Kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, mutta pelkkä käen ensimmäinen epäröivä kukahdus sisältää uhkaavan katastrofin ainekset: olemme siirtymässä vuoden vaarallisimpaan aikaan.

Äläkä väitä, ettei meitä olisi varoitettu. Kun Ilmatieteen laitos ennusti mittarin nousevan häkellyttävästi yli kymmenen asteen lämpötilaan, laitos samalla muistutti, että tuollaisilta lukemilta on syytä suojautua. Niinpä esimerkiksi minä laskin sälekaihtimet alas ja kurkistelin säikkynä ovenraosta pihalle. Katsoin parhaaksi olla astumatta sinne ollenkaan.

"Kesästä on tulossa hyttyspainajainen", nettilehti otsikoi. Hyttysten lisäksi painajaisia aiheuttavat ruohikossa verenhimoiset punkit ja laiturin alla hampaitaan teroittavat tappajahauet.

Ellei terassin kätköissä vaani sähisevä käärme, niin eikös jostain nurkan takaa luikertele mustapintaiseksi paahtunut grillimakkara, joka yhdellä jyrsäisyllä tukkii neitseelliset verisuonet. Ennen kesän ilo oli auringon kilo, nyt huolena ovat keskivertoihmisen keskivartalon kesäkilot.

Jos tökkäät varpaan veteen, sen ympärillä alkaa kuhista sinilevää. Se ei tunnetusti tunne armoa. Loikkaat veneeseen, joka pyllähtää nurin samalla, kun heristät sille avaamatonta kaljapulloa. Lämmität saunan, ja ellei se pala poroksi, kiuas hyökkää kimppuun ja polttaa takapuolesi. Halkopinon kolossa lymyilee myyräkuume.

Ukkostaa ja salamoi, trombi heittää auton nurin ja rojauttaa talon päälle pihakoivun. Jos myrsky ei kaada puita, tekisi mieli itse tarttua kirveeseen, koska naapurin pihlaja kaareutuu varjostamaan omaa kukkapenkkiä. On siinä sopu koetuksella ja myyntilööppi varma.

Tekisi mieli nukkua, mutta kyläfestivaaliteltasta kaikuu sellainen jyske, että. Ja mitenkä sitä muutenkaan kykenisi kuorsaamaan näin valoisina öinä. Alkaisivatpa illat pimetä, niin saisi kesän lyhyydestä lisää murehdittavaa. Aamulla jalkapohja on lasinsiruissa tai ainakin lainasandaaleista on tarttunut sieni-infektio.

Kesävieraat kaartavat mökkirantaan täysihoitoon kainalossa se kuuluisa kahvipaketti, jota he ovat kanniskelleet 1960-luvulta lähtien. Turistit pysäyttelevät kylätiellä ja kyselevät arvaamattomia. Varoituksen sana heille, jos matkaliput ovat vielä varaamatta: kuulkaa, ei tänne kannata tulla, kesä on kamalaa aikaa.

Ennen oli sentään kesäleskeys, nyt pelkkä aviokriisi, josta voi syyttää vain lomaa, koska psykologien mukaan siihen kiteytyvät liian suuret odotukset. Ensimmäinen viikko menee toipuessa. Sitten lapset kitisevät netti-ikävää, puoliso naputtaa tekemättömistä pihatöistä, appivanhempien mökillä on liian monta kokkia ja jäätelöpallo maksaa törkeän paljon. Viimeinen viikko on pyhitetty haikailemiselle: joko se meni?

Lomastressin jälkeen runtelee lomaltapaluustressi. Yksi on varma: omat lomaviikot ovat aina väärään aikaan. Joko sataa kaatamalla tai on tukala helle. Lohtua voi hakea vain Kreikasta. Siellä on vielä pahemmin. Tosin nyt on myöhäistä, sillä fiksuimmat ovat varanneet kaikki lennot paetakseen näitä kauhujen kuukausia.

Säästä huolimatta kesällä järjestetään perhejuhlia ulkona. Erilaisiin kaste-, rippi- ja hääjuhliin tuhrautuukin monta viikonloppua, jotka muuten voisi pyhittää pelkästään kesän lyhyyden suremiselle.

Yhä kannattaa silti elätellä toivoa. Esimerkiksi viime vuonna kesää ei tullut ollenkaan. Tätä toivetta voi edistää hokemalla säännöllisin välein milloin mihinkin asiaan viitaten vanhan kansan mantraa "ei tule kesää".

Kesässä on yksi takuuhyvä puoli. On niin paljon pelättävää, ettei ehdi koko aikaa huolehtia euron tilasta ja Suomen vakuuksista.

Voiko tässä maailmassa loppujen lopuksi luottaa mihinkään muuhun kuin rahaan?