Se tapahtui 2000-luvun alussa, työreissulla Venäjän Karjalassa. Eräänä aamuna opas ehdotti piipahtamista Sandarmohin metsässä, Stalinin ajan joukkoteloituspaikassa, jossa tapettiin arviolta 7 000–9 000 ihmistä. Paikka löydettiin vasta 1997.
Päivä oli helteinen, mutta itse teloituspaikka jääkylmä. Linnut eivät laula Sandarmohissa. Pulleiden hämähäkkien kutomat verkot takertuivat kasvoihin, kylmyys valui luihin ja ytimiin. Sitten tuli säikähdys: kun metsästä astui takaisin tielle, ilma lämpeni taas helteeksi.
Maailma on täynnä salaperäisen jännitteisiä paikkoja, joista kirjailija Mervi Koski kertoo tammikuun lopulla julkaistavassa kirjassaan Maailman merkillisimmät kummitustarinat (Minerva 2017). Kirja vaati kolmen vuoden työn, ja kriteerit olivat tiukat; päätyäkseen kirjaan ilmiön piti olla yleisesti tunnettu ja useammasta luotettavasta lähteestä peräisin. Koski kirjoittaa kuitenkin pilke silmäkulmassa, eli kirja sopii myös heikompihermoiselle.
Kirjailija Mervi Koski on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on julkaissut sekä tietokirjallisuutta että lasten kaunokirjallisuutta ja työskentelee Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lasten ja nuorten palveluista vastaavana informaatikkona. Kiinnostus mystisiin asioihin heräsi Kosken törmättyä aikanaan Martti Haavion 1942 julkaistuun kirjaan suomalaisista kodinhaltioista. Koski kirjoitti kirjan haltioista ja taruolennoista, sitten hirviöistä. Nyt on kummitusten eli ”kaiken olevaisen yöpuolella elävien” vuoro.
– Kummitustarinat ovat kulttuuriperintöä, meidän folkloreamme. Kummittelun avulla ihminen on käynyt läpi elämään liittyviä ilmiöitä: pelon hallintaa, traumaattisia elämäntilanteita, kärsimystä ja oikeudenmukaisuutta. Erityisen rikas kummitusperinne on Britteinsaarilla, Irlannissa, Japanissa ja Romaniassa, Koski kertoo.
Esimerkiksi kummittelevia kruunupäitä ja aatelisia riittää Britanniassa niin paljon, että vuonna 1862 perustettu The Ghost Club on luokitellut haamut sen mukaan, ovatko he päättömiä, ritareita, linnanneitoja tai esimerkiksi munkkeja.
Työn aikana kirjailija yllättyi hyväntahtoisten kummitusten suuresta osuudesta. Kaikki eivät kahleita kalistele.
– Kirjastoissa on aavemaisia asiakkaita ja henkilökuntaa, linnoissa huvittelunhaluisia rouvia, jotka ovat viettäneet ylellistä elämää elinaikanaan. Siis kummituksia, jotka ovat rakastuneet elämäntyyliinsä niin, että eivät malta lähteä pois.
Aaveita on kotiutunut maailmalla metroasemille, hoitolaitoksiin, vankiloihin, hallintorakennuksiin ja jopa ravintoloihin. Näyttelijät ovat innokkaita seuraamaan teatterin myöhempää tuotantoa haamuina. Sitä pidetään hyvänä enteenä näytelmän menestymiselle.
– Myös oppilaitokset ovat suosittuja. Aaveita on liikkunut Cambridgen yliopistossa jo 1200-luvulla eli perustamisajalta lähtien, Koski kertoo.
Queen Mary -laivan uima-altaalla haamuilee kaksi hukkunutta naista. 1930-luvun asuun pukeutunut mies kävelee ensimmäisessä luokassa, murhattu kokki huutaa uunissa, ja tulipaloon kuollut merimies paukuttelee konehuoneessa. Hyttiä B340 ei käytetä lainkaan yliluonnollisten tapahtumien takia.
Sitten on se pelottavampi puoli.
– Jotkut ovat jääneet kummittelemaan omien pahojen tekojensa vuoksi. Toiset aaveet etsivät oikeudenmukaisuutta vääryyden ja kovan kohtalon kokeneina, Koski kertoo.
Irlannissa sijaitsevan Leap Castlen kappelia kutsutaan nimellä ”The Bloody Chapel”, verinen kappeli. Siellä kummittelee alttarille tapettu pappi, joka joutui veljensä uhriksi valtataistelun takia. Suvun kirouksen sanotaan alkaneen siitä, koska murha tapahtui kesken pyhän messun. Vuonna 1922 työmiehet löysivät kappelin alta kolme kottikärryllistä ihmisten luita. Uhrit olivat todennäköisesti suvun värväämiä ja sitten hiljentämiä palkkamurhaajia. Linnan kummitusjoukosta kaamein on Elemental-nimellä kutsuttu musta hahmo, jonka lähestyessä mätänevän lihan lemu täyttää ilman.
Pelottaviin paikkoihin kuuluu myös Tšekissä Houskan linna, joka paikallisten mukaan rakennettiin suojelemaan ihmisiä ja pitämään paholaiset poissa maan päältä. Linnan kappelissa sijaitsee pohjattomaksi väitetty kuilu, jota kutsutaan ”helvetin portiksi”. Kun kuilua haluttiin linnan rakennusvaiheessa tutkia, sinne laskettiin kuolemantuomittu, joka alkoi heti huutaa ja kuoli parin päivän päästä mielisairaana.
Joskus se on kylmä viima, huoneen poikki kulkeva hahmo, huokauksia, näkymättömän kosketuksia. Joskus se on intuitiota jonkun läsnäolosta, kolahduksia, tavaroiden liikkumista. Selityksiä löytyy aina virvatulista junanvaloihin. Huijauksia on paljon, mutta niin myös arvoitukseksi jääneitä tapauksia.
Kauhu on muotia. Useissa kaupungeissa järjestetään ohjattuja kauhukierroksia, joissa saa tutustua kummituskohteisiin ja pelätä turvallisesti. Kauhumatkailussa liikkuvan rahamäärän arvioidaan nousevan lähivuosina miljardiin dollariin.
Jos kaupunkikohteet eivät riitä, maailmalla on myös metsiä, joissa tapahtuu kummallisuuksia. Niistä pahamaineisin on Romanian Transilvaniassa sijaitseva Hoia Baciu, jota pidetään yhtä vaarallisena kuin Bermudan kolmiota. Paikalliset eivät suostu menemään pimeällä metsään, sillä monet ovat nähneet siellä kummallisia näkyjä ja valoja. Metsässä saa päänsärkyä ja aistiharhoja, ja ihminen kokee olevansa tarkkailun alaisena. Jotkut ovat menettäneet joksikin aikaa jopa kuulonsa.
Kummitukset viihtyvät myös kirkoissa ja hautuumailla. Suomessa hautausmaat perustettiin aikanaan saarille, etteivät vainajat päässeet seuramaan siunausväkeä takaisin kotiin. Toisaalta pyhäinpäivinä vainajia odoteltiin kylään kovinkin innokkaasti.
Löytyy aavekoiria, kissoja ja hevosia sekä junia, autoja ja lentokoneita. Punaisena hehkuva aavelaiva Lentävä hollantilainen on peräisin jo 1600-luvulta. Nykykohteista tunnetuin on valtamerialus Queen Mary, joka toimii nykyään hotellina ja ottaa monista kummituksistaan kaiken irti. Laivalla järjestetään kummituskierroksia sekä huimia Halloween-juhlia.
Netti on täynnä kännyköillä ja valvontakameroilla tallennettuja kummitusjuttuja, joiden todenmukaisuudesta kiistellään kovaa ja koko ajan.
– Minusta on hauskaa, että kummituksia löytyy nykyään myös rautatieasemilta ja junista ja että tekniikkakin on otettu mukaan. Ennen kummitustarinat kulkivat suusta suuhun saaden erilaisia muotoja paikasta riippuen, nyt ne ovat vahvasti esillä netissä, Mervi Koski sanoo.
Kirjailijaa itseään kiehto erityisesti tarina haamuliftarista, joka katosi Etelä-Afrikassa vuonna 1978 kesken matkan motoristi Dawie van Jaarsveldin selän takaa, sekä lentäjä Edith Filz-Stearn, joka kertomansa mukaan ei koskaan lentänyt yksin.
Kirjailija Mervi Koski kirjoitti kirjan Maailman merkillisimmät kummitustarinat.
