Luomo. Postres. G. W. Sundmans. Ja tietenkin ainoa kahden Michelin-tähden ravintolamme, Chez Dominique. Taloudellisesti vaikeat ajat ovat rokottaneet Suomen fine dining -kenttää reippaasti. Fiineimmät paikat ovat joutuneet lopettamaan tai siirtymään esimerkiksi tilausravintoloiksi. Välillä korkeimman keittotaidon on pelätty kuolevan maastamme jopa kokonaan.

Mutta voi ajatella, että lama on tehnyt suomalaiselle ravintolakentälle myös hyvää. Kun ihmisillä on käytettävissä vähemmän rahaa, ruoalla ei snobbailla niin paljon. Ennen saatettiin tilata listan kallein annos vain näyttämisen halusta. Ne ajat alkavat olla ohi.

Valkoisten pöytäliinojen sijaan nyt halutaan bistromeininkiä ja katuruokaa. Ja niistä ei tosiaan ole ollut pulaa. Esimerkiksi paikallisten raaka-aineiden keräilyä ja säilömistä on jalostettu koko ajan pidemmälle ja laadukkaista raaka-aineista valmistettu ”roskaruoka”, esimerkiksi hodarit ja hampurilaiset, on ollut hitti jo jonkin aikaa. Etnisten ruokien kirjo on myös laventunut:  sushi on jo melkein uusi pizza, ja siksi sitä syödäänkin nyt burritona. Tai sitten hörpitään ramenkeittoa.

Samaan aikaan yhä suositummiksi ovat tulleet erilaiset yhteisöllisen syömisen muodot, pop up -ravintolat ja ruokakerhot, kehitys, josta maailmalla on käytetty termiä fun dining. Siinä ei ole sijaa itsensä vakavasti ottamiselle: kurttuotsainen Hans Välimäki ei tunnu tämän päivän kokilta. Nykyään hienoimpaankin ravintolaan pitää voida mennä tennareissa.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta: koulutettu keskiluokka on jo pitkään yhdistellyt erilaisissa makutottumuksissaan ylä- ja alatasoa. Ja hyvä niin.

Kun ravintoloista tulee helpommin lähestyttäviä, uskaltautuvat yhä useammat ulos kodeistaan syömään. Ennen sotia syntyneiden suomalaisten mielestä ravintolassa käyminen oli lähtökohtaisesti turhaa. Nykyään ulkona syöminen on monen mielestä myös ajansäästöä: ei tarvitse käydä ostoksilla tai hikoilla keittiössä.

Huolimatta lamasta, joka ei siis aivan kaikkia ole koskettanut, Suomeen onkin viime vuosina perustettu yhä enemmän ruokaravintoloita. Ruoka-annosten myyntikin on varovaisessa nousussa, toisin kuin alkoholin. Ovatko suomalaiset siis oppineet syömään selvin päin – ja ehkä jopa nauttimaan siitä?