Loppukesästä 2004 kotkalainen Esa Karhu koki olonsa yllättäen hyvin huonovointiseksi. Sydän tuntui jumputtavan rinnassa todella voimakkaasti ja hitaasti. Tätä jatkui koko viikon. Nelikymppinen mies mietti, voisivatko oireet johtua verenpaineesta. Kun hän mittasi sen, lukemat olivat varsin korkeat.

– Minua alkoi ahdistaa, koska tiennyt, mikä oli vikana. Siksi soitin ambulanssin, Esa kertoo.

Hänellä kävi tuuri, sillä päivystävä lääkäri oli erikoistunut sydänsairauksiin ja tunnisti ongelman heti. Esa kärsi kolmannen asteen AV-katkoksesta. Siinä sähköyhteys sydämen eteisten ja kammioiden välillä on kokonaan poikki. Kammiot toimivat hitaan korvausrytmin varassa, mutta se ei riitä verenkierron ylläpitoon. Tästä seuraa usein väsymystä, huimausta ja tajunnanmenetyksiä.

– Sellaisia oireita minulla ei ollut, mutta pulssini oli erittäin matala. Korkea verenpaine johtui siitä, että paineet sekosivat, kun sydämen rytmit eivät olleet kunnolla kohdallaan.

Esa sai kuulla, että hänelle pitäisi asentaa sydämentahdistin. Se on kehoon kirurgisesti asennettava laite, joka säätelee sydämenlyöntien tahtia. Ilman sitä Esa ei pärjäisi kovinkaan pitkälle.

– Asentamisella ei ollut tulipalohoppua, koska sykkeeni oli vakaa. Niinpä odotin sairaalassa vuoroani viikon, että aiemmin sovitut sydänoperaatiot hoidettiin ensin alta pois.

Odotusaikana Esa nieleskeli diagnoosiaan. Se oli aikamoinen järkytys hänen ikäiselleen muuten terveelle miehelle.

– Päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Päällimmäisenä se, milloin ja miksi AV-katkos oli tullut, ja millaista loppu­elämäni olisi.

AV-katkoksen aiheuttaja ei koskaan selvinnyt. Esan sydämestä ei löytynyt mitään sairautta, joka olisi selittänyt sen.

– Lääkäri mietti, olisinko sairastanut joskus flunssan jälkitautina piilevän sydänlihastulehduksen, joka olisi heikentänyt sydäntäni. Tai voisiko siinä olla synnynnäisesti jokin heikko kohta? Niin tai näin, syy jäi arvoitukseksi. Tahdistimen asentamisen jälkeen ohjeeksi annettiin, ettei asiaa kannata miettiä, koska AV-­katkos on nyt korjattu, Esa kertoo.

Aluksi häntä hieman jännitti, miten arki tahdistimen kanssa sujuisi. Ensimmäisenä vuonna Esa varoi sähköasentajan työssään raskaimpia hommia, vaikka hänelle oli sanottu, ettei tahdistin rajoittanut tekemisiä mitenkään. Ainostaan siihen kohdistuvia voimakkaita iskuja piti välttää.

– Jonkin aikaa tunsin, että rintaani oli asennettu jotain. Ajan myötä tahdistin lähes unohtui. Toki se tuntuu, kun kädellä kokeilee, mutta muuten siihen ei kiinnitä huomiota.

Tahdistin ei kuitenkaan kestä ikuisesti, vaan se on vaihdettava uuteen 8–10 vuoden välein. Vaihdot ovat jännittäneet Esaa paljon enemmän kuin ensimmäisen asentaminen. Uusi tahdistin on saatava nopeasti paikalleen, koska sydämessä ei ole enää omaa rytmiä.

– Edellisellä vaihtokerralla viime toukokuussa minulle tuli kylmät väreet, kun hoitaja kysyi lääkäriltä, pannaanko elvytysjohdot valmiiksi. Lääkäri sanoi, ettei siihen ole tarvetta. Hän luotti, että korvausrytmi löytyisi. Ja niinhän se löytyikin, 30 sekunnissa.

Kun Esa aikanaan sai tahdistimen, hän olisi kaivannut vertaistukea, mutta silloin sitä ei ollut saatavilla. Siksi hän itse kävi vertaistukikoulutuksen ja perusti Kotkaan Suomen ensimmäisen tahdistin­ryhmän.

– Vertaistukityöstä tuli minulle uusi harrastus. On ollut ilo saada auttaa ja jakaa tietoa muille. Olen myös halunnut viestittää, että elämä muuttuu paremmaksi tahdistimen ansiosta.

Tapahtuneen vuoksi ja etenkin iän myötä oma sydänterveys on alkanut kiinnostaa Esaa aiempaa enemmän. Hän haluaa tehdä parhaansa välttyäkseen uusilta sydänongelmilta ja muilta sairauksilta.

– Siksi ruokalautaseltani ei enää löydy kovia rasvoja. Uimahallissa ja kuntosalilla tulee käytyä paljon. Myös satavuotiaan omakotitalon ylläpitoremontti ja puuhastelu vanhojen moottoripyörien kanssa käyvät kuntoilusta.

Viime vuonna Esa tapasi moottoripyöräretkellä kardiologin, joka oli asentanut hänen ensimmäisen tahdistimensa.

– Verryttelin jalkojani bensa-asemalla Pyhtäällä, kun lääkäri tuli kaupasta ulos. Hän ei tunnistanut minua, mutta ilahtui, kun kerroin olleeni 20 vuotta sitten hänen potilaansa. Hän totesi, että olen hyvässä kunnossa, koska pystyn ajamaan moottoripyörällä.

Esa on myös innokas polkupyöräilijä. Tosin kaikenlaiset pyöräilyt ovat tältä vuodelta ohi, sillä hän kaatui ikävästi syyskuun alkupuolella polkiessaan vaimoaan vastaan.

– Ajauduin oikopolulla vahingossa vesiuraan. Etupyörä lähti alta, ja kaaduin. Jalka jäi siinä rytäkässä polkimen alle, jolloin nilkka murtui. Tässä sitä sitten istuskellaan kotona jalka kipsissä. Olen silti nyt kuusikymppisenä paremmassa kunnossa kuin ennen sydämentahdistimen asentamista.