Kulttuuri
Image

Kyberluontoäiti Björk

Kyberluontoäiti Björk

Björkin uusi projekti puhkoo popin ja musiikin rajoja kuin kuplamuovia, kirjoittaa Imagen popkolumnisti Samuli Knuuti.
Mainos

Vähän aikaa näytti jo siltä, että Björk olisi menettämässä otteensa. 90-luvun huipulle lippunsa iskeneen islantilaisnaisen viime vuosien projektit ovat olleet joko itsetarkoituksellisen kimurantteja tai sitten merkillisen puolivillaisia. Vuonna 2004 Björk teki kokonaisen a cappella -levyn Medulla vain koska haastattelujen mukaan hän halusi tehdä levyllisen musiikkityyliä jota hän inhosi maailmassa eniten. Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Volta puolestaan horjui popin ja taidehäröilyn välissä tavalla, joka paria ässäbiisiä lukuunottamatta jätti viileäksi kummankin lajityypin harrastajat.

Mutta nyt Björk loikkaa takaisin uransa kokonaisvaltaisimmalla työllä, Biophilia-projektilla. Siinä missä tavalliselle popmuusikolle innovaatiota merkitsee sellon mukaan ottaminen yhdelle albumiraidalle, Biophilia on projekti, josta jo vain lukiessa tekee mieli mennä hetkeksi pitkälleen vetämään henkeä. Muut artistit julkaisevat albumeita, mutta Björk on juuri julkaisemassa kokonaisen ekosysteemin, jolle kymmenen kappaletta sisältävä Biophilia-albumi on pelkkää multaa.

Käytän tietoisesti aikamuotoa ”on julkaisemassa”, sillä Bio­philian salat ovat vasta avautumassa. Internetin aikakautena kun ei kannata paljastaa kaikkea medialle kaksi kuukautta etukäteen, sillä suuremman huomioarvon saa ripottelemalla tietoa ja materiaalia vähän kerrallaan ja demokraattisesti, koko nettimaailmalle yhtä aikaa.

Biophilia – joka terminä merkitsee käsitystä siitä, että ihmisillä on vaistonvarainen yhteys muihin luontokappaleisiin – ei siis sisällä vain kymmentä musiikkikappaletta vaan myös kymmenen applikaatiota: peliä tai ohjelmaa, joiden avulla pystyy iPadilla muokkaamaan itse musiikkia tai tunkeutumaan syvemmälle sen teemoihin.

Otetaanpa esimerkiksi Virus, yksi kolmesta kappaleesta, jotka tätä kirjoitettaessa on jo julkaistu. Itse kappale on Björkille ominaisen eksentrinen rakkauslaulu, jossa rakastajana onkin rakastetun kehoon tunkeutuva virus. Musiikilli­sesti se on kuin avantgardistista Chisua, kujerrusta sortuvassa harpputehtaassa, mutta sanoitus on silkkaa Björkiä. Vai kuka muu voisi kirjoittaa esimerkiksi säkeet like a mushroom on a tree trunk / as the protein transmutates / I knock on your skin.

Laulu on toki hieno, mutta jos se ei kuulijalle riitä, hän voi ostaa siihen kuuluvan applikaation, joka toimii pelinä ja opetusvideona viruksen tunkeutumisesta soluun. Pelaaja yrittää puolustaa solua hyökkäykseltä ja alkuperäinen kappale muokkautuu taustalla hänen toimiensa mukaisesti. Jos viruksen onnistuu pysäyttämään, samalla loppuu myös itse kappale.

Yhtäkkiä Lady Gaga peruukkeineen tuntuu pelkältä futuristisen vaatetehtaan nurkkaan unohtuneelta kehruu-Jennyltä.

Muodonmuutos eli metamorfoosi on toki aina ollut popin peruselementtejä. Vielä 90-luvun puolivälissä näytti, että Björk pelaisi samaa muuttumispeliä kuin Madonna, eri korteilla vain.

Aluksi Björk oli Sugarcubes-yhtyeen kummallinen pikkutyttö, jolla oli hämähäkkejä taskussa. Sitten hän muuttui luovan tanssipopin keulakuvaksi, jonka hitit (kuten Violently Happy ja Big Time Sensuality) ilmensivät euforisia tunnetiloja pidäkkeettömästi ja raikkaasti. Vaikka Björk osasi olla seksikäs, hän ei jakanut Madonnan pakkomiellettä olla eroottinen.

Homogenic (1997) ja Vespertine (2001) -albumien myötä Björkin musiikki menetti popin jäykän lineaarisuuden ja samalla hän alkoi Michel Gondryn ohjaamilla videoillaan muuttua milloin kyborgiksi, milloin joutseneksi. Kun Madon­nan kekseliäs identiteettien leikki latistui popissa Rihannan ja kumppanien myötä pelkäksi pornografian värikartaksi, Björk alkoi sulautua luontoon ja samalla universumiin.

Juuri tämän prosessin päätepiste Biophilia on. Kun kuuntelee netistä live-versioita Biophilian vielä julkaisemattomista kappaleista (Thunderbolt, Dark Matter, Hollow), alkaa rakentua kokonaiskuva tieteellisestä ja lihallisesta kosmoksesta, jossa Björk itse on suopea kyberversio luontoäidistä.

Samalla myös huomaa miten hienosti Biophilia toimii pelkkänä musiikkina. Ei tarvitse ostaa applikaatiota tai 600 euroa maksavaa erikoispainosta (sisältää muun muassa kymmenen eriväristä kappaleiden nuottikorkeudelle viritettyä äänirautaa) nauttiakseen siitä. Se ei ole merkki vanhanaikaisuudesta vaan klassisuudesta.

*

Samuli Knuuti on on espoolainen kirjoittaja, joka kerran tapasi kansainvälisessä popkonferenssissa islantilaisen tutkijattaren joka piti käsilaukussaan aina Björkin lailla konjakkipulloa.

Image 8/2011

Julkaistu: 24.8.2011