1. Mielialalääkkeitä määrätään liian helposti.
Lääkärin tärkeimmät tehtävät ovat diagnoosin asettaminen ja sen jälkeen hoidon suunnittelu. Masennuslääkkeitä ei määrätä ilman masennusdiagnoosia. On kuitenkin aiheellista kantaa huolta siitä, osataanko masennus diagnosoida aina oikein ja onko lääkärillä joskus niin kiire, ettei potilaan tilannetta pystytä tutkimaan perusteellisesti.
2. Masennusta tulisi hoitaa terapialla eikä lääkkeillä.
Ne eivät ole vastakkaisia hoitomuotoja. Tutkimusten mukaan vakavan masennuksen parasta hoitoa on käyttää sekä lääkkeitä että terapiaa. Mitä vaikea-asteisemmasta masennuksesta on kyse, sitä tärkeämpää on hoitaa sitä myös lääkkein. Lievemmissä masennustiloissa korostuvat keskustelutuki ja psykoterapeuttinen apu. Pitää selvittää, mikä hoito on kyseiselle masennuspotilaalle sopivin. Psykoterapian saatavuutta tulisi parantaa. Video- ja nettiterapiat ovat lupaavia hoitomuotoja.
3. Liikunta hoitaa masennusta yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet.
Liikunta on hyvä keino kohottaa mielialaa, ja se hoitaa myös ahdistuneisuutta. Liikunta yksinään ei riitä silloin, kun ihminen on masentunut vakavasti ja kärsii varsinaisesta masennustilasta. Liikkumisesta on silti silloinkin apua.
4. Masennuslääkkeiden tehosta ei ole riittävää näyttöä.
Tutkimusnäyttö masennuslääkkeiden tehosta on kiistaton ja vähintään yhtä vakuuttava kuin vaikka diabeteksen tai verenpaineen lääkehoidosta. Vanhat, niin sanotut trisykliset lääkkeet ja uuden polven masennuslääkkeet ovat lähes yhtä tehokkaita, mutta uusista lääkkeistä aiheutuu vähemmän hankalia sivuvaikutuksia. Suomen markkinoilla on 15:tä eri vaikuttavaa ainetta sisältäviä masennuslääkkeitä, joilla on useita markkinoijia. Masennuslääkkeet eivät paranna, vaan ne korjaavat aivojen vajaatoimintaa. Ne vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin ja lisäävät aivojen hermokasvutekijöitä. Ne auttavat masentunutta käsittelemään tilannettaan realistisemmin ja kuntoutumaan takaisin arkeen, ihmissuhteisiin ja työhön.
5. Masennuslääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia.
Kyllä, sivuvaikutuksia esiintyy. Niistä tyypillisimpiä ovat pahoinvointi, väsymys, päänsärky, lihominen, tunteiden latistuminen, seksuaalinen haluttomuus ja impotenssi. Jos haitat ovat häiritseviä, kannattaa harkita lääkkeen vaihtoa tai muita hoitovaihtoehtoja.
6. Mielialalääkkeet aiheuttavat riippuvuutta.
Masennuslääkkeisiin ei kehity samantapaista pakonomaista käyttöhalua kuin esimerkiksi rauhoittaviin ja piristäviin lääkkeisiin. Jos masennuslääkkeet lopetetaan nopeasti, voi seurata vieroitusoireita, kuten ärtyisyyttä, ahdistuneisuutta ja unettomuutta. Lopettaminen kannattaa tehdä hitaasti ja lääkärin ohjeistamana.
7. Mielialalääkkeitä käytetään myös muissa sai-rauksissa kuin masennuksessa.
Mielialalääkkeet ovat psykiatrisia lääkkeitä. Niitä käytetään myös erilaisissa ahdistuneisuustiloissa ja pakko-oireisessa häiriössä. Joskus ne voivat auttaa pitkäaikaisessa hankalassa kivussa ja myös unettomuudessa, joka ei johdu masennuksesta.
8. Masennuslääkkeet muuttavat aivojen toimintaa ja ihmisen persoonallisuutta.
Masennuslääkkeet vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin, mutta ne eivät sellaisenaan aiheuta rakenteellisia muutoksia, kuten ei mikään muukaan hoito. Ne eivät myöskään muuta ihmisen persoonallisuutta.
9. Mielialalääkkeet lisäävät itsemurhariskiä.
Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että hoidon alussa on esiintynyt itsemurha-ajatuksia ja itsetuhoisuutta. Isoissa analyyseissä on saatu vastakkaisia tuloksia: masennuslääkkeiden ansiosta itsemurhat vähenevät. Itsemurhat ovat selvästi vähentyneet maissa, joissa masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt.
10. Mielialalääkkeet eivät sovi lapsille ja nuorille.
Lasten ja nuorten masennusta hoidetaan ensisijaisesti yhteistyössä perheen kanssa ja psykoterapialla. Jos nuorella todetaan erittäin vaikea masennus, aktiivinen lääkehoito voi olla tarpeen. Nuorilla näyttävät tehoavan parhaiten aivojen seretoniinitasoon vaikuttavat lääkkeet. Lasten ja nuorten tilanne pitää aina ar-vioida erikoissairaanhoidossa. ◆
Asiantuntija: Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola, depression Käypä hoito -suosituksen päivittäneen työryhmän jäsen.
Teksti Merja Perttula
