti – ja läpäisi – ikioman palikkatestinsä. Testilaitteiston hän rakensi talouspaperirullasta, kahvinkeittimen suodatinosasta ja rytmimunasta. Hurrasin ipanan järjenjuoksulle ja mietin koska tuon voi viedä johonkin laitokseen, päiväkotiin tai vastaavaan.
Ei vielä pitkiin aikoihin, mikäli on uskominen professori Liisa Keltikangas-Järvistä, joka on esitellyt mediassa ahkerasti näkemyksiään lasten kasvattamisesta. Hän on sitä mieltä, että lapset on pidettävä kolmivuotiaiksi saakka äidin hellässä huomassa ja mieluiten neljän seinän sisällä. Toisten lasten seura ja suuret väkijoukot ovat haitaksi heidän kehitykselleen.
Samoilla linjoilla on se äänekäs nuorten äitien ja isien joukkio, joka internetissä vauhkoaa kiintymysvanhemmuudeksi nimetystä vauvojenhoitosuuntauksesta. Näiden ihmisten maailmankuvaa määrittää pyhä kolmiyhteys: äidin tissi, kantoliina ja kestovaippa.
Fundamentalistien mielestä kestovaippakin on turhake. Parasta olisi olla kokonaan ilman vaippoja ja keskittyä tulkitsemaan vauvan ”vessahätäviestintää”.
Imetystä kiintymysäidit jatkavat suurin piirtein siihen saakka, kunnes lapselle hankitaan oma iPad.
Liisa Keltikangas-Järvinen perustelee äidit kotiin -linjaansa omilla tutkimuksillaan, joissa on havaittu vauvojen stressihormonitasojen nousevan vieraiden ihmisten seurassa.
Onko se tappavaa? Voisiko lyhytkestoinen, hallittu stressikokemus jopa antaa valmiuksia käsitellä tulevia suurempia vastoinkäymisiä? Jos tavoitteeksi asetetaan mahdollisimman stressittömien olosuhteiden luominen, niin vastasyntyneet tulisi kai säilöä äiteineen pehmustettuihin huoneisiin ja pitää siellä kolme ensimmäistä elinvuottaan. Tämän jälkeen professori Keltikangas-Järvinen voisi mitata myös äitien stressitason.
Vaatimus äidin sitomisesta lapseen vuosikausiksi on outo myös historian valossa. Ei niin ole eletty ennenkään. Evoluutiopsykologi Sarah Hrdy väittää, että ihmislajille tyypillistä on nimenomaan kasvatusvastuun jakaminen: vanhemmat eivät yksinkertaisesti selviä kaikesta yksin. Apuna on käytetty sisaruksia, sukulaisia, naapureita ja palkattua työvoimaa.
Kun poikani oli puolivuotias, vietimme kaksi kuukautta Espanjassa. Siellä pikkuisia kasvatetaan vastoin Keltikangas-Järvisen ja kiintymysvanhempien ohjeita. Vauvat laitetaan päivähoitoon puolivuotiaina. Kasvatusfilosofia lähtee siitä, että lapsen pitää oppia toimimaan ryhmässä – eikä siis vältellä toisia lapsia. Arkijärjellä ajatellen tuo vaikuttaa fiksulta, toisten kanssa toimiminen kun nyt on langennut ihmisen osaksi maailmassa. Tuloksetkin puhuvat puolestaan: espanjalaisteinien murrosikä on poikkeuksellisen kesy.
Suomalaisten kiintymysvanhempien paasaus tuo mieleeni tiukan linjan uskovaiset. Toki he voivat olla jossain asioissa oikeassa. Pelottavaa on se varmuus, jolla he sanomaansa julistavat.
Ennen lapseni syntymää minullakin oli jonkinlainen kasvatusfilosofia. Nyt tiedän vain sen, että mitään en tiedä. Parhaan ohjeen sain baaritiskillä eräältä kollegaltani. ”Ei lapsia pidä kasvattaa”, hän julisti. ”Lapset kasvattavat meistä hyviä vanhempia, jos me annamme heille siihen mahdollisuuden.”
Lähden nyt lyhyelle isyyslomalle ja yritän noudattaa tuota monitulkintaista neuvoa.
*
Kirjoittaja on toimittaja, joka laitettiin päivähoitoon kolmikuisena.
