Apu

Kyösti Mäkimattila raitistui kasvatuskyselyn myötä: "Tarmokas terveydenhoitaja piti saarnan"

Laulaja, tangokuningas ja Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuttu Kyösti Mäkimattila ei halua, että lasten tarvitsisi pelätä, missä kunnossa hän tulee kotiin.
Kuvat Suvi Elo

Vahvaa kahvia siemaillessa puhutaan Kyösti Mäkimattilan kanssa pois alta muut paheet. Yksi pahe oli juominen. Se sai vuosien mittaan sai liian merkittävän osan Mäkimattilan elämässä.

Kyösti Mäkimattilan katse on vakava, kun hän sanoo, ettei ollut koskaan aggressiivinen, holtiton alkoholin suurkuluttaja, vaan hän kuului joukkoon, joka hoiti työnsä tunnollisesti.

Silti hän lopetti juomisen kokonaan vuonna 2011.

– Juomisen toleranssi kasvoi ja kasvoi vaivihkaa. Olimme Varjokuva-yhtyeeni kanssa päättäneet tiukasti, että kaljan voi ottaa vasta keikan jälkeen. Vähitellen ote lipsui, otin ennen keikkaa ja keikan aikanakin, vaikka vieressä oli muka vesilasi. Juominen alkoi vaikuttaa keikkaelämään ja toimeentuloon.

Jos Mäkimattila ennen nautti saunaoluen vasta saunottuaan, niin sittemmin olut maistui, kun napsautti kiukaan päälle, lämmityksen aikana ja saunan jälkeen.

Kun juominen jäi, alkoi jäädä muutama satanen rahaa enemmän kuukaudessa. Keikoille kulkemista ei tarvinnut enää junailla, kun esiintymään ja takaisin kotiin pääsi omalla autolla.

"Päätin sillä hetkellä, että nyt riittää"

Lopetuspäätökseen vaikutti vahvasti Mäkimattilan kolmannen tyttären, kuopuksen syntymä vuonna 2011 ja se, että vanhemmat osallistuivat vuonna 2008 syntyneen tyttärensä Hyvän kasvun avaimet -tutkimukseen.

Neuvolassa piti täyttää kyselykaavake, jonka viimeinen kysymys koski sitä, onko lähipiirissä runsaasti alkoholia käyttäviä. Kyösti Mäkimattila tunnisti kysymyksestä itsensä.

– Neuvolan tarmokas terveydenhoitaja piti minulle saarnan. Päätin sillä hetkellä, että nyt riittää. Tapasin hänet taannoin sattumalta ja kerroin, mikä käänteentekevä vaikutus hänen saarnallaan oli elämääni.

Lapsistaan Kyösti Mäkimattila sanoo, että he ovat tärkeintä ja kalleinta, mitä hän on elämässään saavuttanut. On tärkeää, että lapsilla on turvallinen ja rakastava koti. Vaikka isä tekee pitkiä päiviä keikoillaan, ei kenenkään tarvitse pelätä, missä kunnossa hän tulee kotiin.

– Olen yhden konstin timpuri, sillä saimme kolme ihanaa tytärtä.

Lue koko haastattelu Avusta 12/2019.

Julkaistu: 21.3.2019
Kommentoi »