Kuka maksaa Jemenin kulut?
Puheenaiheet
Kuka maksaa Jemenin kulut?
Pääkirjoitus: "Lisääntyykö matkailu vaarallisiin maihin nyt, kun on nähty, että Suomen valtio ja veronmaksajat maksavat kyllä viulut?"
Julkaistu 14.5.2013
Apu

Ulkoasiainministeriö antoi 9. toukokuuta matkustustiedotteen, jossa kehotetaan kaikkia suomalaisia poistumaan Jemenistä, koska väkivaltaisuudet maassa jatkuvat ja kidnappausten uhka on olemassa. Tiedotteessa sanotaan myös, että kaikenkattava matkavakuutus on Jemenissä tarpeen, sillä kotiuttamista edellyttävät sairaus- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.

Jemenin sieppaus päättyi onneksi onnellisesti. Suomalainen media antoi pelastusoperaatiolle taustatukea pysyttelemällä vastuullisesti vaiti panttivankien henkilöllisyydestä. Tiedettiin, että sotilastaustan tultua julki siepattujen tilanne olisi voinut muuttua entistä vaarallisemmaksi.

Ihmiset täytyy pelastaa, jos he ovat hengenvaarassa. Jemenin pelastusoperaatio maksoi Suomelle joidenkin arvioiden mukaan ainakin puoli miljoonaa euroa. Keskustelua siitä, pitäisikö kaapatuilta periä takaisin kuluja, pidetään lähinnä epähienona. Asia noussee kuitenkin esille konsulilakia uudistettaessa.

Tällä hetkellä Jemenissä on suomalainen akatemiatutkija, joka omien sanojensa mukaan tuntee maan niin hyvin, että hän osaa toimia siellä. Jokainen päättää itse omasta elämästään ja riskeistä, joita haluaa ottaa. Ihmetyttää vain, mitä virkaa on UM:n matkustustiedotteilla? Lisääntyykö matkailu vaarallisiin maihin nyt, kun on nähty, että Suomen valtio ja veronmaksajat maksavat kyllä viulut?

Kommentoi »