Tyyni kesäilta painuu mailleen, ja ilmassa on monenlaisia pörriäisiä. Yksi hyönteislaji erottuu joukosta erikoisella käyttäytymisellään:

Surviaiset eli päivän­korennot näyttävät ikään kuin tanssivan ilmassa. Ne pyrähtävät metrikaupalla ylöspäin ja sitten laskeutuvat siipiensä jarruttamina alas. Sama toistuu uudelleen, lukemattomia kertoja.

Surviaisten parvi liikehtii rytmikkäästi, melkein kuin kesäillan valssin tahtiin. Parveilu tapahtuu illasta toiseen samassa paikassa ja samoihin aikoihin.

Parhaita parveilupaikkoja ovat järvien ja jokien rannoilla olevat, ympäristöstään hieman erottuvat maastonkohdat. Tällaisia paikkoja on esimerkiksi omalla kesämökilläni Saimaan rannalla, jossa tämän jutun kuvat on otettu.

Parveilevat surviaiset ovat koiraita, jotka yrittävät kiinnittää naaraiden huomion. Ne lentävät ylös alas ”survoen”. Siitä niiden nimi lienee tullut.

Surviaiset parittelevat parveilulentojen yhteydessä. Naaras tekee niin sanotun tarjoutumislennon, eli lentää sivulta ­koiraiden parveen. Lähin koiras kaappaa sen pitkillä eturaajoillaan kiinni. Parittelu tapahtuu kokonaan ilmassa.

Yhdessä parvessa on yleensä kymmeniä tai jopa satoja yksilöitä. Surviaisen lennähtelyä ja vapaapudotusta auttaa se, että hyönteinen on hyvin kevyt, sillä sen suoli on täynnä ilmaa.

Surviaiset ovat ikivanha hyönteis­lahko, jopa vielä alkukantaisempi kuin sudenkorennot. Vanhimmat löydetyt fossiilit ovat kivihiili­­kaudelta 300 miljoonan vuoden takaa.

Päivänkorennot ovat nykyisin elävistä hyönteisistä ainoita, joilla on kaksi ­siivellistä kehitysastetta. Ennen aikui­svaihettaan niillä ehtii olla lyhyt esiaikuisvaihe, jolloin olento on aikuista korentoa himmeämpi ja lyhytraajaisempi.

Kaikki surviaislajit ovat ulkomuodoltaan toistensa kaltaisia. Tunnusomainen piirre on takaruumiin kärjessä olevat ­pitkät peräsukaset. Niitä on lajista ­riippuen kahdesta kolmeen kappaletta. Peräsukaset ovat jopa kaksi kertaa ­surviaisen ruumiin pituisia, joten niistä tunnistaa surviaisen surviaiseksi, ja ­erottaa sen esimerkiksi vaaksi­aisesta.

Ruumiinrakenteen ohella alkukan­tainen piirre lajissa on muun muassa se, että surviaiset pitävät levätessään siipiään yhdessä selän yläpuolella. Useimmat muut hyönteiset lepäilevät siivet levällään.

Aikuisen päivänkorennon elämä on, kuten nimestä voi päätellä, hyvin lyhyt. Pikkusurviaisilla aikuiselämän vaihe ­kestää vain yhden illan – eipä ihme, että päivän­korentojen tieteellinen nimi ­Ephemeroptera tarkoittaa yhden päivän siipisiä.

Jotkin lajit elävät sentään huikan pidempään, muutaman kesäisen viikon.

Aikuiset päivänkorennot eivät syö ­lainkaan, ne vain tanssivat ja lisääntyvät.

Kuten sudenkorennoilla, myös surviaisilla on vaillinainen muodonvaihdos. Siihen kuuluu muna, toukka ja aikuinen, mutta ei kotelovaihetta, kuten perhosilla.

Surviaiset ovat noin 2–25 millimetrin pituisia. Nämä vesistöjen lähellä viihtyvät hyönteiset ovat västäräkkien ja muiden vikkelien lintujen sekä kalojen herkkua. Monesti olen nähnyt, kuinka vedessä ­kelluva surviainen joutuu syvyyksistä hyökkäävän kalan kitaan. Tällaisesta tilanteesta otettiin myös tuorein Vuoden luontokuva (Antti Strang: Uhka ­syvyyksistä, 2022).

Parittelun jälkeen päivänkorentonaaras laskee munansa suoraan lennosta kastamalla peräpäänsä veteen. Hyönteisen liikkeet vedenpinnalla herättävät kalojen huomion.

Perhokalastuksessa käytettävät pyyntivälineet jäljittelevät päivän­korentojen ulkonäköä ja liikkeitä.

Perhokalastus on kehitetty taimenen sekä muiden veden pinnalta syövien kalalajien, kuten harjuksen, kalastamiseen. Perhojen sidonta on oma taiteenlajinsa, jossa riittää koulukuntia ja mielipiteitä.

Perhot pyritään rakentamaan niin, että niiden muoto, koko ja väritys vastaavat kalojen luonnollista ravintoa. Perho voi myös toimia pelkkänä houkuttimena, eikä se välttämättä jäljittele kalan luonnollista ravintoa.

Surviaisten toukat ovat erityisesti ­pilkkijöiden suosimia syöttejä. Järvien ja lampien jäällä haavitaan pohjamutia, missä kalojen luontaiseen ravintoon ­kuuluvat punaiset toukat majailevat.

Surviaisten esiintyminen riippuu säistä. Jos hyönteisten muninta-aikaan juhannuksen tietämillä on tuulista ja viileää, toukka­sadosta voi tulla laiha.

Surviaistoukat ovat kalastajan ­koukussa parhaimmillaan silloin, kun kalan syönti on huono. Vaikka kalat olisivat kranttuja muille syöteille, surviaista ne eivät voi vastustaa.

Päivänkorentojen toukat elävät erilaisissa ekologisissa lokeroissa. Esimerkiksi suursurviaisen toukat kaivautuvat hiekka­pohjaisten järvien ja jokien ­pohjaan ja elävät siellä putkimaisessa rakennelmassa.

Okasurviaisten ja pikkusurviaisten ­toukat ryömivät hitaasti pohjalla, kun ­esimerkiksi iltasurviaisten ja pohjan­surviaisten toukat elävät vapaasti uiden.

Vaakasurviaisten toukat taas elävät ­tiukasti painautuneina kivien ja puun­kappaleiden alla.

Päivänkorennon toukat voi aina ­tunnistaa siitä, että niillä on kolme perä­sukasta. Toukilla on myös selvästi erottuvat kidus­lehdet.

Virtaavissa vesissä on runsaasti happea, joten sellaisissa ympäristöissä ­elävillä päivän­korentojen toukilla kidus­lehdet ovat pienemmät kuin seisovissa vesissä elävillä.

Kiduslehdillä on toukille muutakin käyttöä: niiden avulla toukka voi muuttaa veden virtaamaa siten, että petojen on vaikeampi havaita sitä.