Tieto lisää tuskaa. Klisee pitää paikkansa kurtturuusun kohdalla.

Kaunis vieraslaji on tuttu ties kuinka monen suomalaisen kodin ja mökin kukkapenkistä, ja vähän muualtakin tontilta, sillä kurtturuusu leviää mielellään, jos vain saa ­pienenkin mahdollisuuden.

Puutarhojen kaunokainen on vain päässyt leviämään luontoon. Varsinkin rannikolla ja saaristossa se voi tukahduttaa paikallisen kasvillisuuden kokonaan. Tutkijat ymmärsivät kurtturuusun ­vaarallisuuden jo kymmeniä vuosia sitten.

Lopulta myös lainsäädäntö seurasi perässä. Kurtturuusu luokiteltiin haitalliseksi vieraslajiksi vuonna 2019. Viime ­vuoden kesäkuusta lähtien kurtturuusua ei ole saanut kasvattaa enää edes yksityispihoissa.

Kurtturuusua on silti edelleen Suomen luonnossa luultavasti tuhansissa paikoissa.

Kurtturuusu on alun perin itä­aasialainen kasvi. Koska se on nätti ja sietää oloja myös Euroopassa, se tuotiin tänne puutarhakasviksi. Ensimmäinen kurtturuusu tuotiin tiettävästi Japanista vuonna 1796, mutta laajemmin kasvi alkoi levitä vasta vuoden 1845 jälkeen.

Suomen puutarhoihin ja pihapiireihin kurtturuusu tuotiin joskus 1800–1900-luvun vaihteessa. Ensimmäinen villiintynyt kasvi tavattiin Helsingin saaristossa vuonna 1919.

Kuten moni muukin vieraslaji, myös kurtturuusu levisi luonnossa aluksi hitaasti.

Ryhmäpäällikkö Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta Sykestä kertoo, että 1950-luvulla luonnosta tunnettiin parikymmentä kurtturuusuesiintymää ja vuonna 1980 kuutisenkymmentä.

Nykyään tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta esiintymispaikkoja on tiedossa satoja. Luultavasti kurtturuusua kasvaa siis paljon useammassa paikassa.

– Ihan varmasti esiintymiä on neli­numeroinen määrä. Esiintymiä ei ole ­systemaattisesti tutkittu, kertoo saaristo­ekologi Panu Kunttu.

Kunttu on itse kartoittanut kurttu­ruusun levinneisyyttä Saaristomerellä ja myös osallistunut sen torjuntaan.

Lisäksi pääkaupunkiseudun ja Hangon kurtturuusupaikat tunnetaan hyvin, mutta Pohjanlahden rannoilta on enemmänkin satunnaisia havaintoja.

Kurtturuusu on joka tapauksessa levinnyt koko rannikolle, Suomen­lahden itäisimmiltä saarilta aina ­Tornion edustalle.

– Sellainen ajatus on, että Pohjanlahdella kurtturuusua olisi vähemmän tiheästi, mutta se perustuu enemmänkin mututuntumaan.

Kurtturuusu on Euroopan ­haitallisimpia vieraslajeja ja Suomen luonnossakin kovin kurja, jos se pääsee leviämään yhtään laajemmin.

Se muodostaa läpipääsemättömiä pusikoita, jotka tukahduttavat alkuperäisen kasvillisuuden. Kun niin käy, paikalta häviävät myös kasvillisuudesta riippuvaiset hyönteiset.

Kurtturuusu on myös alkuperäisellä elinalueellaan merenrantakasvi. Siksi se sietää hyvin suolaa. Kun se pääsee juurtumaan johonkin paikkaan, se voi levittäytyä vahvan juurakkonsa avulla jopa metrejä yhdessä vuodessa.

Tanskassa, Puolassa ja Baltian maissa kurtturuusukasvustoista onkin paikoin paisunut valtavan laajoja mattoja, jotka peittävät dyynejä, hiekkarantoja ja ­niittyjä. Suomessa suurimmat kasvustot lienevät hehtaarin tai parin kokoisia.

Kuntun mukaan suurin yhtenäinen kasvusto oli takavuosina Hangossa, jossa kurtturuusu oli levinnyt usean ­hehtaarin alueelle.

– Nyt siellä on torjuntatoimilla saatu kasvusto paljon pienemmäksi.

Suomen rannikon ja saariston siunaus on rantojen kivisyys ja kallioisuus. Kurtturuusu pärjää kyllä monenlaisessa maastossa, mutta kivikoiden ja kallioiden yli sen on vaikea levittäytyä.

– Suurin osa kurtturuusuesiintymistä on muutaman neliön tai korkeintaan muutaman kymmenen neliömetrin kokoisia.

Toisaalta saaristoluonnon pienipiirteisyyden vuoksi kurtturuusu voi peittää ­vaikkapa ­pienen rantaniityn tai -kedon varsin nopeasti.

Yksikin ruusupuska voi levittää ruusun­siemeniä vaikka miten kauas. Kiulukka, eli kansankielisesti ­ruusunmarja, kelluu vedessä ja pitää ­siemenet itämiskykyisinä jopa 40 viikkoa.

Kurtturuusun siemenet voivat siis levitä pitkiä matkoja meren virtausten mukana.

Lisäksi linnut syövät kiulukoita ja ­levittävät siemeniä ulostaessaan.

Paitsi helposti leviävä ja monenlaisia oloja sietävä, kurtturuusu on myös älyttömän sitkeä – eli vaikea hävitettävä.

Jokainen voi torjua kurtturuusua ­kolmella tavalla: kaivamalla koko juurakon pois, näännyttämällä kasvuston tai peittämällä sen.

– Jos esiintymä on pieni ja maa ­pehmeää, kaivamista voi koettaa, Panu Kunttu kertoo.

Kaivaessa pitäisi saada koko juurakko pois maasta, jottei kasvi ala versoa uudelleen juurenpalasta.

Ruusun voi myös näännyttää. Pensaan kaikki kasvusto pitää leikata pois kolme–neljä kertaa vuodessa. Tämä pitää ­toistaa ainakin kolmen vuoden ajan. Kun juuret eivät saa enää ravintoa, ne kuihtuvat ­hengiltä.

– Tämä tapa sopii vain niihin paikkoihin, joissa voi käydä seuraamassa tilannetta useita kertoja kesässä. Näännyttämiskertoja ei saa jäädä väliin, Kunttu sanoo.

Jos hävitettävä ruusu kasvaa vaikkapa syrjäisellä saarella, siellä ei voi kulkea näännytyspuuhissa pitkin kesää. Silloin koko kasvuston voi peittää kestävällä pressulla. Aivan helppo sekään keino ei ole, sillä ruusu täytyy pitää pressun alla ainakin kolmen vuoden ajan.

Kurtturuusun kasvatuskielto tuli voimaan viime vuoden kesäkuun alussa. Sen jälkeen kurtturuusua ei ole saanut enää kasvattaa vaikkapa omalla pihalla. Täysstoppia ei siis ole tullut, kun esiintymät luonnossa lasketaan edelleen tuhansissa.

Terhi Ryttäri Sykestä kertoo, ettei kiellon vaikutuksista ole vielä tilastotietoa. Hän on silti varma, että kurtturuusujen määrä Suomessa on vähentynyt kiellon jälkeen.

Myös Panu Kunttu on tyytyväinen, että kielto saatiin vihdoinkin voimaan. Hän tosin muistuttaa, että Suomessakin tutkijat varoittivat jo 1970-luvulla Hangon kurtturuusuesiintymien vaaroista.

– Aika tyypillinen ympäristöongelma siis. Siitä, kun tutkijat ottavat asian puheeksi, menee kymmeniä vuosia ­kieltoon… mutta hienoa, että saatiin kielto voimaan ja että Metsähallitus laittoi ­liikkeelle isoja hankkeita kurtturuusun torjumiseksi.

Sekä Ryttäri että Kunttu uskovat, että kurtturuusu voidaan pitää kurissa Suomen luonnossa, kenties jopa ­hävittää maastamme. Ongelmana vain on se, ettei vieraslajin poistaminen pelkästään Suomesta vielä riitä korjaamaan tilannetta.

Kunttu kertoo, että esimerkiksi Tallinnan edustalla Naissaarella kasvaa laajoja kurtturuusutiheiköitä. Sieltä tai jostakin vastaavasta paikasta Itämeren rannikolta kurtturuusu leviää helposti Suomeen uudelleen.

– Täysin kurtturuususta ei siis päästä eroon, ennen kuin kansainvälinen­ ­yhteis­työ sen torjumiseksi saadaan ­kuntoon.

Kurtturuusu kasvaa tiheäksi, noin metrin tai puolentoista metrin korkuiseksi pensaaksi. Sen kukat ovat aniliininpunaisia, vaaleanpunaisia tai valkoisia.

Suomessa voi tavata myös tarhakurtturuusuja, niiden kasvatus ei ole kielletty. Niissä kukinnot ovat yleensä kerrannaisia, eli terälehtiä kasvaa kukassa päällekkäin.

Haitallisen perus­muodon kukassa on yleensä viisi terälehteä, ja ne eivät kasva päällekkäin.

Parhaiten kurtturuusun tunnistaa kurttuisista lehdistä. Pensaan piikit ovat suoria, niitä on tiheässä, ja ne ovat keskenään eri mittaisia. Saariston alkuperäis­lajilla, orjanruusulla, piikkejä on harvemmassa, ja ne ovat käyriä.