
Aikuinen ihminen viettää suuren osan elämästään unessa tai työpaikalla. Jotta työpaikalla ollessaan ei toivoisi olevansa kotinsa turvassa vällyjen alla, pitää työpaikan olla viihtyisä. Sekä työntekijä että työnantaja voivat vaikuttaa siihen, millä mielin töihin tullaan. Suomalaistutkimuksen mukaan moni työikäinen uupuu, kun työn ja arjen yhdistäminen, kiire, huono esimiestyö ja liiallinen itsekritiikki rasittavat. Tällöin myös mieli alkaa väsähtää. Hyvään työarkeen kuuluu myös rauhallisempia päiviä, jolloin aivot saavat ladata akkuja kiireisiä aikoja varten. Lomalta paluuseen kaivataan juuri näitä matalan intensiteetin päiviä, jolloin kehoa ja mieltä voi totutella työntekoon. On tärkeää osata jaotella tehtävät kiireellisiin ja vähemmän kiireellisiin tehtäviin, jolloin ensimmäisten päivien stressi ei räjähdä käsiin. Toisaalta lomailijalle kannattaa antaa muutenkin aluksi hieman vapaammat kädet, sillä usein aivot ovat saaneet rauhoittua ja voivat hyvinkin olla uusia ideoita tulvillaan. Työntekijän puolestaan pitää muistaa huolehtia itsestään. Kahvi- ja lounastauot ovat paikallaan ja katkaisevat sopivasti kiireistä päivää. Opettele priorisoimaan niin, että hoidat kiireelliset ja tärkeät asiat ensin ja perehdyt sitten vasta muihin. Lepää ja nauti arjesta myös työn ulkopuolella. Pelkästään työpaikalla ei voi olla.
Lähde: Yksielama.fi
Teksti Noora Takamäki, kuvat Fotolia