Apu

Kysy Kiminkiseltä: Sitkeä virtsatietulehdus piinaa



Kysy Kiminkiseltä: Sitkeä virtsatietulehdus piinaa

Maalaislääkäri Kiminkisellä on vastaus jokaiseen vaivaan.
Teksti Tapani Kiminkinen
Kuvat Fotolia

Olen 68-vuotias nainen, naimisissa ja lapseton. Vaivani on sitkeä virtsatietulehdus. Vuonna 2016 se tuli ainakin 4–5 kertaa, mutta hoitui joka kerta antibiootilla.

Sitten ystäväni antoi neuvon: syö raakoja karpaloita noin kourallinen aamuin illoin, sillä se vahvistaa/hapettaa limakalvoja niin, ettei kolibakteeri tartu. Vuonna 2017 tein näin. Silti minulla oli 4.6. tosi kova virtsatietulehdus, minkä vuoksi menin päivystykseen. Antibiootti auttoi. Nyt joulukuun lopulla alkoi taas polttaa ja kirveltää ihan hirveästi ja verta tuli aina, kun pyyhin. Söin noin 2 desiä karpaloita. Ihmeellistä, mutta kirvely loppui.

Järkeilin silti, että kyseessä täytyy olla jokin bakteeri, eivätkä sitä karpalot tapa. Menin päivällä lääkäriin. Virtsassa oli valkosoluja ++ ja punasoluja +++. Nyt ei lääkäri maininnut kolibakteerista, vaan valko- ja punasolut virtsassa olivat pääasia. Lääkäri sanoi, että jos olisin odottanut viikonlopun yli, edessä olisi saattanut olla sairaalakeikka. Puna- ja valkosoluja ei saa virtsassa olla lainkaan.

Söin 10 päivän antibioottikuurin. Lisäksi sain emätinpuikkopaketin, koska arvelin, että myös emättimessäni on tulehdus (hajusta päätellen). Tiedän, että on olemassa estolääkitys eli noin 6 kuukautta antibioottia, mutta tällaista tuskin enää määrätään?

Miten saisin tämän virtsatietulehduksen häädettyä muuten kuin menemällä joka kertaa lääkäriin ja syömällä antibiootteja? Hoidan hygieniaani, ja mieheni käyttää suojaa, kun olemme seksisuhteessa. Antibiootti vetää ihan ”lätyksi”, mutta vielä se tehoaa. Onko vinkkiä, miten muuten hoitaisi virtsatietulehdusta, ettei se kroonistuisi?

Eläkeläinen

Virtsatietulehdukset jaetaan sijainnin ja samalla myös vaikeusasteen mukaan kahteen koriin. Vain virtsarakkotasoiset (ja nyt puhutaan naisten tulehduksista) aiheuttavat usein kuvaamasi selvät ja kiusalliset oireet: pissittää piikkilankaa ja suhauttamassa pitää käydä tiheään – vertakin saattaa näyttäytyä. Murrosikäisestä aina tuonne rapiaan seitsemänkymppiseen saakka muuten terveillä ja hyväkuntoisilla naisilla rakkotason virtsatietulehdus on lähinnä kiusallinen vaiva. Se hoituu reippaalla juomisella ja 1–3 päivän tähän tarkoitukseen sopivalla antibioottilla (mesillinaami, trimetopriimi, nitrofurantoiini).

Kun tulehdus on mielellään kertaalleen todennettu näyttein virtsarakkoperäiseksi, voidaan jatkossa vaivaa useimmiten hoitaa ilman näytettä popsimalla kotona varalta odottava kuuri. Tämä on kätevää ja armollista myös matkoilla.

Kun virtsatietulehdus leviää rakontasolta munuaisaltaisiin saakka, puhutaan jo vakavammasta tilanteesta. Silloin ei välttämättä ilmene virtsaamisvaivoja, vaan oireena voi olla korkea kuume ja joskus selkäsärky – kudostuhoa mittaavat kokeet kohoavat (Crp). Hoito aloitetaan mielellään suonensisäisesti antibiootilla, mikä toteutetaan tapauskohtaisesti joko sairaalan vuodeosastolla tai poliklinikalla käynnein.

Naisilla virtsatietulehdukset ovat tavallisempia kuin miehillä, koska heidän virtsaputkensa on lyhyt pätkä. Lisäksi samaan suistoon laskee emätin ja pakoputkikin on liki. Tulehduksen aiheuttajat nousevat virtsaputkea pitkin – suolistobakteereitahan ne yleensä ovat kuten tämä yleisin kolikin. Suiston limakalvojen kokonaisuutta kuvaa hyvin tilanne, jossa neitokainen on alkanut pontevasti seurustella, mikä johtaa yleensä lisääntyneeseen trafiikkiin alakerrassa. Joskus virtsarakon tulehdukset yleistyvät silloin (honeymoon kystiitti). Toisaalta menopaussin jälkeen limakalvojen alasajo altistaa tulehduksille.

Joillakin naisilla tulehdukset uusivat ajoittain tiheään, vaikka heillä ei olisi esimerkiksi sokeritautia sille altistamassa. Reipas juominen, liikkuminen ja terve elämä sekä säällinen muttei liian innokas hygienia ovat toinen puoli ruokaa. Oman lääkärin kanssa yhteistyössä järjestettävät lyhyet antibioottikuurit välillä valmistetta vaihtaen helpottavat elämää. Parin kolmen kuukauden estolääkekuuria voi hankalammissa tilanteissa käyttää, mutta silloin bakteerit tahtovat tottua lääkkeeseen. Siksi suosin lyhyitä kuureja.

Karpalomehun tehosta on yksi tutkimusviite. Saattaa olla, että karpalotuotteen laadulla on merkitystä. Ikäisesi naisen tärkeä ase on loppuelämänmittainen paikallinen estrogeenihoito. Se palauttaa emättimen surkastuneen limakalvon ja elvyttää samalla valkovuodon antibakteerista tehoa. Estrogeeni osoittautuu hyödylliseksi koko alakerran limakalvoille. Paikallisestrogeenit ovat turvallisia, minkä vuoksi ne ovat reseptivapaita.

Kokonaan ei pidä tulehdustensa kanssa yksin mellastaa, vaan näyte on otettava ajoittain. Kyllä sinulla bakteeritulehdus oli viimeksikin, mutta viljely valmistuu vasta yön yli odottamalla. Tulehduksessa virtsaan valskaa tulehtuneelta limakalvolta bakteerien lisäksi puna- ja valko- ja epiteelisoluja. Ne ovat vain vihje infektiosta. Syynä voi olla joskus virtsatiekivi ja kasvainkin. Juuri sen vuoksi toistuvissakin tulehduksissa etenkin iäkkäämmän on syytä silloin tällöin tarkistuttaa, että oireen jälkeen virtsa puhdistuu kaikilta osiltaan. Suositan myös säännöllisiä gynekologisia tarkastuksia.

Julkaistu: 10.3.2018