Apu

Kun vakuuksia katselen



Kun vakuuksia katselen

Olennaisinta vakuuksissa on, että niiden toimintamekanismi on niin mutkikas, ettei sitä kukaan ymmärrä.
Teksti Yrjö Rautio

Suomi sai kuin saikin vakuudet Kreikka-lainoilleen. Ne tosin kattavat vain viidenneksen lainattavasta summasta, ja Suomi joutuu maksamaan itse vakuutusmaksunsa, kuten yleinen tapa on. Suomi maksaa 1,44 miljardin osuutensa EU:n pysyvän vakuusmekanismin EVM:n alkupääomasta kerralla vuonna 2013, kun muut euromaat maksavat sen viidessä erässä.

Suomi voi saada hyötyä vakuuksistaan aikaisintaan 15 ja viimeistään 30 vuoden kuluttua. Se on suunnilleen sama aika, jona vakuuksia tiukimmin ajaneen Sdp:n kannatuskäyrä lävistää nollatason.

Olennaisinta vakuuksissa on, että niiden toimintamekanismi on niin mutkikas, ettei sitä kukaan ymmärrä. Silloin jokainen voi väittää niistä mitä tahansa. Sdp voi juhlia niitä suurena voittonaan, perussuomalaiset ja keskusta väittää niitä pelkäksi huijaukseksi.

Tosin euroryhmän puheenjohtajaJean-Claude Juncker väitti, että kaikkien 17 euromaan valtiovarainministerit ymmärsivät ehdot. Juuri sen vuoksi kukaan muu kuin Suomi ei halunnut vakuusjärjestelyjä.

Toiset varmaan

Mutkikkaan selittäjä häviää propagandasodassa aina yksioikoisen totuuden julistajalle. Niin käy tässäkin tapauksessa. Sdp ei saa ”voitostaan” poliittista hyötyä. Puolue hirtti itsensä turhaan vakuuksista punomaansa köyteen. Perussuomalaisten vyörytys oli ainoa asia, johon vakuuksia todella tarvittiin. Saadut vakuudet takaavat ainoastaan sen, että vyörytys jatkuu.

Opposition vahvin argumentti on, etteivät vakuudet kelpaa muille kuin Suomelle. Jos ne olisivat niin loistava järjestely kuin Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen vakuuttavat, johan jokainen euromaa ottaisi ne vastaan ölisten. Tätä logiikkaa on vaikea vääräksi todistaa.

Ainoat kunnon perustelut Urpilainen ja Katainen löytävät Markku Aron ja Agents-yhtyeen iskelmästä Kun vakuuksia katselen: ”Hiljaa parhaat ne aina löydetään. Toiset varmaan ei sitä tiedäkään.”

Kansan Paavo

Paavo Väyrynen on kiertänyt kohta maan jokaisen kolkan ja tavannut kaikki suomalaiset, vaikka ei ole vielä edes presidenttiehdokas. Keskustan ylimääräinen puoluekokous asettaa hänet ehdokkaaksi vasta 29.10.

Koko kansan Paavo uskoo, että kansalaisten kielteiset mielikuvat hänestä muuttuvat myönteisiksi, kunhan he saavat tavata hänet. Nyt hän lukee tilannetta täysin väärin. Häntä kannattaa presidentiksi noin kahdeksan prosenttia äänestäjistä. Juuri sen verran on vielä niitä, jotka eivät ole häntä koskaan tavanneet eivätkä häntä lainkaan tunne.

Pehmo Paavo

Paavo Lipponen toi koko perheensä puoluevaltuuston kokoukseen, joka asetti hänet Sdp:n presidenttiehdokkaaksi. Tarkoitus oli kai viestiä, että yrmy-Paavo on todellisuudessa lämmin ja pehmeä perheenisä, kuten onkin.

Jollekulle saattaa vain tulla mieleen, miksei presidentiksi mieluummin Cecilia, Emilia tai Sofia.

Lipponenkin pyrkii koko kansan Paavoksi. Hänen ei kuitenkaan tarvitse tavata henkilökohtaisesti jokaista suomalaista. Suurin osa tietää ilmankin, että heillä on tasan kaksi mahdollisuutta: joko äänestää Paavo Lipposta tai itkeä ja äänestää Paavo Lipposta.

Julkaistu: 14.10.2011