Image

Kyllä kiitos



Kyllä kiitos

Kirsi Hytönen on 61-vuotias varakas ja menestynyt naimisissa oleva yrittäjä ja blogisti, joka etsii nuorta miesseuraa netistä. Hänestä muidenkin pitäisi.
Teksti Anni Pasanen
Kuvat Sanna Lehto

Julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018

Kun Kirsi Hytönen oli viisikymppinen, aviosuhteeseen kehitettiin uusi käsite: kello kolmen pano.

Siis kirjaimellisesti päivittäin kello 15 keskeytettiin työt, joita kumpikin teki kotona, ja ryhdyttiin riuskasti petipuuhiin, joita saatettiin jatkaa vielä myöhemmin illalla.

Hytönen koki tuohon aikaan voivansa henkisesti ja fyysisesti huonosti, mutta viimeistään nyt hän huomasi: seksillähän moni vaiva hellittää! Vaihdevuosioireet, unettomuudet, sydämentykytysahdistukset ynnä muut. Eikä päivittäinen naiminen parisuhteellekaan pahaa tehnyt.

Hytönen ja hänen miehensä olivat murroskohdassa. Lapset olivat aikuistuneet, ja yritys, jossa kumpikin työskenteli, oli myyty. Oli irtisanouduttu yrityskauppaa seuranneesta hyväpalkkaisesta työpaikasta. Ennen pariskunta pohti saunassakin bisneksiä, mutta nyt käsissä oli läjäpäin rahaa ja aikaa.

Iski parisuhdekriisi. Tuli kolmiodraamaa, mustasukkaisuutta, pariterapiaa ja melkein ero.

Tähän asti Hytösen tarina rullailee mukavasti kypsän naisen parisuhdeoppaan syrjässä kiinni, ehkä jo vähän pitsiyöpaitaa riisuneena, mutta vyörytäänpä eteenpäin.

Hytösen aviomies sai idean, johon kuului muutakin kuin kello kolmen seksiä. Mitä jos pysyttäisiin yhdessä, mutta niin, että myös muita olisi lupa katsoa ja koskea?

Niin tehtiin: Kokeiltiin kimppakivaa. Alettiin kertoa toiselle jokainen sivusuhde. Mustasukkaisuus loppui siihen.

Kokeiluihin kuului myös erilleen muutto. Hytönen pakkasi tavaransa ja siirtyi isosta perheasunnosta Helsingin Ullanlinnasta pieneen vuokrayksiöön Punavuoreen. Yksin asuminen jäi kokematta nuorena, joten Hytönen oli utelias.

Tehtiin vielä yksi testi. Kumpikin jätti Iskuri-seuranhakusivustolle kuvattoman ilmoituksen, jossa kerrottiin, että haussa oli nuorempaa seksiseuraa.

Kun Hytönen avasi tietokoneen seuraavana päivänä, vastaukset ryöpsähtivät silmille. Jopa satoja kiinnostuneita miehiä.

Se mullisti Kirsi Hytösen käsityksen omasta paikastaan parisuhteiden aurinkokunnassa. Suomessa on näin paljon nuoria miehiä, joissa ei ole erityistä vikaa mutta joilla ei ole seksiä! Tai jotka ovat muuten vain kiinnostuneita vanhemmista naisista.

Eihän sen näin pitänyt mennä. Jos romanttisia suhteita halutaan ajatella rakkaustarinoiden sijaan kaupantekona, ikiaikainen ja monissa kulttuureissa suhteellisen hyväksytty ajatus on, että nuoret naiset vaihtavat seksuaalista vetovoimaansa vanhempien miesten tarjoamaa taloudellista turvaa vastaan.

Montako vastausta oli Hytösen puolisolla, jota saattoi kutsua useilla mittareilla menestyneeksi mieheksi?

Ei ainuttakaan.

Ajatuksissamme tilanne menee jotenkin näin. Olet nuori nainen. Elämäsi on aika pirun jännää. Sonja O. kävi täällä jo 37 vuotta sitten, ja seksuaalinen vallankumouskin täyttää viitisenkymmentä, mutta vihdoin 2010-luvulla alkaa näyttää mukavan vapautuneelta.

Sinulla on oikeus naputella Twitteriin #metoo ja sanoa EI, mutta myös vapaus henkäistä KYLLÄ, lisää ja kovempaa, sillä voit mätkiä esteet matalaksi kätevällä slut-shaming-termillä. Sinulla on seksipositiivisuus, polyamoria ja sateenkaarilippu, todella monta shades of grey, ja lisäksi tiedät, miten nänni vapautetaan, mikä on sun turvasana ja että vittu haisee hyvältä. Kaikille on päivänselvää, että seksuaalisuutesi on olemassa ilman, että yhdenkään miehen tarvitsee napsauttaa se päälle kosketuksellaan.

Seuraavaksi olet baaritiskillä. Kuulet sykettä kiihdyttävän virkkeen, joka muuttuu kipunoivaksi kielisuudelmaksi, joka muuttuu kirkon portailla leijuvaksi saippuakuplasateeksi, joka muuttuu sinapinväriseen möhnään tahriintuneeksi vaippakeoksi, joka muuttuu tunteeksi, että olet seksikäs kuin hapankorppu. Se vähä, mitä seksuaalisuudestasi on jäljellä, fokusoituu lasersäteen lailla aviomieheesi. Tähän on tultu: avioliitto ja äitiys, the end, ikuinen laskuvesi.

"Käyks sulle kauramaito? Tästä tulee tällainen cappuccino.”

Asunto sijaitsee Helsingin Punavuoressa sisäpihan perällä. 72 neliötä ja pienen yksiön kokoinen parveketerassi, jolla keimailevat esimerkiksi vuorenkilpi, japaninlehtikuusi, bambu ja villiviini. Asunnon seinillä roikkuu japanilaista taidetta.

Häärätessään tonttulakinpunaisen kapselikoneen ympärillä Kirsi Hytönen valittelee, että Finnairin sivut alkoivat temppuilla juuri kun Milanossa asuvalle tyttärelle piti ostaa lentolippuja Suomeen, eikä internal errorien kanssa tapellessa ehtinyt tänään lainkaan ulos, ja kun edellisiltana oli tuttavien rapujuhlatkin, niin nyt tuloksena on läsähtänyt olo.

Ensimmäisen maailman ongelma!

”Hahaa, eiks oo?”

Juuri tällaisten pulmien ympärille Hytönen perusti tämän vuoden helmikuussa Luksusongelmia-bloginsa. Sen päivityksissä hän kärisee itseironisesti esimerkiksi siitä, että hotelli Tornin Ateljee-baarin hintavat drinkit ovat itse asiassa aivan liian halpoja (Vähän respektiä), että joka nurkalle nousevat sushibuffetit häpäisevät japanilaisen ruokakulttuurin (Jääkaappiin riisiä ei pitäisi ikipäivänä laittaa), että viime käyntikerralla Stockmannilla oli tagliatellea vain kolmea ja currytahnaa vain YHTÄ laatua (Tarvitseeko sanoa enempää?) ja että naisten kuntosalit ovat täynnä joogaajien ja somettajien kaltaisia tilanvaltaajia (Mitäkö olen itse? No, minä ja personal trainerini saatamme myös viedä jonkin verran tilaa ja pitää ääntä, mutta vastaavasti muut salilla olijat saavat ilmaista ohjausta, mistä heidän pitäisi olla vain kiitollisia.).

Mutta kirjoittaa hän paljon muustakin, kuten parisuhteista. Hytösellä on tapana poimia suhteisiin liittyvä tabu toisensa perään, käännellä ja ravistella hetki ja lopuksi poksautella rikki huolettomasti kuin kuplamuovia puhkoisi. Tyyli on suorasukainen, jopa ronski:

Parisuhde on melko tyhmä keksintö. Etenkin naisen ja miehen välinen.

Jos on hankala keskustelu käytävänä, kannattaa kokeilla tätä: pannaan ensin ja puhutaan sitten. – – Sovintoseksiä jo ennen riitaa ja hupsista vain, riitaa ei tarvita!

Keski-ikäinen nainen, älä lähde joogakurssille tai tyttöjen golfretkelle, vaan ota itsellesi nuori rakastaja ja kukoistat taas!

Jos blogi ei ole aivan tyypillinen tapaus maitokaakaonpehmeässä lifestylesohjossa, niin vielä ärjymmin se erottuu Hytösen työminästä. Hän on viestintätoimisto Fondamenta Median perustaja, omistaja ja toimitusjohtaja, viestintää pääaineenaan lukenut 61-vuotias valtiotieteiden maisteri. Hytösen Fondamenta-yhtiö tekee useita arvostettuja sidosryhmälehtiä, ja sen verkkosivuilla puhutaan konsepteista, digitaalisen julkaisemisen kiinnostavista uusista ulottuvuuksista ja tietenkin siitä, miten meille jokainen asiakas on tärkeä.

Hytönen kertoo, että perusti blogin areenaksi, jossa voi hullutella vapaasti mutta myös antaa paukkua tärkeäksi kokemistaan aiheista, joista ei pysty joka kahvipöydässä puhumaan.

Sen jälkeen, kun hän myi nykyistä edeltäneen yrityksensä, aikaa on riittänyt elämän tutkimiseen ja monenmoisiin kokeiluihin, ja nyt hän haluaa jakaa tulokset niille, joilla ei ole mahdollisuutta vastaaviin testeihin.

”Elin aiemmin monessa asiassa harhaluulojen vallassa”, hän selittää.

Puhuessaan Hytönen istuu ruokapöydän ääressä ergonomisesti keikkuvalla työtuolilla, vaihtaa tavalliselle tuolille, sitten takaisin, sytyttää kookoksen tuoksuista höyryä pölläyttelevän sähkötupakan, esittelee makuuhuoneensa ja jumppapallonsa, lähtee terassille ei-sähköiselle tupakalle ja tulee kaiken tämän ohella kerranneeksi parisuhdehistoriansa.

Se noudatti viisikymppiseksi saakka jotakuinkin käsikirjoitusta, jota sosiologit kutsuisivat normaalibiografiaksi: 14-vuotiaana Nurmaan tanssilavalla syttynyt ensirakkaus, josta seurasi monogaminen avioliitto ja kaksi tytärtä. 33-vuotiaana ero ja puolen vuoden päästä seuraava rakastuminen, josta puolestaan seurasi nykyinen avioliitto uusperhearjella kuorrutettuna.

Mutta kun aviosuhde päätettiin viime vuosikymmenen vaihteessa räjäyttää avoimeksi, biografiaan ilmaantui liuta pari–kolmekymppisiä seksikumppaneita. Netistä, Tinderistä ja baareista löydettyjä. Montako?

”Ihan tarpeeksi, tosi paljon. En ole laskenut!” Hytönen sanoo ja nauraa, mutta vakavoituu nopeasti:

”En kuitenkaan halua antaa sellaista kuvaa, että hakisin koko ajan uusia kokemuksia. Kyllä mä preferoin vakituista kumppania.”

Todisteeksi hän kohottaa kättään, jota koristaa sormus. Se on merkki epävirallisesta sitoutumisesta kolmekymppisen, eri osoitteessa asuvan miehen kanssa. Nykyistä kumppania edelsi puolitoista vuotta kestänyt suhde parikymppisen miehen kanssa. Siinä ehdittiin asua yhdessäkin.

Kun meneillään on vakiintunut suhde, Hytösellä ei yleensä ole tarvetta muille seksikumppaneille.

”En mä siis aina Tinderissä roiku. Se on liittynyt kausiin, jolloin ei ole ketään vakituista tai sitten on suhde, jossa ei ole voitu tavata niin usein kuin haluaisin.”

Nyt puhutaan siis kumppaneista, jotka kulkevat aviosuhteen rinnalla. Lienee paikallaan mainita, kuka Hytösen puoliso on: Leevi Lehto, 67-vuotias palkittu runoilija, runoteoksiin painottuneen Ntamo-kustantamon perustaja ja suomentaja, jonka ansioluetteloon mahtuu muun muassa liki mahdottomana käännettävänä pidetty James Joycen Ulysses-romaani. (Edellinen käännös on Pentti Saarikosken. Siinä sanotaan olevan enemmän Saarikoskea kuin Joycea.)

Hytönen ja Lehto vaihtavat viestejä päivittäin ja tapaavatkin monta kertaa viikossa, lähekkäin kun asuvat. Mutta suhteen vapaus ei ole käytännössä ollut tasaveroista enää aikoihin. Lehdolla on todettu vakavalaatuinen muunnelma Parkinsonin taudista, ja hän on kovin heikossa kunnossa.

Hytönen pyörittelee sähkötupakkaa sormissaan ja sanoo:

”Vaikka idea avoimen suhteen kokeilusta oli Leevin, ei se hänen kohdallaan ehtinyt kestää kauaa, ja sitten hän on joutunut kuuntelemaan mun tilityksiä vaikeissa ihmissuhteissa. Mutta hän on analyyttinen ja älykäs, ottanut asiat hyvin. Me ollaan parhaat kaverit edelleen.”

Vuonna 1999 Suomi otti käyttöön euron tilivaluuttana, Kosovon sota loppui Naton ilmapommituksiin ja hiihtäjä Mika Myllylä voitti Ramsaun MM-kisoissa kolme kultamitalia ja yhden hopean. Lisäksi ensi-iltansa sai teinikohelluskomedia American Pie, jossa Jennifer Coolidgen näyttelemä, Stiflerin äidiksi kutsuttu hahmo vie poikuuden kiitolliselta nuorelta mieheltä.

Elokuvasta nousi yleiseen käyttöön akronyymi, joka siirsi keski-ikää lähestyvän naisen seksuaalisuuden aivan uudenlaiseen lokeroon: MILF eli Mother I’d Like to Fuck.

Lyhenteessä yhdistyivät kaksi entiteettiä, jotka jo ainakin Oidipus-myytistä lähtien oli opittu jos ei toisensa täysin pois sulkevaksi, niin ainakin totaalisen turmiolliseksi yhdistelmäksi: äitiys ja seksuaalinen julkeus.

Osa naisista piti uutta kategoriaa raikkaana ja vapauttavana, mutta pian sen rinnalle ja ohi työntyi häijympi sisartermi, puuma. Se muutti milffin fantasioiden kohteesta lihanhimoiseksi saalistajaksi, joka edusti vain astetta kepeämpää ja riettaampaa versiota satujen noita-akoista ja syöjättäristä.

Kummankin termin käyttö räjähti etenkin Pohjois-Amerikassa käsiin vuosituhannen taitteessa: tuli Miss Cougar USA -kilpailu, puumaristeilyitä, puumanaisille suunnattuja deittisivustoja, t-paitoja, mukeja, self help -oppaita, MILF-pornogenre, televisiosarja Täydelliset naiset ja Sinkkuelämää-sarjan Samantha-hahmo. Suomessakin nähtiin jokunen puumablogi, Tampereelle perustettu Puuma-yökerho ja viihdelehtien juttuja, joissa nuoremmista miehistä kiinnostuneet naiset jakoivat iskuvinkkejään.

Nuorten miesten ja vanhempien naisten välillä on toki ollut romanttisia suhteita iät ja ajat. On linnanrouville ylistyslauluja sepittäneitä ritareita, Katariina Suuri ja Elisabet I. Mutta miksi popkulttuuri hullaantui uusista naiskategorioista juuri nyt?

Selityksiä on useita:

Demografia ja arvot. Perheet perustetaan yhä myöhemmin, eivätkä äidit niin vain himmaile seksuaalisuuttaan, jota ovat pitkään rakentaneet.

Win-win-asetelma. Monen naisen seksuaaliset halut ovat huipussaan keski-ikäisenä, miehen taas parikymppisenä. Osa nuorista miehistä voi kokea omanikäisen kanssa pariutumisen vaativaksi soidintanssiksi, jossa on istuskeltava käsi kädessä puistonpenkillä suunnittelemassa yhteistä perhetulevaisuutta, vaikka itse tahtoisi vain seksiä ja rentoa hauskanpitoa. Keski-ikäisen naisen lyhyempi vaatimuslista voi olla tällaiselle miehelle helpotus.

Ulkonäkö. Moni vanhempi nainen on onnistunut vääntämään kelloa taaksepäin crossfitin, kasvovoidepurkkien ja avokado-lehtikaalipirtelön voimin.

Glamourkerroin. Madonnan ja Demi Mooren kaltaisten supertähtien ikäerosuhteet antoivat puuma- ja MILF-puheille suihkauksen Hollywood-kiiltoa.

Molemmat uudet muotitermit saattoi toki nähdä yrityksenä vapauttaa keski-ikäiset naiset seksuaalisesti – esitettiinhän heidät totuttua aktiivisempina ja itsevarmempina – mutta siinä pyrkimyksessä ne jäivät monen mielestä tussahdukseksi. Vika oli ilmeinen: kummankin termin lähtökohta oli miehinen katse, joko himokas tai pelokas. Siksi monen naisen oli vaikea tunnistaa nimityksistä itseään.

Vastenmielisiltä ne tuntuvat Hytösestäkin.

”Puumavitsi on jo aikansa elänyt. Tulee mieleen hirviö, joka jahtaa ja ahdistele nuoria miehiä vastoin heidän tahtoaan.”

Viime vuonna viisikymppinen toimittaja Bibi Lynch ehdotti brittiläisen This Morning -televisio-ohjelman haastattelussa uutta lyhennettä, jonka Hytönen soisi korvaavan puuma-nimityksen: WHIP, joka tulee sanoista Woman who is hot, intelligent and in her prime. Kuuma, älykäs, parhaassa iässä.

Tuntuisiko se Hytösestä omemmalta?

”Joo! En ole ennen kuullut, mutta sounds good! Ainakin kaikki ominaisuuksista ovat positiivisia.”

Vaikka sopivista termeistä on yhä pulaa, viime vuosilta alkaa jo olla kasvava joukko mallitarinoita, jotka kuvaavat nuoruusvuotensa ohittaneen naisen rakkauselämän tismalleen yhtä sotkuiseksi, monimutkaiseksi ja ylitsevuotavaksi kuin parikymppisen. Esimerkiksi tv-sarjat Big Little Lies ja The Affair keskittyvät keski-ikäisten äitien eroottisiin tutkimusretkiin käyttämättä aikaa aktiivisen asetelman pohjustamiseen ja perustelemiseen.

On arki-iltapäivä, ja punavuorelainen baari-pizzeria Jackie nuokkuu jatsahtavan jonotusmusiikin tahdissa. Hytönen on valinnut toisen juttutuokion paikaksi yhden suosikkiravintoloistaan aivan kotikulmiltaan. Ravintola on tyhjillään, eikä Hytöstä näy. Sen sijaan tulee puhelu:

”Mä olisin siellä jo, mutta pesulafirman piti tuoda pyykit, eikä niitä ei ole vielä näkynyt”, Hytönen ilmoittaa ja pahoittelee myöhästymistä.

Pienen pohdinnan jälkeen hän päättää kirjoittaa pesulan lähetille lapun, jossa kehottaa jättämään pyykit ovelle. Pian hän jo tepastelee ravintolan tiskille, tilaa lattekahvin ja kysäisee baarimikolta:

”Onhan teillä aperitiivit tänään?”

Seuraa ihmettelyä, miksei muissakin suomalaisissa ravintoloissa voi olla kuten täällä tai Milanossa, jossa drinkin hinnalla saa mättää vatsansa täyteen parmankinkkua, pitsanpaloja ja muuta purtavaa.

Hytönen sanoo viihtyvänsä Punavuoren ja Kallion baareissa, usein yksinkin, toisinaan bilejytkeessä heilumassa. Mutta siitä hän ei pidä, että kuusikymppistä tunnutaan pitävän sopimattomana yökerhoihin.

”On mulle joskus diskossa sanottu, että mitä sä täällä teet. Se loukkaa syvästi, koska tykkään tanssimisesta.”

Nurkkapöydässä Hytönen laskee aurinkolasinsa kahvikupin viereen ja alkaa kertoa parinhausta, jota voisi Bibi Lynchin hengessä ja paremman termin puutteessa nimittää vaikka whippailuksi.

Kun Hytöseltä erehtyy kysymään hiukan leväperäisin sanavalinnoin, mikä nuorissa miehissä kiinnostaa, hän melkein tuohtuu.

”Kysytäänkö homoilta, miksi he ovat homoja?”

Hänen mielestään kyse on seksuaalisesta suuntautumisesta. Teini-iässä Hytönen huomasi, että vanhemmat miehet kiinnostivat häntä. He tuntuivat kaikin puolin fiksummilta kuin ikätoverit. Niinpä 16-vuotiaana, kun ensimmäinen ja lopulta avioliitoksi kehittynyt parisuhde oli tauolla, syttyi kesäromanssi 35-vuotiaan miehen kanssa. Mies puhui paljon taiteesta ja vei katsomaan Jean-Luc Godard -henkistä 1960-luvun elokuvaa, josta Hytönen ei ollut kuullutkaan.

Sittemmin molemmat aviomiehet olivat omaa ikäluokkaa, mutta jossain viidenkympin nurkilla Hytönen tajusi, että mieltymys oli keikahtanut. Ikätovereilla ei enää ollutkaan mielenkiintoista kerrottavaa tai opetettavaa. Nuoremmilla oli: Tinderin kaltaisia uusia mobiilisovelluksia, ruoka- ja vaatetrendejä, nuorekkaita termejä ja Skandaalin ja Vestan kaltaista kiinnostavaa musiikkia.

”Ihmisten pitäisi ylipäätään olla enemmän eri-ikäisten kanssa. Jos vappujuhlaseurue vanhenee vuosi vuodelta ja aina vain muistellaan, ei se vie mitään eteenpäin.”

Hytösen mielestä parisuhteet, joissa on suuri ikäero, ovat jääneet jonkinlaiseen hyväksynnän kuolleeseen kulmaan. Se tuntuu oudolta aikana, jona muuta seksuaalista monimuotoisuutta juhlitaan näyttävästi.

Tutut ovat suhtautuneet nuoriin kumppaneihin rennosti, mutta Hytösen mukaan tuntemattomat saattavat tuijottaa kadulla ikävästi. Toljottajat ovat lähes poikkeuksetta keski-ikäisiä miehiä.

Kerran baarissa yksi mies tuli letkauttamaan ivallisesti, että äiti ja poikako ne siinä. Silloin Hytönen menetti malttinsa ja alkoi pauhata: mitä se sinulle kuuluu!

Miksi juuri tietyn ikäiset miehet tuijottavat?

”Kateudesta. Ei kulttuuri ole heillekään kauhean armollinen. He varmaan kävelisivät mielellään nuoren naisen käsikynkässä ja katsovat minua murhaavasti, koska tietävät, ettei heillä ole samoja mahdollisuuksia”, Hytönen arvelee.

”Muutenkin naisen seksuaalisuutta kontrolloidaan enemmän. Jos olisin mies, tällainen ei haittaisi, vaikka olisin mikä presidentti. Voi myös olla, että naista halveksutaan enemmän silloinkin, kun hän on nuorempi osapuoli. Mulla on naispuolinen ystävä, jolla on 30 vuoden ikäero kumppaniinsa, ja hän on väsynyt siihen, että on muiden silmissä maksullinen nainen tai onnenonkija.”

Nykyisen, kolmekymppisen kumppaninsa Hytönen tapasi OkCupid-deittisivustolla puolisentoista vuotta sitten. Mies otti yhteyttä, ja verkkokeskustelu upposi nopeasti maailmankatsomuksiin ja eksistentiaalisen filosofian kaltaisiin syvyyksiin. Hytönen kiinnostui. Hän ilmoitti, että keskustelisi aihepiireistä mieluummin kasvotusten.

Tapaaminen sovittiin jo parin tunnin päähän, Kalliossa sijaitsevaan Pub Porthaniin. Siellä synkkasi. Jatkettiin pitsalle, siitä Hytösen luo ja lopulta sänkyyn asti.

”Mulla on periaate, että jos tyyppi miellyttää, se pitää testata heti. Jos juttu kaatuu huonoon seksiin, niin miksi asiaa vitkuttelisi.”

Onko joskus kaatunut?

”Liian usein! Se on kemiaa. Ei vain ole aina tuntunut siltä kuin pitäisi. Nuoret miehet voivat myös olla yllättävän epävarmoja.”

Kaipaavatko he oppia kokeneemmalta?

”Parempi olisi, että osaisivat jo! Mua ei kiinnosta olla heille äiti tai ladydomina. Seksin alueella pitää olla tasavertaisia, mikä ei tarkoita, etteikö voisi kokeilla kaikenlaisia leikkejä.”

Hytösen kanssa puhuessa on oltava sanavalinnoissaan tarkka. Kun vakavan parisuhteen erehtyy määrittelemään Hytösen kuullen ”enemmäksi kuin pelkäksi seksisuhteeksi”, saa kipakan huomautuksen:

”Ei seksisuhde ole välttämättä pinnallinen!”

Seuraa pieni luento seksin tärkeydestä ja siitä, ettei seksiä pidä missään nimessä lyödä laimin parisuhteessa. Käy siis erittäin selväksi, mikä on Hytöselle parinvalinnan ykköskriteeri – joskin hän huomauttaa, ettei hän ole hakemassa elämänkumppania, jonka juttuja pitäisi jaksaa kuunnella väsähtäneenä tiskirätti yhdessä kädessä ja kauppakassi toisessa.

Siksi Hytönen ei myöskään arkaile sanoa, että seksin ohella ulkonäkö on toinen tärkeä kumppanin valintaperuste. Hän näyttää puhelimestaan kuvan: Hontelo nuori mies, musta paita ja punaiset housut. Mies on kumartunut eteenpäin juuri sen verran, että pitkä, vaalea tukka on valahtanut kasvoille.

”Kiinnostun tän näköisistä hepuista, persoonallisista enkelipojista. Pukumiehet ei kiinnosta mua, koska näen heitä riittävästi töissä.”

Vastaavasti hän on tarkka omasta ulkonäöstään. Lisäksi hän sanoo, ettei varsinaisesti peittele taloudellista hyväosaisuuttaan. Sen voi vahvistaa: Hytösen kodissa hyvinvointi suorastaan rynnistää tulijaa vastaan jostain design-nahkatuolin päältä, lipoo vieraan joka puolelta, viilettää makuuhuoneeseen ja käpertyy lopulta onnellisena pienelle hapsureunaiselle matolle, jonka arkkitehti Eliel Saarisen taiteilijavaimo Loja Saarinen on suunnitellut ja omin käsin kutonut.

Joku voisi todeta happamasti, että hyvähän Hytösen on julistaa deittailun ilosanomaa. Hän on korkeakoulutettu, kaunis ja varakas nainen. Mitä julistettavaa hänellä on köyhälle ja ylipainoiselle yksinhuoltajaäidille, joka haaveilee nuoremmasta deittikumppanista?

”Jos hän ei etsi lapsilleen elättäjää, luulisin, että se on hänelle ihan yhtä mahdollista. Monet nuoret miehet elävät seksuaalisessa puutteessa”, Hytönen sanoo.

Hänen kokemuksensa perusteella varallisuusero voi olla nuoria miehiä tapaillessa jopa haitaksi, koska se saattaa hämmentää ja pelottaa kumppaneita: miten päin tässä nyt olisi, kun pitäisi osata käyttää rapuveistä, vaikka ruokaveitsenkin kanssa on vähän niin ja näin.

”Yhden mun kumppanin kaverit pilkkasivat häntä tyyliin, että samppanjaa ja ullakkohuoneisto, hahhah. Kaveripiirin turhan huomion kohteeksi joutuminen saattoi olla jopa osasyy suhteen päättymiseen.”

Kulttuurien kolareita on tullut muitakin. Joskus Hytönen hämmästelee sitä, miten ystäväpiiri voi olla nuorelle miehelle niin tärkeä, että se päihittää etukäteen sovitun tapaamisen.

”Kavereille ei voi mitenkään sanoa ei, jos kutsutaan istumaan bissetölkin kanssa johonkin Alppilan puistoon. Mulle on kuitenkin kokemus perhe-elämästä opettanut, että first things first, ja käytän myös kalenteria. En sano, että hetkessä eläminen on huono asia, mutta siinä voi tulla törmäyksiä.”

Ravintola on alkanut täyttyä ja puheensorina vatkautua musiikkiin, joka on saanut sekä tempoltaan että volyymiltaan lisää potkua.

Hytöselläkin riittää vielä sanottavaa: hänestä on kurjaa katsella pitkään yhdessä olleita pariskuntia, jotka vain nälvivät toisiaan.

”Kun ihmiset ovat eronneet, he alkavat sanoa, että nyt olemme hyviä ystäviä. Miksi hemmetissä ei voitu olla hyviä ystäviä jo ennen kuin erottiin?”

Hän alkaa ruotia romanttisen, yksiavioisen rakkauden ihannetta, joka ohjaa etenkin monet naiset etsimään täydellistä kumppania. Kuten hän blogissaan kirjoittaa: miestä, joka kääntyisi kanssamme vegaaniksi, osallistuisi kuutamoöinä parijoogaan meren rannalla, nauraisi – – uusimmalle Siskonpedin tuotantokaudelle eikä missään tapauksessa örisisi nurkassa kaljatölkki kourassa muiden äijien kanssa urheilusta puhumassa.

”Mitä romanttista on ostoslistassa, joka on täynnä vaatimuksia? Yhdeltä ihmiseltä ei voi saada kaikkea. Se pitää hyväksyä, tai sitten on mietittävä, voisiko ihmisiä olla useampi.”

Toki Hytönen ymmärtää, että suurella osalla ihmisistä monogaminen suhde toimii aivan mainiosti, eikä siinä hänestäkään ole erityistä vikaa. Mutta jos yksiavioisuuden vaatimusta väljennettäisiin, parisuhteet saattaisivat kestää nykyistä paremmin, hän järkeilee. Vähän kuin hänen oma liittonsa.

”On huvittavaa lukea naistenlehdistä haastatteluita, joissa joku on vuosien terapian jälkeen pystynyt antamaan anteeksi yhden syrjähypyn. Tiedän omasta kokemuksesta, miten hirveää mustasukkaisuus on, mutta on suhteessa muutakin vialla, jos tuollaisesta ei pääse yli. Itsekään en ehkä olisi päässyt, ellemme olisi muuttaneet liiton pelisääntöjä.”

Siinä taisivat tulla mieltä polttavimmat asiat. Hytönen nousee, käy tilaamassa tiskiltä ison lasin valkoviiniä, marssii kohti aperitiivipöytää oliivien, tahnojen, vihershottien ja pienien päällystettyjen leipien ääreen ja ryhtyy lappamaan antimia lautaselleen. Kohta hän kaivaa esiin sikarirasian. Ystävät ovat tulossa baariin aivan kohta.

Julkaistu: 17.11.2018