Apu

Kukaan ei arvannut, että Joukolla on osteoporoosi

1

Jouko Nummisella on ollut elämänsä aikana ainakin 14 osteoporoottista murtumaa. Diagnoosi syntyi parinkymmenen vuoden viiveellä.
Kuvat Suvi Elo

Naps! Jouko Nummisen kylkiluu murtuu napsahtaen, kun hän nojaa keittiössä tuolin karmiin. Näin on tapahtunut aiemminkin, tosin laskettelumäessä. Kerran rannekin murtui lumilla kaatuessa, vaikka isku ei ollut kova. Lääkäreitä miehen onnettomuusalttius ei ole ihmetyttänyt, kuten ei sekään, että tämä on kärsinyt selkäkivuista kolmekymppisestä lähtien.

Kun ikää on 52 vuotta, vaimo sattuu lukemaan lehdestä osteoporoosista kertovan artikkelin. Mitä jos puolisolla on luukato? Hän kehottaa tätä tilaamaan ajan luuntiheyden mittaukseen.

Mittaustulos on katastrofaalinen. Luuntiheys on sekä selkänikamissa että reisiluun kaulassa niin alhainen, että murtumia voi syntyä pelkästä kosketuksesta. Naantalissa asuva Jouko saa lähetteen lisätutkimuksiin Turun yliopistolliseen sairaalaan, jotta saataisiin selville, mistä näin paha osteoporoosi johtuu.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että luojan kiitos, olen toimistotyössä, jossa ei tarvitse nostaa painavia taakkoja. Diagnoosia seurasi nimittäin viiden kilon nostorajoitus. Muut ihmettelivät kaupassa, että tuossa tuo äijä pakkaa, ja vaimo kantaa kassit, Jouko, 70, muistelee.

"Kela-korvattavuutta ei hyväksytty miehille"

Vuonna 2000 osteoporoosia pidettiin vanhojen naisten sairautena. Kun Jouko meni apteekkiin hakemaan luiden hajoamista estävää bisfosfonaatti-lääkettä, farmaseutti sanoi, ettei lääkettä ei ole hyväksytty sairausvakuutuskorvaukseen oikeuttavaksi miehille. Jouko oli hämmentynyt, mutta sitten toinen farmaseutti huikkasi, että määräykset olivat juuri muuttuneet.

– Olin varmasti ensimmäisiä miehiä, jotka saivat lääkkeelle Kela-korvattavuuden – eikä siitä ole vielä edes kahtakymmentä vuotta.

Joukon osteoporoosin taustalta löytyi yllättäen keliakia, vaikka hänellä ei ollut mitään tyypillisiä vatsaoireita. Hoikka hän oli ollut koko ikänsä, ja nyt vaaka näytti vain 54 kiloa. Hemoglobiiniarvo oli alle 90.

– Arveltiin, että olin sairastanut keliakiaa jo parikymmentä vuotta. Painoni pysyi alhaisena, koska kalkki, D-vitamiini tai mitkään muutkaan ravintoaineet eivät imeytyneet. Ensimmäinen osteoporoottinen murtumakin tuli ilmeisesti jo 35-vuotiaana, kun kompastuin ja löin kylkeni rakennustyömaalla, jossa olin auttelemassa kaveriani. Kylkeä ei kuvattu, mutta se oli pitkään kipeä, mikä viittaisi murtumaan.

Kerran solisluu murtui, kun kaveri löi Joukoa näytösluontoisesti harrastelijateatterin esityksessä. Jouko putosi näyttämöllä rähmälleen ja säikäytti muut esiintyjät.

– Silloin kävin lääkärissä ja solisluussa todettiin pieni murtuma. Se parani itsekseen, mutta minä ihmettelin, miten saatoin olla niin kömpelö. Kun murtumia tuli lisää, aloin miettiä, voisiko psoriasis – jota olen sairastanut lapsesta – kuluttaa elimistöä niin, että luut ovat tavallista hauraammat. Osteoporoosista en tiennyt tuolloin mitään.

Eivät tienneet näköjään lääkäritkään, koska kukaan ei tullut epäilleeksi, että selkäkivut ja murtumat voisivat johtua siitä. Keliakiaa sairastavilla on tavallista suurempi riski sairastua osteoporoosiin, jos he eivät noudata gluteenitonta ruokavaliota.

– Kun selvisi, että minulla on keliakia, gluteenittomaan dieettiin siirryttiin heti. Se ei ollut vaikeaa, vaikka tuolloin keliaakikoille ei ollut tarjolla muuta kuin riisikakkuja ja Moilasen sitruunamuffineja. Ruokavaliooni lisättiin myös kalkkia tabletteina maitotuotteiden kera, jotta saisin riittävästi luuston rakennusaineita. Lisäksi aloin käyttää päivittäin runsasta D-vitamiinilisää.

Hoito tepsi onneksi hyvin

Kun keliakia saatiin hyvään tasapainoon, olo alkoi parantua. Myös luuntiheys alkoi kasvaa kohisten. Vuonna 2006 tilanne oli jo niin hyvällä mallilla, että bisfosfonaatti-lääkitys voitiin lopettaa. Toisaalta oli pikku pakkokin, koska luulääkkeiden pitkäaikainen käyttö voi joissakin tapauksissa aiheuttaa haittavaikutuksia. Tämän vuoksi lääkitystä on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti.

– Minulla on ollut tässä onni ja tuuri, että hoito on tepsinyt niin hyvin, Jouko iloitsee.

Murtumariski on silti yhä huikea. Sen vuoksi Jouko käyttää liukkailla keleillä alushousujen päälle vedettäviä lonkansuojahousuja. Niissä on lonkan kohdalla kilpi tai pehmike, joka suojaa lonkkaa kaatuessa. Turvaa lisäävät nastoitetut jalkineet tai kenkien liukuesteet. Kylkiluita sen sijaan ei voi oikein suojata. Viimeksi Joukon kylkiluu murtui jälleen viime keväänä hänen kumartuessa lattialle.

– Minulla on ollut laskujeni ainakin 14 osteoporoottista murtumaa. Olen myös painunut kasaan selkänikamieni murtumien takia seitsemän senttiä. Painoni on noussut 68 kiloon, joten olen nykyisin omalla mittapuullani suorastaan lihava.

Liikunta on tärkeää

Lääkehoidon päätyttyä Jouko on hoitanut osteoporoosiaan kalkilla, D-vitamiinilla ja liikunnalla. Luuntiheys on yhä lievästi parantunut. Liikunta on tärkeää, koska se vahvistaa luita. Jouko treenaa lähinnä omalla kuntoradallaan, kuten hän kotipihaansa leikkisästi nimittää. Kesällä siirtyi iso kasa sepeliä paikasta toiseen.

Jouko Nummisen mielestä puutarha- ja pihatyöt ovat monipuolista liikuntaharjoittelua parhaimmillaan. Samalla saa raitista ilmaa ja mieli virkistyy.

– Olen nyt elämäni kunnossa verrattuna diagnoosihetkeen. Vaimonkaan ei enää tarvitse nostella kauppakasseja yksin. Elän muutenkin aika lailla normaalia elämää.

Elämä on kuitenkin hitaampaa kuin ennen. Joukosta on tullut myös varovaisempi. Aiemmin hän ryntäsi heti auttamaan, jos joku esimerkiksi kaatui kadulla. Nyt hänen on suojeltava omaa kehoaan ja saatava joku toinen auttamaan kaatunutta.

– Tämä on vaatinut sopeutumista. Onneksi en ole ollut tautini kanssa yksin, vaan olen tavannut Luustoliiton kautta muita osteoporoosia sairastavia. Puhuminen auttaa sairauden hyväksymisessä, ja olen itsekin yrittänyt auttaa muita omien kokemusteni kautta. Mieleen on jäänyt erityisesti yksi epätoivoinen urheilijamies. Diagnoosin antanut lääkäri oli sanonut, ettei hän voisi tehdä enää juuri mitään ja urheileminen loppuisi tähän. Kun hän kuuli, miten minä olin pärjännyt, hän sai uutta toivoa.

Epämääräiset selkäkivut voivat olla oire

Jouko uskoo pärjäävänsä taudin kanssa vastedeskin. Suurin toive on välttää vaaralliset lonkkamurtumat. Hän toivoo myös, että lääkärit kiinnittäisivät enemmän huomiota osteoporoosin diagnosointiin sekä epämääräisiin selkäkipuihin, jotka voivat olla merkki nikamamurtumista ja sitä kautta luukadosta. Silloin monta turhaa kipua ja murhetta jäisi pois.

– Mitä varhemmin osteoporoosi todetaan, sitä paremmin sitä voidaan hoitaa. On kaikkien etu, että ihmiset pysyvät työelämässä mahdollisimman pitkään. Oma diagnoosini viivästyi ja jouduin ennenaikaiselle eläkkeelle, joten olen ollut yhteiskunnalle todella kallis yksilö. Enkä ole suinkaan ainut, sillä osteoporoosi on yhä alidiagnosoitu sairaus.

Suuri joukko riskitekijöitä

Osteoporoosissa luun mineraalimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut siten, että luun lujuus heikkenee. Tällöin luu voi murtua vähäisestä vammasta.

Osteoporoosi on naisilla selvästi yleisempi kuin miehillä. Noin neljä kymmenestä yli 50-vuotiaasta naisesta saa nikamamurtuman tai reisiluun kaulan tai rannemurtuman loppuelämänsä aikana. Merkittävä syy niihin on osteoporoosiin liittyvä luun hauraus. Saman ikäisistä miehistä 1–2 kymmenestä saa murtuman.

Perinnölliset seikat vaikuttavat siihen, että toisilla luuntiheys kasvaa nuorena suuremmaksi tai myöhemmällä iällä se hajoaa nopeammin kuin muilla. Tämän lisäksi tunnetaan suuri joukko riskitekijöitä, jotka lisäävät osteoporoosin vaaraa. Niitä ovat vähäinen liikunta, tupakointi, liiallinen laihuus, kuukautisten loppuminen tavallista aikaisemmin, vähäinen kalsiumin saanti ravinnossa, D-vitamiinin vähäinen saanti, jotkut lääkkeet sekä jotkut sairaudet, kuten keliakia, lisäkilpirauhashormonin liikatuotanto ja maksasairaudet.

Osteoporoosi todetaan erityisellä DEXA-laitteella, joka mittaa luuntiheyttä. Kun luuntiheys on noin 25 prosenttia pienempi kuin 20–40-vuotiailla, puhutaan osteoporoosista. Jos tiheys on selvästi alentunut, mutta vähemmän kuin 25 prosenttia, kyseessä on osteopenia.

Toteamisen jälkeen riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ovat tärkeitä. Myös liikunta ja tupakoinnin lopettaminen kuuluvat perushoitoon. Lääkehoito aloitetaan aina, jos todetaan osteoporoosiin liittyvä murtuma. Lääkitystä voidaan harkita myös muissa tilanteissa, jos osteoporoosin kehittyminen on nopeaa, esimerkiksi suun kautta annosteltavan pitkäaikaisen kortisonihoidon aikana.  Hoidolla voidaan vähentää luunmurtumien vaaraa.

Osteoporoosin ehkäisyyn kuuluu sitä lisäävien riskitekijöiden välttäminen, kuten tupakoinnin lopettaminen ja liiallisen laihduttamisen välttäminen.

Lähde: www.terveyskirjasto.fi >osteoporoosi, 2017

Julkaistu: 14.12.2018