Keltainen valo siivilöityy lasimaalausten läpi. On tyven hetki ennen illan esityksiä.

Mustanhehkuinen kirjailija Sofi Oksanen ja vaalea näyttelijä Matleena Kuusniemi istuvat Suomen Kansallisteatterin ylälämpiössä.

Pian on kyyhkysten aika lehahtaa kirjan sivuilta näyttämölle harjoituksiin. Ensi-ilta koittaa marraskuun lopussa.

Sofi Oksanen on dramatisoinut viime vuonna ilmestyneen romaaninsa Kun kyyhkyset katosivat Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. Näytelmän naispääroolia, Juuditia, näyttelee Matleena Kuusniemi.

Romaanin kahdessa aikatasossa tapahtuva, syvälle ihmisen ytimeen kulkeva  tarina etenee näytelmänä kronologisesti. Niin Sofi Oksanen päätti aloittaessaan tekstin dramatisointia. Jo kirjaa tehdessään hän tiesi, että tarinasta syntyy myös näytelmä.

Näytelmän lavastaa Seinäjoen kaupunginteatterissa Oksasen kanssa yhteistyötä tehnyt virolainen Karmo Mende ja ohjaa Raila Leppäkoski, Allu, joka oli Matleena Kuusniemen ja hänen kurssilaistensa arvostama opettaja Teatterikorkeakoulussa 2000-luvun taitteessa.

– Näytelmä on tiivistyneitä kohtauksia,  jotka ovat romaanin tarinan huippuja. Kronologinen eteneminen on katsojalle helpompi ratkaisu. Karmon taituruudella tarina visualisoidaan kahdeksi erilaiseksi maailmaksi, Saksan miehityksen ajan ja neuvostojärjestelmän kuviksi ja symboleiksi.

Valokuvat siltä ajalta edustavat virallista totuutta, Sofi Oksanen sanoo.

Matleena Kuusniemi on näytelmää lukiessaan löytänyt vastauksia roolihenkilönsä Juuditin persoonaan.

– Sofin tekstistä avautuu jokaisella lukukerralla lisää. Ja jos jokin asia ei ole selvinnyt, Sofi on kirjailija, jolta saa kysyä. Kaikki näytelmäkirjailijat eivät ole sellaisia kuin hän.

Viron lähihistoriaan sijoittuva romaani ja näytelmä kertovat maan saksalais- ja myöhemmin neuvostomiehityksen vuosista. Tarina on fiktion ohella historiallinen kuvaus naapurimaamme raskaasta menneisyydestä ja ihmissuhdekertomus.

Juudit on hieno naisen rooli, hieno ihmisen kuva. Sellaisia ovat myös hänen tarinaansa liittyvien miesten, Edgadin, Hellmuthin ja Rolandin roolit. Heitä näyttelevät Timo Tuominen, Antti Luusuaniemi ja Janne Hyytiäinen.

Surullinen avioliitto, peitetty homoseksuaalisuus, uskollisuus ja uskottomuus pyörittävät tarinan kaikkia päähenkilöitä.

– Kyyhkyset on trilleri, ja se on rakkaustarina, jossa Juudit kokee ainakin yhden täyttymyksen. Tarinasta löytyy intohimoa, ystävyyttä ja erilaisia ihmissuhteita. Myös suurta itserakkautta, Kuusniemi sanoo.

Juudit, jolla on elämisen vimmaa ja halua rakastaa sekä tulla rakastetuksi, joutuu elämässään pettymään ja luopumaan.

Jatkuvassa pelossa eläminen ja rakastuminen mieheen, joka lähtee pois, sinetöivät erään toisen maailmansodan jälkeen eläneen naisen kohtalon.

– Kertomus ei ole synkkä, mutta onnellisen lopun rakkaustarina Kyyhkyset ei ole, Sofi Oksanen sanoo.

Näyttelijälle matka tähän näytelmään on uusi ja ennenkokematon. Kuusniemi naurahtaa tehneensä teatteriurallaan pelkästään kantaesityksiä. Shakespearen tai Tšehovin klassikoissa häntä ei ole nähty.

–Tämä on myös matka omaan minuuteeni. Onneksi olen jo rauhassa itseni kanssa ja tässä elämänvaiheessa. On ihanaa kohdata opettajani Allu nyt uudestaan, teatterikouluvuosien jälkeen. Hän oli sellainen opettaja, jonka sanomiset muistaa vuosien jälkeenkin.

Matleena Kuusniemi kertoo miettineensä, kuinka rankkoja asioita ihmiset joutuvat romaanissa kokemaan.  Kyyhkysten Juudit läpikäy jotain aivan muuta kuin kahden viikon eroahdistusta.

–Minun kahden viikon eroahdistukseni oli sitä, että itkin jättäessäni 5- ja 2-vuotiaat poikani Leon ja Tykon päiväkotiin pitkän kotonaolon jälkeen.  

Äitiyttä hän sai pohtia myös naispääroolissaan Peter Franzénin elokuvassa Tumman veden päällä. Elokuvan äiti, todellisuussa Peter Franzénin äiti, oli hyvä, lapsiaan rakastava äiti.

Hän kesti väkivaltaisen miehensä, Peten isäpuolen humalaiset iskut, kunnes tuli viimeinen piste.

– Perheväkivaltaa todellisuudessakin kokeneen Peten äidin rooli oli minulle rankka juttu. Onneksi sain tehdä sen – kuten nyt Kyyhkyset – lahjakkaiden ja kannustavien taiteilijoiden kanssa.

Kulunut vuosi on merkinnyt Sofi Oksaselle matkustamista, lukemattomia haastatteluja eri maissa, vastauksia samoihin kysymyksiin, joita häneltä kysytään Kun kyyhkyset katosivat -romaanista.

Hän on kotiutunut edellisenä yönä Tanskasta. Louisiana-museossa istui salintäysi yleisö, jota romaanin tapahtumat ja Viron menneisyys kiinnostivat.

Oksanen kehuu tanskalaista laatulehdistöä, joka tekee yhä pitkiä ja perusteellisia artikkeleita.

– Tanskalaiset eivät ymmärrä sanomalehteä, jonka etusivu on myyty ilmoituksille!

Sofi Oksasen aktiivisuus ja ajankäyttö ovat hallittuja. Hän ei ole uupunut matkustamiseen, ja hyvä agentti pitää huolen yleisötilaisuuksien paikoista ja ajoista.

Passiivinen ei ole Kyyhkysten Juuditkaan.

– Juudit osallistuu elämänsä tapahtumiin varsinkin rakastuessaan saksalaiseen upseeriin Hellmuthiin.

Juuditin rakkauselämää pohtiessaan Sofi Oksanen luki kuvaamansa aikakauden lääkärikirjoja ja Perheenemännän käsikirjaa, jonka antama informaatio on ollut suorastaan koomista. Tai traagista!

– Seksistä kerrottiin miehille ja naisille eri tavalla. Ja sukupuolitaudeista naisille annettu tieto oli Perheenemännän käsikirjassa sitä luokkaa, että taudit voivat tarttua likaisista astioista. Miehille oli jo silloin tietoa potenssilääkkeistä lähtien.

Samaan aikaan kun naiset elivät tietoumpiossa, Tallinnassa oli miestentauteihin erikoistunut sairaala. Se on nykyinen hotelli St. Barbara aivan vanhankaupungin kupeessa.  

Matleena Kuusniemi ei ole siellä käynyt, ei myöskään Kyyhkysten muilla keskeisillä tapahtumapaikoilla. Painajaismainen Patarein vankila on nykyään museona, mutta mielisairaala Paldiski 52 toimii edelleen sairaalana.

– Työryhmä on esittänyt vienon toivomuksen, että pääsisimme vierailemaan Tallinnassa ja tutustumaan tarinan autenttisiin paikkoihin, hän kertoo.

– Sinne teidän on päästävä! Patarei on kokemus, joka ei unohdu. Sitä ei ole onneksi museoitu, vaan se on edelleen siinä kunnossa kuin se viimeisten vankien jäljiltä jäi. Paikan autenttisuus tekee vaikutuksen, Sofi Oksanen sanoo.

Pahamaineinen vankila kylmänkalseine selleineen, käytävineen ja piikkilankaesteineen kertoo Viron vankilahistoriasta, johon mahtuu rikollisten lisäksi lukuisia mielipidevankeja.

– Näytelmän maailma kuvaa aikaa, jolloin kukaan ei voinut varmasti luottaa kehenkään eikä mihinkään, Matleena Kuusniemi sanoo.

Sellaista tilannetta ei hänellä ja Sofi Oksasella ole yksityiselämässään. Heillä on läheisiä, perhe, joka ei petä.

Maa on miehittäjien armoilla läpi romaanin, mutta silti Kyyhkyset ei ole pelkästään aikaan ja historialliseen tilanteeseen sidottu kertomus. Virossa sitä on arvosteltu ikään kuin se olisi historiantutkimusta, ja tuntuu siltä, että sikäläiset olisivat jotenkin käärmeissään Sofi Oksasen menestyksestä.

– Virossa ei ole historiallisten romaanien perinnettä. Siellä kirjoitetaan muistelmia ja elämäkertoja. Jos joku tekee historiallisen romaanin, hän sijoittaa sen Jaan Krossin tapaan keskiaikaan. Ehkä keskiaika on vertaus nykyajalle, hän sanoo.

Omaa nykypäiväämme miettiessään Sofi Oksanen sanoo, että nyt on meneillään samanlainen arvokonservatismin nousu kuin 1930-luvulla. Ja jos mennään vielä kauemmaksi, niin samankaltainen kuin viktoriaanisella ajalla 1800-luvulla.

Naisen rooli kuristetaan arvokonservatismin aikoina niin tiukalle, että tuskin happi kulkee.

– Viktoriaanisella ajalla naisten korsetit olivat kireimmillään. Nyt naisilta vaaditaan samanlaista mahdottomuutta lihaskorsetilla.

Matleena Kuusniemi jatkaa, että ihmiset hengittävät huonosti, koska vatsa pitää vetää niin tiukasti sisään.

– Jos katsoo lapsia, näkee, miten rennosti he seisovat ja hengittävät.

Miksi aikuiset eivät voisi seistä samalla lailla, rennosti? Joskus korsetti kuristaa kuitenkin olosuhteiden pakosta.

Kuten Juuditilla.

”Ylilääkäri piti vaimon tapausta kiinnostavana; hän ei ollut ennen kohdannut potilasta, jonka harhat olisivat niin kovin keskittyneet hitleristisiin kammottavuuksiin. Tavallisempi vaimon oireista oli hoivavietin kohdistaminen milloin mihinkin, vaikka yleisempää se kuulemma oli naisilla, jotka olivat menettäneet lapsensa traagisesti.”

Sitaatti Sofi Oksasen kirjasta Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012)

*****

Matleena Kuusniemi

*****

Sofi Oksanen

Teksti Liisa Talvitie,

Kuvat Timo Pyykkö