Avoimen maan lumo: lajikirjoltaan rikkaat lentokentät ovat luontotutkijan paratiisi ja Suomen arvokkaimpia ketoja
Puheenaiheet
Avoimen maan lumo: lajikirjoltaan rikkaat lentokentät ovat luontotutkijan paratiisi ja Suomen arvokkaimpia ketoja
Kiuru laulaa, kukat odottavat perhospilvien saapumista. Olemme Suomen arvokkaimmalla kedolla, Lappeenrannan lentokentällä. Avoimet ja hylätyt maat ovat nousseet luontotutkijoiden suosioon.
Julkaistu 29.6.2021
Apu

Kuulen kiurun laulun. Jossain heräilee myös niittykirvinen ja pensastasku kylmän yön jälkeen. Edessä aukeaa valtava tasanko kiitoratoineen. Lappeenrannan lentokentän kiitoradoilla on pituutta liki kolme kilometriä. Kiitoratojen ympärillä riittää hehtaareittain hiekkamaata, jota kutsutaan myös korvaavaksi perinnebiotoopiksi. Suomen suurin keto on puhkeamassa kukkaan.

Lappeenrannan lentokentällä on alkamassa yksi kesän monista luontoinventoinnista. Inventointi tehdään Lappeenrannan kaupungin piikkiin, sillä kaupunki suunnittelee kentän laidoille suurta aurinkovoimalaa. Kaksi hyvää tarkoitusta uhkaa törmätä toisiinsa, ellei luontoinventointia oteta huomioon hankkeessa.

"Suomen tärkein korvaava paahdealue"

Lappeenrannan lentokenttä on saanut arvonimen Suomen tärkein korvaava paahdealue. Paahdealueella tai paahdeympäristöllä tarkoitetaan auringonpaisteelle altista, kuumaa ja kuivaa aluetta, joita entisaikaan syntyi metsä­palojen seurauksena erityisesti harjualueilla. Lentokentältä löytynyt lajikirjo on ällistyttänyt tutkijat. Syykin on selvä. Kenttä sijaitsee Salpausselän harjumaalla ja se on iso.

– Isot koneet vaativat pitkät kiitoradat. Ei tällaista ole missään muualla, sanoo luontokartoittaja ja Hemiptera-eliötyöryhmän jäsen Petri Parkko.

Lappeenrannan lentokenttä on kuin valtava, entisaikojen keto. Etualalla ”saalista” kuvaa Petri Parkko, taustalla haavii Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski ja hänen takanaan Laura Parkko.

Suomen luonnon muutos sotien jälkeen on ollut raju. Luonnontilaiset suot ja vanhat metsät ovat liki kadonneet. Myös perinnebiotoopeista ja paahdealueista on tullut usein suuria puskia. Siksi niiden arvokasta lajistoa etsitään nyt korvaavilta kohteilta. Lentokentät ja muut rakentamiselta säästyneet paikat ovatkin nyt luontotutkijoiden kiinnostuksen kohteina. Puhutaan monimuotoisuuskeskuksista eli hot spoteista.

Kaikki avoimet niityt ovat nykyisin tärkeitä

Helsinkiläinen Malmin lentokenttä ei kuulu perinnemaisemien ja paahteisten hot spot -lentokenttien joukkoon. Malmi on perustettu aikoinaan suomaalle ja se on monelle uhanalaiselle lajille liian kostea ja ravinteikas. Viime kesän luontoinventoinneissa Malmin kentän niityt määriteltiin kuitenkin erittäin uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Toki mikä tahansa avoin niitty on nykyisin tärkeä etenkin monille linnuille.

Hallituksen HELMI-ohjelma lupaa parempia aikoja paitsi lintuvesille ja soille, myös perinnebiotoopeille.

Itse olen vieraillut Saaristomerellä sijaitsevalla Örön sotilassaarella 2000-luvun vaihteessa. Muistan saaren entiseltä heli­kopterikentältä tuhansien perhosten tanssin sinisillä ajoruohokasvustoilla. Myös Örön hiekkaisuus ja vanhat, venäläiset linnoitusrakenteet piirtyivät mieleen.

Tapasin Örön saarella tuolloin myös nykyisin Sitowisen konsulttitoimiston hyönteisasiantuntijana ja toimivan perhosgurun Jaakko Kullbergin. Sama mies tuli vastaan Helsingin edustalla sijaitsevalla Santahaminan suljetulla sotilassaarella, joka on myös legendaarinen paikka luontoharrastajien keskuudessa. Sielläkin Kullberg tutki saaren hyönteisfaunaa.

Hiekkamaiden lisäksi armeijan alueiden etuja ovat betonirakenteet, joiden emäksisyys on happamien maiden puskurina elinehto monille lajeille. Suomen kuusettuminen, metsäpalojen puute ja lehtipuiden väheneminen ovat happamoittaneet useiden alueiden maaperää.

On siis aika tavata uudelleen Jaakko Kullberg, jonka tokaisu ”kranaatinheitin on luonnon – tai ainakin harjusini­siiven – paras ystävä” on jäänyt elämään. Lyhyeksi tarkoitetusta haastatteluhetkestä tuli lopulta tuntien mittainen.

Hän penää luonnonsuojeluun historiallista näkemystä, jossa otettaisiin huomioon Euroopassa laiduntaneiden suurten kasviensyöjien joukkotuho ihmisten takia. Tämä on vaikuttanut ratkaisevasti Euroopan ja Amerikankin kasvillisuuteen ja sitä kautta myös eliölajistoon.

Pohjoisten arojen ja niillä eläneiden kasvien ja hyönteisten katoaminen laiduntavien eläinten myötä on Kullbergin mielestä koskettanut myös Suomea. Tämän voi todistaa esimerkiksi siten, että kulttuurimaisemien ja harjumaiden ennallistamisten myötä uudelleen avoimeksi muuttuneille alueille palautuu nopeasti niillä aikoinaan elänyttä lajistoa.

Eläinten polut ovat kasvitieteellisiä puutarhoja

Hyönteistutkijat puhuvat laiduntamisen lisäämisen ohella myös metsäpalojen ja armeijan alueilla tapahtuvan hallitun häiriön autuudesta. Räjähtelevien ammusten, telaketjujen ja toisaalta laiduneläinten kavioiden jäljissä lisääntyy ja leviää myös luonnon monimuotoisuus.

– Kun elukat kävelevät kesälaitumilleen, niiden polut ovat kasvitieteellisiä puutarhoja. Nykyisin luonnosta puuttuu luonnonvalinnan monimuotoisuutta lisäävät eläin­laumat ja metsäpalot, Kullberg sanoo.

Venäjällä ihmisen aikaan saamat metsäpalot voivat raivota viikkoja. Usein näkymä on kuin ilmestyskirjasta.

Suomessa metsäpaloja ei sallita luonnonsuojelualueillakaan, sillä ne ovat siihen liian pieniä. Kun muutama vuosi sitten UKK-puiston Jaurujoella ehti palaa salaman sytyttämänä kymmenisen hehtaaria kuivaa mäntymetsää, löytyi paloalueelta myöhemmin kokonainen lajikirjo uhanalaisia ja Suomelle uusiakin hyönteisiä.

Kullberg esittää infran ”ottamista haltuun” ja ”ajattelemaan suuresti”.

– Sorakuopat, tienvierustat ja muut ihmisen luomat avomaat ovat tärkeitä, koska niitä on paljon. Nurmikoiden sijasta pitäisi suosia niittyjä ja lopettaa metsien istuttaminen uusille alueille. Istuttamisen tilalle tulisi saada poltto. Suomi ja koko Eurooppa tarvitsee villiinnyttämistä, mikä tarkoittaa suurten, heiniä syövien eläinten palauttamista luonnon kiertokulkuun.

Kiikalan lentokenttä sijaitsee Natura-alueen keskellä

Otetaan neuvosta vaari ja siirrytään Varsinais-Suomeen, jossa sijaitsevat monet Suomen tärkeimmistä paahdeympäristöistä. Yksi näistä on Salossa sijaitseva Kiikalan lentokenttä, joka löytyy erittäin arvokkaan Hyyppäränharjun 2 000 hehtaarin suuruisen Natura-alueen keskeltä.

Kiikalan kenttä on Metsähallituksen talousmetsäpuolen hallinnassa ja siellä tehdään parhaillaan laajaa viranhaltijoiden ja maanomistajien yhteistyötä kentän luontoarvojen turvaamiseksi ja palauttamiseksi.

Kiikalan kentän keskellä kulkeva kiitorata asvaltoitiin viime kesänä. Asvalttia tuskin saadaan enää rullalle, mutta kentällä ja sen lähiympäristössä voidaan sen sijaan tehdä paljon muita toimia luonnon hyväksi.

Valonian asiantuntijoiden, tutkijoiden ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen edustajien mielestä kiitoradan tieltä raivatut maamassat on saatava pois, kentän reunan mäntytaimikko on sekin ainakin aukotettava. Silloin alueella viihtyvät aiempaa paremmin perhoset, luteet, kaskaat ja lantakuoriaiset ja ennen kaikkea niiden isäntäkasvit, kuten kissankäpälä, kangasajoruoho, ketoneilikka ja kultapiisku.

Hyyppäränharju on monimuotoisuuden hot spot -kohde kultalähteineen, puroineen, suppineen ja harjuineen. Kiikalassa on tarkoitus osaltaan kehittää viranomaisten menetelmiä eli niittytyökaluja. Ne tarkoittavat luonnon monimuotoisuuden lisäämistä paahdeympäristöjen hoidon laajentamisen ja hyönteisten ravintokasvien istutusten kautta.

Kiikalan lentokenttä ja koko Hyyppärän arvokas harjualue vaativat luonnolle suotuisten elinympäristöjen kohentamista. Hanketta suunnittelemassa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja Iiro Ikonen, opintonäytetyötä hankkeessa tekevä Eva-Liisa Lumio ja Jari Kaitila Suomen Perhostutkijain Seurasta.

Ylitarkastaja Iiro Ikonen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden hot spot -kohteiden inventoinnin ja kunnostamisen päässeen muutenkin maakunnassa käyntiin. Tämän ovat mahdollistaneet hallitusohjelmassa sovitut tavoitteet ja HELMI-määrärahat.

ELY-keskuksella on tämän vuoksi täälläpäin Suomea meneillään myös suuri hanke vieraslajien, kuten lupiinin, kitkemiseksi ja tienvarsien luontoarvojen palauttamiseksi etenkin Saaristomeren alueella.

Perinnebiotoopit ovat kokeneet arvonnousun

On aika palata lentokenttien, sorakuoppien, armeijan alueiden ja ratapihojen mailta maatalouden ja karjan synnyttämille niityille ja hakamaille. Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Tapio Heikkilä tunnetaan Suomen maisemaguruna, joka on jo kymmeniä vuosia jaksanut puhua, kirjoittaa ja luennoida kulttuurimaisemien arvon palauttamisen puolesta, joten hän on oiva retkiopas.

Suuntaamme iltaretkelle Kirkkonummen Hirsalaan. Sieltä löytyy Dåvitsin ennallistettu laidunalue ja kosteikko, jonka suojelu- ja hoitoalueen koko on vain muutamassa vuodessa saatu kasvatettua parista hehtaarista noin 60 hehtaariin.

Tapio Heikkilä huokuu tyytyväisyyttä perinnebiotooppien arvonnousun viimeinkin tapahduttua. Hallituksen HELMI-ohjelma lupaa parempia aikoja paitsi lintuvesille ja soille, myös perinnebiotoopeille.

Haavimisen lisäksi tutkimusmenetelmiin kuuluu maahan kaivettujen loukkujen säännöllinen tarkistaminen.

Heikkilä korostaa, että tärkeintä perinnebiotooppien hoidossa on jatkuvuus. HELMI-ohjelmassa tämäkin on pyritty varmistamaan.

Perinnebiotoopeista on valtion suojelualueilla nykyisin noin 10 000 hehtaaria ja niistä vastaa Metsähallitus hoitosopimusten avulla.

Hoidettavia perinnebiotooppeja ja kosteikkoja on paljon myös kaupunkien mailla, esimerkkeinä vaikkapa Espoon Laajalahti, jossa karja laiduntaa rantaniittyjä. Paljon arvokohteita on myös yksityismailla.

– HELMI-kohteilla paikallinen ELY-keskus hoitaa laidunalueiden aitaamisen ja tuo eläimet paikalle. Maanomistaja voi tehdä tämän myös itse.

"Aikoinaan täällä vaelsi alkuhärkä ja nyt lampaat ja kyytöt"

Kuljemme kesäillassa Dåvitsin maisemiltaan avattua rantalehtoa. Se lienee ollut aikoinaan, ennen umpeen kasvamistaan peltoa tai laidunta. Maassa näkyvät yhä vanhat, umpeutumassa olevat sarkaojat. Avattuun maisemaan on säästetty paljon lahopuuta ja myös yksittäisiä puita pystyyn hakamaiden tavoin.

Huomaamme maassa liito-oravan papanoita. Puissa lentelee palokärkipariskunta ja käpytikkoja. Kanahaukan viiltävä huuto leikkaa kesäiltaa ja kurjetkin jaksavat vielä juhlia kovaäänisesti pesimistään rantakosteikon suojissa.

Idylli täydentyy, kun löydämme ensin lammaslauman ja sitten merenrantakosteikon metsäsaarekkeessa levollisesti lepäilevän kyyttökarjan. Jätämme ne molemmat rauhaan kesäillan lempeään hämyyn.

– Suomen luonto on syntynyt monista asioista. Aikoinaan täällä vaelsi alkuhärkä ja nyt lampaat ja kyytöt. Laidun­alueiden ansiosta Suomeen on syntynyt ihania niittyjä ja ne ovat pitäneet yllä luonnon monimuotoisuutta. Maisema kertoo aina alueen historiasta, Tapio Heikkilä kertoo.

Kirkkonummen Dävitsiin on lyhyessä ajassa palautettu luonnoltaan erittäin monimuotoinen lampaiden ja kyyttölehmien laidunalue ja rantaniitty.

Hänen mukaansa uhanalaisille kasveille ja hyönteisille tarvitaan suuria alueita jatkuvaan hoitoon. HELMI-ohjelman myötä perinnebiotoopit kartoitetaan kaikkialla.

Ympäristöneuvos Heikkilä sanoo Perämeren rantaniittyjen olevan Suomen tärkein maisemahanke.

– Siellä hoidettava alue on kasvanut muutamasta sadasta hehtaarista noin 4 000 hehtaariin. Se on Euroopan hienoimpia rantaniittyjä linnuille. Ensimmäistä kertaa saimme perinnebiotoopit hallitusohjelmaan ja myös maatalous­tuottajat näkevät tässä elinkeinon laidunpankkeineen ja luonnonlaiduntuottajineen. Suuri muutos on alkanut.

Ilmasta typpeä sitova lupiini rehevöittää lentokentän hiekkamaita vauhdilla

Palataan vielä Lappeenrannan lentokentälle, jossa tapahtuu parhaillaan pieniä suuria asioita.

Petri Parkko on Voikkaalta olevan Luontoselvitys Kotkansiipi -yrityksen vetäjä.

Pian kajahtaa riemuhuuto: ”Ei ju…..ta, haarniskalude, erittäin uhanalainen. Nyt on tunnelma korkealla!”

Hän ohjaa parhaillaan pientä tutkimusryhmäänsä haavimaan lentokentän eri kenttälohkoilta löytyviä hyönteisnäytteitä. Niistä kiinnostavimmat säilötään jatkotutkimuksia varten pieniin pulloihin.

Vaikka kesä on vasta aluillaan, hyviä lajeja löytyy sieltä täältä Lappeenrannan lentokentän alueelta.

Pian kajahtaa Petri Perkon riemuhuuto voimasanojen säestyksellä.

– Ei ju…..ta, haarniskalude, erittäin uhanalainen. Nyt on tunnelma korkealla!

Ilonhuutoja säestää kentän työntekijöiden auton saapuminen paikalle. He kysyvät, saisiko kentältä poistaa sinne työntyneitä lupiineja.

Tutkijat myöntävät luvan ilomielin, sillä ilmasta typpeä sitova lupiini rehevöittää lentokentän hiekkamaita vauhdilla. Samalla uhanalaisten kasvien ja niitä suosivien perhosten ja muiden hyönteisten määrä uhkaa romahtaa.

Pelkkä niittäminen ei lupiineihin tehoa, vaan niiden hävittäminen vaatii myös juurien kaivamista maasta tai tuhoamista muilla tavoin.

Petri Parkon käsivarteen on tatuoitu erittäin uhanalainen viirukangaslude.

Kysyn asiantuntevilta Petri Parkolta ja Jari-Pekka Kaitilalta, mistä löytyvät Suomen tärkeimmät korvaavat paahdealueet Lappeenrannan lentokentän ohella.

Lista on pitkä, ja yllättäväkin. Mukaan mahtuu pieniä harjualueiden lentokenttiä, sotilasalueita ja jopa ratapihoja.

– Utin, Immolan, Joensuun, Kajaanin, Kiikalan, Oripään ja Jämijärven lentokentät, Örön vanha helikopterikenttä ja Hangon Syndalenin ampuma-alue. Ylämyllyn, Joensuun ja monen muun paikkakunnan ratapihat sekä sotilasalueista vaikkapa Santahaminan entinen lentokenttä. Yleensä kaikki harjumaiden kohteet, joita pidetään avoimina ja joissa maan pintaa rikotaan tavalla tai toisella.

Perinnebiotooppeja koko tusina

  • Avomaiden luontotyypeistä arvokkaimpia ja monimuotoisimpia ovat perinnebiotoopit. Perinnebiotooppeihin kuuluu 12 luontotyyppiryhmää: nummet, kallio­kedot, kedot, tuoreet niityt, kosteat niityt, järven- ja joenrantaniityt, meren­rantaniityt, tulvaniityt, suoniityt, lehdesniityt, hakamaat, metsälaitumet.

  • Perinnebiotoopit ovat luonnoltaan uhanalaisimpia luontotyyppejä. Ne kaikki ovat joko erittäin tai äärimmäisen uhanalaisia.

  • 1880-luvulla Suomessa oli 1,6 miljoonaa hehtaaria niittyjä, ja metsälaitumia arviolta saman verran lisää. Nykyään niitä on hoidon piirissä noin 30 000 hehtaaria. Ruotsissa määrä on lähes 20 kertaa suurempi, noin 500 000 hehtaaria.

  • Perinnebiotooppeja hoidetaan laiduntamalla ja niittämällä.

  • Hoito tapahtuu maatalouden ympäristösopimuksien avulla ja HELMI-elinympäristöohjelman hankkeina. Tavoitteena on lisätä hoidettavien perinnebiotooppien määrää ainakin 52 000 hehtaariin.

  • Perinnebiotoopeilla on paljon uhanalaista eliölajistoa, erityisesti kasveja ja hyönteisiä.

  • Uhanalaisista lajeistamme perinnebiotoopeilla esiintyy lähes neljännes.

Kommentoi »