Kurkien aamunkoitto: Luontokuvaaja seurasi suon valtiaiden ylvästä tanssia, kun yön hämärä hälveni Porkkalanniemellä

Kurjen tieteellinen nimi, Grus grus, on onomatopoeettinen eli ääntä jäljittelevä. Kurjen huuto aamu-usvaisella suolla tai pelto­aukealla on havaitsijan näkökulmasta joko karmaiseva tai uljas, mutta kylmäksi se tuskin ketään jättää.

Kurki on Suomen ja koko Euroopan komeimpia lintuja. Koristeellinen, ylväästi pystypäin tepasteleva siivekäs näyttää siltä, kuin se olisi tullut suoraan Versailles’n palatsista.

Aina, kun näen kurjen, vaikutun sen suuresta koosta. Lintu on yli metrin ­korkuinen, ja sen siipien kärkiväli on ­reilut kaksi metriä. Esimerkiksi metsäkauriin rinnalla kurki näyttää melkein pienen hirvieläimen kokoiselta.

Kurki oli aikaisemmin syrjäisten soiden asukki, mutta nykyään se on yleinen näky melkein kaikkialla Suomessa.

Kurki on merkittävä lintu paitsi Suomen, myös lähialueidemme maiden kulttuurissa. Virossa löydetyssä kivikautisessa haudassa kuollut lapsi oli asetettu viimeiselle matkalleen kurjen siipien saattelemana. Kurkeen on liitetty pyhiä ominaisuuksia, joskin sitä on myös metsästetty.

Aikaisemmin kurkea jopa vainottiin, ja laji vetäytyi pesimään syrjäisille suoalueille. Viime vuosina kurjet ovat alkaneet pesiä yhä enemmän myös järvien poukamissa, kosteikoissa ja ylipäänsä ihmisasutuksen lähettyvillä.

Kurki on Pohjois-Pohjanmaan maakunta­lintu, ja maakunnan laajat suot tarjoavat sille runsaasti pesimäpaikkoja. Itse olen nähnyt suurimmat kurkiparvet juuri Pohjois-Pohjanmaalla matkalla Lappiin sekä Vaasan lähellä Söderfjärdenin peltoaukealla, joka on muinaisen meteoriitin törmäyksestä syntynyt kraatteri.

Kun Suomea monessa muussakin yhteydessä sanotaan Pohjolan Japaniksi, kurki tarjoaa maiden välille taas yhden yhteyden: myös Japanissa kurki on erittäin näkyvä ja pidetty lintu.

Meikäläisen kurjen valkomusta sukulainen mantšuriankurki (Grus japonensis) on perinteinen aihe puu­piirroksissa ja origameissa, ja kurkea pidetään Japanissa hyvän onnen tuojana.

Myös vakiokuvauspaikassani Kirkkonummen Porkkalanniemellä näkee usein kurkia, ja muutamana kesänä olen päässyt seuraamaan kokonaisen kurki­perheen edesottamuksia sekä poikasten kasvua aikuisen kokoisiksi.

Kurki muistuttaa jonkin verran pienempää ja vaaleampaa ­kattohaikaraa niin ­paljon, että herää kysymys, miksi ne eivät molemmat ole kurkia tai haikaroita. Virossa nuo kaksi lajia ovatkin nimiltään sukulaisia: kurki on sookurg ja kattohaikara on toonekurg.

Kurkinaaras ja -koiras ovat saman­näköisiä. Niinpä ne eivät voi erottautua koreilemalla kuten monet muut linnut, vaan ne pariutuvat näyttävin soidinmenoin.

Ne pomppivat soitimella maassa siivet ­levällään ja kurottavat nokallaan niskan yli selkään. Tuo tapa ilmeisesti aiheuttaa sen, että ajan kuluessa kurjen selkä värjäytyy ruskeansävyiseksi, kun sen höyhenille sataa vähän väliä sameaa suovettä.

Kurki on arka lintu, jota on ­vaikea lähestyä. Toisaalta kurjenpoikanen kesyyntyy helposti ja leimautuu ihmisiin, jos sen vie pesästä heti kuoriutumisen jälkeen.

Ennen vanhaan oli melko tavallista pitää lintuja elätteinä, joista ­jotkut kesyyntyivät niin perusteellisesti, että seurasivat uskollisesti ihmisemojaan.

Osataan sitä leimauttaa itänaapurissakin: moni muistanee Venäjän presidentin Vladimir Putinin taannoisen imago­tempauksen, jossa hän linnuksi pukeutuneena johdatti moottoroidulla varjo­liitimellä uhanalaisten lumikurkien ­parven muuttomatkalle.

Kurki on pesällä hysteerisen varovainen varjellessaan kahta munaansa. Toisin kuin monet muut suuret linnut, kurki ei poistu pesältään edes lyhyeksi ajaksi, vaan se hautoo yhtämittaisesti.

Puolisot jakavat haudontavuoronsa tasa-arvoisesti. Vaihtaessaan hautojaa kurjet tarkistavat huolellisesti, ettei ­lähistöllä ole lokkeja, variksia eikä muita munarosvoja.

Kesän mittaan kurjenpoikaset ­kasvavat, ja elokuussa ­niiden lentotaito alkaa jo riittää muuttomatkalle.

Kurjet eivät voi lykätä muuttomatkaansa kovin myöhäiseen syksyyn, koska isot ja raskaat linnut tarvitsevat nousevia ilmavirtauksia, joita syntyy auringon ­lämmittämästä maasta. Niiden avulla uljaat linnut ottavat korkeutta ja kiertelevät taivaalla spiraalimaisesti ennen kuin asettautuvat tunnusomaiseen aura­muodostelmaansa.

Kaikkialla ei kurkia katsota ­pelkästään hyvällä.

Viljapellot ovat kurjelle tärkeitä ravintokohteita, kun se valmistautuu muuttomatkalle. Alkusyksyllä ­kurjet ovat aiheuttaneet puimattomilla vilja- ja rypsipelloilla taloudellista haittaa paitsi syömällä jyviä myös tallaamalla ­viljaa ja pilaamalla ulosteilla ohra- ja rehunurmisatoa.

Kurkien aiheuttamia satovahinkoja voi ehkäistä muun muassa käyttämällä ­mahdollisimman aikaisin tuleentuvia ohralajikkeita, jotta sato saadaan ­korjattua ennen kurkien syksyisiä kokoontumisajoja.

Lisäksi korjatut viljapellot voi kyntää mahdollisimman myöhään. Kurjethan ruokailevat mielellään sänkipelloilla, etsiessään jyviä ja muuta ravintoa.

Kurkihaittoja pyritään torjumaan myös perustamalla erityisiä peltolohkoja ­kurkien houkuttelemiseksi pois saman peltoalueen muilta lohkoilta.

Poikkeusluvalla voidaan turvautua kovempiin toimiin, kuten pyydystä­miseen, tappamiseen tai pesinnän ­häiritsemiseen. Myös karkottaminen ­koirien, kaasutykkien sekä ultraääni- ja laserpelotteiden avulla vaatii poikkeus­luvan.