Apu

Kiekkotuomariuransa päättänyt Timo Favorin estää nykyään nuoria syrjäytymästä

Kiekkotuomariuransa päättänyt Timo Favorin estää nykyään nuoria syrjäytymästä
Kiekkotuomariuransa viime kaudella päättänyt Timo Favorin on erityisluokanopettaja, jonka kurinpitoa ex-oppilaat kiittävät. Kuri ei tarkoita pelkoa ja pakottamista, vaan reiluutta, johdonmukaisuutta ja välittämistä.

Tiukkailmeisen miehen tunnistaa välittömästi, vaikka hänet ehti tottua 22 kiekkokauden ajan näkemään ihan muualla kuin tamperelaisen koulun pihalla. Timo Favorin päätti tuhannen ottelun erotuomariuransa viime kaudella. Linda Huhtisen kirjoittama elämäkerta Tuomari (Bazar) valottaa jääkiekon ohella hieman Favorinin persoonaa ja tämän siviiliammattia, jonka pidättyvänä tunnettu mies piti yhtä visusti erossa jääkiekkokuvioista kuin toisinpäin.

Kouluun Timo Favorin ei jääkiekkoa tuonut: ne maailmat eivät kuuluneet toisiinsa. Oppilaat tiesivät, että hän on erotuomari, mutta sen kummemmin asiasta ei puhuttu.

Lähtökohtana huoli syrjäytymisvaarassa olevista

Favorin on erityisluokanopettaja, joka työskentelee Hatanpään koulun joustavan perusopetuksen eli jopo-luokan opettajana.

Joustava perusopetus on eri asia kuin erityisopetus – tai takavuosien tarkkailuluokat, joita Timo Favorin ehti opettaa. Silloin vastaan tuli hyvinkin rankkoja asioita ja tilanteita. Pulpetit lentelivät, teräaseita takavarikoitiin ja poliisi tuli hakemaan oppilaita kesken koulupäivän.

Nuorten kotiolot olivat usein vaikeita. Favorinin mieleen on jäänyt 13-vuotiaana synnyttänyt oppilas ja se, kun 16-vuotias tyttö ilmoitti tulevaisuudensuunnitelmikseen ”lähteä Amsterdamiin persettä myymään”.

– Koulutus antaa valmiuksia, mutta käytännössä nämä jutut ratkaistaan aina siinä tilanteessa. Kokemus auttaa, ei oikein muu.

Tarkkailuluokkia ei enää ole, mutta joustava perusopetus käynnistyi vuonna 2006, kun sille myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus. Nykyisin toiminta on kunnan määrittelemässä opetussuunnitelmassa.

Tampereella jopo on tarkoitettu 9. luokan oppilaille, joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä ja arjen hallinnassa. Lähtökohtana oli huoli syrjäytymisvaarassa olevista koulupudokkaista. Näiden nuorten ongelma on useimmiten enemmän näköalattomuus ja kyky ottaa vastuuta itsestä kuin perinteisempi häiriökäyttäyminen ja rötöstely.

"Tulevaisuudelle tärkein on yhdeksäs luokka"

Jopo-luokille haetaan, ei jouduta. Se vaikuttaa sitoutumiseen puolin ja toisin.

Timo Favorinin mukaan jopo-luokille tulevilla nuorilla on tyypillisesti 100–200 poissaolotuntia vuodessa. Hänen ja Mikko Kurjen luokilla se on saatu painettua maksimissaan 60 tuntiin – ja siihen kuuluvat sairastelut, perheiden lomamatkat ja muut asialliset syyt.

Jopossa liikutaan paljon koulun ulkopuolella: leirikouluissa, yrityskäynneillä, ulkoilutapahtumissa. Opetussuunnitelmaa noudatetaan silti ja läksy tulee riippumatta siitä, missä on koulupäivän aikana oltu.

– Periaatteessa on hyvä, ettei koulussa vain istuta, mutta mielestäni nyt on menty vähän liikaa toiseen ääripäähän. Koulussa ollaan kuitenkin oppimassa eikä vain viihtymässä. Englannin kielen, matematiikan, lukemisen ja kirjoittamisen kaltaiset perustaidot tarvitaan yhä, eikä niitä opi kuin opiskelemalla, Timo Favorin sanoo.

Favorinin opetuksessa ei silti mennä kaavojen mukaan. Luokassa ei viitata, vaan jokaiselta kysytään vuorotellen.

Jos ei tiedä, kysytään seuraavalta – ja oppilaat auttavat toisiaan tehtävien ratkomisessa. Se ehkäisee kiusaamista ja hitsaa porukkaa yhteen.

Favorin toivoo, että kun puhutaan koulusta ja sen kehittämisestä, ei aina mentäisi pikkulapsipää edellä. 7–8-vuotiaiden opetus kun on erilaista kuin 14–15-vuotiaiden.

– Ala-astekin on tärkeä, mutta tulevaisuudelle tärkein on yhdeksäs luokka – ettei sen jälkeen pudottaisi koulun ja elämän kelkasta. Tähän liittyy, että toisen asteen resurssit ja opetus pitäisi saada kuntoon. Etenkin tyttöjä ahdistaa todella paljon se, mihin kouluun pääsee ja saako siellä opetusta ja kunnon valmiudet ammattiin.

"Äijä on ihan natsi"

Favorinin ex-oppilaat Jussi Koskinen ja Nelly Ohlson palasivat hetkeksi Hatanpään koulun pihalle. Jussi, 21, työskentelee kehitysvammaisten ohjaajana ja Nelly, 17, opiskelee nuorisoalaa.

Jussi Koskinen kertoo osan tarinastaan Favorinin kirjassa.

Teininä vääriin porukoihin ajautunut poika on nyt 21-vuotias nuorukainen, jolla on vakituinen työ kehitysvammaisten ohjaajana, harrastuksena juniorijalkapalloilijoiden valmennus ja itsenäinen elämä järjestyksessä.

Jussi Koskisella oli vuotta vanhempi kaveri, joka oli Timo Favorinin luokalla. Kaveri kehui, että siellä pystyy keskittymään ja saavuttamaan tavoitteensa.

Favorinin luokalle hän haki ja pääsi peruskoulun viimeiselle luokalle, vaikka oli kuullut, että ”se äijä on ihan natsi”.

– Seiskaluokka meni miten meni. Koulu ei kiinnostanut, tuli pelleiltyä ja sellainen oli todistuskin. Tajusin, että ysin jälkeen pitää mennä ammattikouluun enkä halunnut vain joutua jonnekin, mikä ei yhtään kiinnosta. Eli halusin lähteä nostamaan todistuksen keskiarvoa, Koskinen kertoo.

Myös 17-vuotias nuorisoalaa opiskeleva Nelly Ohlson on Favorinin entisiä oppilaita, jolta seiska- ja kasiluokka menivät ”jotenkin ohi ja sluibaillessa”. Hän korostaa, että tarvitsi kuria, jotta oppisi itsekuria.

– Mikään ei kiinnostanut eivätkä opettajat juuri välittäneet, oppiko vai ei. Kuulin vanhemmilta kavereilta, että jopo-luokalla on hyvä meininki ja siellä saa numeroita nostettua. Sanoin äidille, että haen tuonne, menin haastatteluun ja pääsin sisään.

Auktoriteetille on tilausta

Jussi Koskinen sanoo tottuneensa sekä kotona että jalkapalloharrastuksessaan tiukkoihin auktoriteetteihin ja selviin ohjeisiin.

Kun murrosikä alkoi eikä koulussa ollut yhtä kova kuri, alkoivat vaikeudet. Kerran luokalle jääneellä pojalla oli myös vanhempia kavereita, joiden opit eivät aina olleet vain hyviä.

– Yläasteella en kuunnellut tai uskonut juuri ketään opettajia, mutta Timo sai minut hyvällä tavalla ruotuun. Hän jopa haki minut kotoa Ikurista, vaikka en ollut mikään erityinen lintsari.

Myös Nelly Ohlsonilla oli kotona tiukat rajat, ja etenkään isälle ei sanottu vastaan. Yläasteella hän huomasi, että lintsaamiseen ja häiriköintiin ei puututa samalla tavalla.

Molemmat korostavat, että opettajan auktoriteetin puute on asia, jonka nuori vain vaistoaa.

Nelly Ohlson ei kapinoinut kovin suoraan, mutta Jussi senkin edestä.

– Olen testannut myös Timoa, ja ottanut luokassa huutokilpailun muun muassa rehtorin kanssa. Mutta sillä sekunnilla, kun astuin Timon luokkaan 10–15 minuuttia myöhässä Euroopan omistajan elkein, äijä pisti minut heti sanallisesti maihin. Sitten oltiin hiljaa loppupäivä, mutta siitä se lähti menemään.

– Eikä Timo ala huutaa vastaan, vaan lyö faktat tiskiin. Suora puhe toimii molemmin puolin – ja tarvitsen syyn, miksi jotain tehdään, Jussi Koskinen korostaa.

Timo Favorinin mukaan eri oppilaisiin tehoavat eri keinot. Jussi Koskisen kaltaisille voi ilmoittaa suoraan ja kovaa, että nyt muuten se suu kiinni, mutta Nelly Ohlsonin ja monien muiden tyttöjen kanssa vaaditaan pidempää puhetta.

– Nellyn ongelma oli pikemmin motivaation puute ja pikkuhäiriköinti, Jussi kokeili enemmän rajoja, Favorin vahvistaa.

Reiluus ja tasapuolisuus ovat avaimia.

– Omina kouluaikoinani tyttöjä kutsuttiin etu- ja poikia sukunimellä, täällä kaikkia kutsutaan sukunimellä. Miten muutenkaan, kun kaikki ovat ihmisiä?

Favorin korostaa moniarvoisuutta

Syrjäytyvistä pojista kannetaan huolta valtakunnan johdossa asti, mutta koulu- ja kotivaikeuksissa olevat tytöt voivat yhä joutua helpommin paheksunnan kohteeksi sekä alttiiksi erilaiselle riskikäyttäytymiselle. Ohlson ei koe sukupuolensa vaikuttaneen jopo-luokalla, mutta aiemmin kyllä.

– Jos vaikka useampi tyttö hälisi, niin minä ja kaverini olivat ne, jotka lensivät luokasta – muiden hälinästä ei välitetty. Olin vähän silmätikkuna.

Jopo-opetuksessa opettaja tekee yhteistyötä nuoriso-ohjaajan kanssa, niin myös Timo Favorin. Mikko Kurki on työpari pitkältä ajalta.

– Kaksi miestä opetuksessa on melkoinen harvinaisuus, Favorin muistuttaa.

Säännöllisin väliajoin koulumaailmassa ja varsinkin sen ulkopuolella nousee vaatimuksia miesten määrän lisäämisestä. Ajattelumalli nostaa monelta karvat pystyyn, koska sen katsotaan pitävän miehiä lähtökohtaisesti naisia arvokkaampina, tarpeellisempina ja parempina opettajina.

Favorinin mukaan kysymys ei ole tästä, vaan moniarvoisuudesta. Siksi hänestä yhteishaussa tulisi antaa lisäpisteitä sille sukupuolelle, joka on alalla ja pyrkijöissä selvästi vähemmistössä.

– Opetus- ja hoitoaloille tarvitaan poikia ja miehiä, rakennus-, it- ja pörssialoille tyttöjä ja naisia. Tulee parempaa jälkeä, kun töissä on erilaisia tyyppejä.

Neljästi SM-liigan parhaaksi erotuomariksi valittu Timo Favorin päätti uransa viime kaudella Tampereen paikallispeliin, kun tuhat ottelua tuli täyteen. – Siitä olen iloinen, että monelta pelaajalta, joiden kanssa oli tiukimmat väännöt, tuli myöhemmin parasta palautetta, Favorin sanoo. Sama pätee usein ex-oppilaisiin.

Myös opettaja voi joutua jäähylle

Kuri ja sen puute nousee jatkuvasti esiin, kun keskustellaan koulumaailmasta. Niin myös Jussin ja Nellyn puheissa, mutta se tarkoittaa opettajilta vaivannäköä, johdonmukaisuutta ja vaatimustasoa. Ei huutamista, pelottelua ja rangaistuksia – saati fyysistä väkivaltaa.

– Jos luokassa on porukkaa, jotka härväävät ja joita ei kiinnosta paskaakaan, siihen puututaan ja annetaan oppimisrauha. Ei niin, että häiriköt vain heitetään luokasta ulos, komennetaan reksin puheille tai niistä ei välitetä. Se ei auta, Ohlson sanoo.

Koskinen toivoisi opettajilta enemmän rohkeutta ja pelisilmää lukea vaikeitakin oppilaita.

– Omassa työssäni kehitysvammaisten ohjaajana olen huomannut, että häiriköinnillä haetaan yleensä huomiota. Siihen pitää puuttua, mutta syihin puuttumalla. Kun tilanteen ottaa haltuun ja lähtee purkamaan sitä keskustelemalla, voidaan lähteä eteenpäin – vaikka pieninkin askelin.

Favorinin mukaan rohkeutta on sekin, että opettaja ottaa puheeksi ikävät asiat.

– Joskus on joutunut sanomaan unelma-ammatistaan puhuvalle nuorelle, että todistus- ja muut pisteet eivät vain riitä sisäänpääsyyn. Se voi kirpaista, mutta sitten etsitään muita reittejä ja ratkaisuja.

Favorinin luokissakin on rangaistuksia ”hölmöilystä”, mutta niissä mennään enemmän huumori edellä. Jos esimerkiksi keikkuu tuolilla ja kaatuu, pitää olla loppupäivä kypärä päässä. Tai jos koepaperin tai todistuksen rynttää, rypistynyttä paperia kuskataan mukana viikko.

– Ja niin sanotut rankkarivartit koskevat myös opettajia ja ohjaajia. Kuten sitä kertaa, kun otin kaksi kinkkusiivua, vaikka sai ottaa vain yhden. On jouduttu tarjoamaan kahveja tai juoksemaan koulun ympäri yhdessä oppilaan kanssa, kun on mokattu jossain, Favorin naurahtaa.

Kirja tarjoaa uutta, muttei skandaaleja

Jääkiekon suhteen Favorinin elämäkerta on jaettu SM-liigan pelipaikkojen mukaan. Kirjassa on laji-ihmisille paljon sekä tuttua että kulissien takaista uudempaa asiaa.

Tekstiä ei tosin selkeytä ratkaisu, jossa kirjoittaja Linda Huhtinen on omine tuntemuksineen ja kuvailuineen paljon esillä, mutta Favorin ei omien sanojensa mukaan halunnut tavallista urheilukirjaa.

Kertomukset suuttuessaan puhekyvyttömäksi muuttuvasta Ilves-ikoni Raimo Helmisestä ja tämän ”tulkkina” toimineesta Timo Peltomaasta, erinäisten pelaaja- ja valmentajapersoonien kanssa vääntämisestä, Kanada-maljan kuskailusta ja tragikoomisistakin sattumuksista ammattilaisuuttaan korostavassa lajissa ovat tunnistettavia, mutta skandaaleja kirjasta ei kannata etsiä.

Eniten huomiota saa vuosituhannen taitteen episodi, jossa Tapparan tuolloin kolmekymppinen päävalmentaja Jukka Rautakorpi päästi sisäisen eteläpohjalaisensa irti ja huusi tuomioista vimmastuneena Favorinille ”varo ettei talos pala”.

Kumpikaan osapuoli tuskin kuvitteli, että paremmin Ylihärmän Esson pihaan kuin ammattivalmentajalle sopiva tiuskaisu käsiteltäisiin konkreettisena tuhopolttouhkauksena – mutta niin siinä kävi. Kirjassa Rautakorpi vaikuttaa yhä nololta tapauksesta, mutta hampaankoloon ei jäänyt mitään.

– Siitä olen ylipäätään tyytyväinen, että minulla on kiekkoporukoissa välit kunnossa moneen suuntaan. Kaukalossa on otettu yhteen, mutta sen jälkeen on lyöty kättä päälle ja sovittu asiat.

Monen ex-jääkiekkoilijan ongelmat alkavat siitä, että elämän ainoat opit ovat hallilta, eivätkä ne toimi, kun pukukopin ovi sulkeutuu viimeisen kerran.

Favorin on silti tuonut tiettyjä asioita kiekosta ja 22 vuoden tuomariuralta mukanaan koulumaailmaan.

– Reiluus, ryhmähenki ja lojaalius. Toisten ongelmia ei levitellä eikä muistakaan asioista juoruilla. Meillä on tietysti vaitiolovelvollisuus oppilaiden asioista, mutta myös heille kehittyy vahva yhteishenki.

Kaikilla on helpompaa, kun ollaan suoria, tasapuolisia eikä juoruta tai juonitella selän takana. Sama periaate auttaisi myös aikuisten kesken monella työpaikalla.

Timo Favorin

  • 50-vuotias aineen- ja erityisluokanopettaja ja ex-kiekkotuomari.
  • Liigatuomariuralla 1997–2019 tuhat ottelua, mikä on eniten SM-liigan päätuomareista. Favorin päätti uransa 1.2.2019 Ilves–Tappara-otteluun, jossa tasaluku tuli täyteen.
  • Neljä valintaa liigan parhaaksi erotuomariksi (2004, 2007, 2008 ja 2017).
  • Tuomarina MM-­kisoissa 2003 ja ­Torinon olympia­laisissa 2006.
  • Työskentelee ­Hatanpään koulun joustavan perus­opetuksen eli jopo-­luokan opettajana.
  • Asuu Tampereella.
  • Linda Huhtisen kirjoittama elämäkerta Tuomari – Timo Favorinin tarina (Bazar) ilmestyi syyskuussa.
Julkaistu: 24.10.2019
Kommentoi »