Image

Lady Susanin seksielämä | Nyt on Jane Austenilla oikea ohjaaja, kirjoittaa Katja Kallio.

Lady Susanin seksielämä | Nyt on Jane Austenilla oikea ohjaaja, kirjoittaa Katja Kallio.

Lady Susanin seksielämä | Nyt on Jane Austenilla oikea ohjaaja, kirjoittaa Katja Kallio.
Teksti Katja Kallio
Mainos

Maailmanloppu tuntuu olevan lähellä, kun jopa Jane Austenin ikisiveän maailman edestä kiskotaan säädyllisyyden verhoja niin että kolisee. Vastikään tv-sarjassa Pemberleyn kartanon tragedia vilautettiin Elizabeth Darcyn sukkanauhaa ja heti perään herra Darcya painautumassa hänen reisiensä väliin. Palvelijoiden näkökulmasta kirjoitetussa spin off -romaanissa Longbournin talossa puhutaan Bennetin neitien kuukautisverestä ja kurkistellaan heidän vanhempiensa yöastiaan. Mutta amerikkalaisen auteur-ohjaajan Whit Stillmanin Love & Friendship -elokuvan Lady Susan on kyllä ihka ensimmäinen Austenin sankaritar, jonka naamasta oikein paistaa seksielämä.

Jane Austen oli yhdeksäntoista kirjoittaessaan Lady Susanin, kirjeromaanin, jonka kaksinaamainen viettelypeli muistuttaa aika lailla Choderlos de Laclosin silloista muotiromaania Vaarallisia suhteita. Juonitteleva manipulaattori Lady Susan (elokuvassa Kate Beckinsale) on Austenin henkilögallerian monsteri, lumoava mutta pennitön leski ja äiti, jonka rinnassa takoo äitipuolen itsekäs ja himokas sydän.

Aikaa sitten eurooppalaistunutta Stillmania sopivampaa ohjaajaa Austenille saa hakea. Myös Stillman on aina kuvannut rakkautta ja luokkayhteiskuntaa, oli sitten kyse Metropolitanin 90-luvun amerikkalaisesta debytanttisysteemistä tai siitä, ketkä pääsevät jonon ohi kaupungin kuumimmalle klubille The Last Days of Discossa. Taloudellisesti flopannut Disco päätti Stillmanin doomed-bourgeois-in-love-triptyykin, ja teki lopun työtilaisuuksista vuosikymmeneksi. Tuona aikana Love & Friendship -hanke oli Stillmanin salainen henkireikä.

Niin Disco kuin Metropolitankin olivat hiukan ameebamaisia elokuvia. Ne liikkuivat valejaloilla sinne tänne ja muuttivat merkillisesti muotoaan. Love & Friendship taas on jämäkkä elokuva, eikä päähenkilöstä tai hänen päämäärästään ole pienintäkään epäilystä. Stillman on lukenut Lady Susanin jokaisen kirjeen jokaisen rivinvälinkin ja lisännyt sinne näkymättömällä musteella omiaan. Osana Stillmanin elokuvien maailmankuvaa Austenin ajan sosiaaliset säännöt paljastuvat ikuisiksi: elettiinpä mitä aikaa hyvänsä, vain poikkeuksellisen hurmaava ja röyhkeä ihminen kykenee tunkeutumaan himoittuihin piireihin, joihin hänellä ei oikeastaan olisi mitään asiaa.

Sellaisia piirejä ei olekaan, joihin Kate Beckinsale ei kykenisi tunkeutumaan. Austenin Emma Woodhousena sekä Discon määräilevänä ja kieroilevana Charlottena lämmitellyt Beckinsale on järisyttävä Lady Susan. Ei ole ihme, että hän vohkii perinnöt ja tahrii aviovuoteet, tulevat ja olevat. Mutta Stillmanin suosikki Lady Susan ei ole. Stillmanin heikkoutena ovat nimittäin kömpelöt neitsyet, kuten Discon Alice, Metropolitanin Audrey ja Lady Susanin siivo tytär Frederica. Heidän peräänsä hän katsoo, kun he kompuroivat haaveidensa ja klamydioidensa ja ankarien sisäisten määräystensä seassa. Ja loppujen lopuksi heidän käy kaikista parhaiten.

Austenin naisista ollaan kenties tekemässä fyysisiä, ”vuotavia, reikäisiä ja huokoisia olentoja”, mutta seksielämä on Love & Friendshipin jälkeenkin varattu ahneille luntuille, kuten Lady Susanille ja Lydia Bennetille. Paha mennä sanomaan, onko tämä oikein vai väärin. Jotkut ehkä pahastuvat siitä, ettei tätä iloa vieläkään suoda kunnon naisille, ja toivoisivat, että esimerkiksi Järjen ja tunteiden suoraselkäinen mutta hiukan kumaraniskainen Elinor Dashwood vapautuisi seksuaalisesti ja sytyttäisi lakanat tuleen. Toiset taas närkästyisivät siitä, koska uskovat, että Elinor mieluummin kuolisi kuin esittelisi intohimojaan kenellekään. Samaa pulmaa pohdittiin joitakin vuosia sitten, kun keksittiin tulkita, että täysi-ikäisen Runotytön ahdistus johtui siitä, että Runotyttöä panetti. Saattaahan se tietysti ollakin, mutta eikö se ole Runotytön yksityisasia, josta muiden ei kuulu olla tietävinään?

Siveät naiset ovat aika konstikkaita, eikä ole aina helppo tietää, miten heihin nyt pitäisi suhtautua. Mutta ei hätää. Whit Stillman on taas pelipaikalla, paimentamassa heitä ja katsomassa heidän peräänsä. ■

Julkaistu: 6.10.2016