Image

Kuka jäisi korpimaahan: maaltamuuttajissa on poliittista potentiaalia



Kuka jäisi korpimaahan: maaltamuuttajissa on poliittista potentiaalia

Kolumni | Maaltamuuttajissa on poliittista potentiaalia, kirjoittaa Reetta Räty.
Teksti Reetta Räty

Kirja kehutaan aamun lehdessä tavalla, joka muuttaa päivän suunnan: ”Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus”, kirjoittaa Antti Majander (HS 26. 2.).

Päivällä teen vain akuuteimmat työt ja kiirehdin Akateemiseen. Illalla menen kirjan kanssa sänkyyn ja käännän kannen auki lähes juhlavasti. Vanha valokuva kylänraitista. Tunnistan valkoisen kirkon. Kuusamo. Kurkkua kuristaa. 

Kirjan nimi on Neljäntienristeys. Sen on kirjoittanut Kuusamossa kasvanut Tommi Kinnunen. Nykyään hän on turkulainen äidinkielenopettaja. Muistan Tommin Kuusamosta, sillä sellaista meillä maalla on, tunnetaan kaikki. Muutkin entiset kuusamolaiset raportoivat Facebookissa kirjaostoksista ja e-kirjatilauksista. ”Pelkkä nimi saa aikaan tunnemyrskyn”, kirjoittaa sisko. 

Tunnemyrsky jonkun risteyksen takia? 

Vuonna 2010 helsinkiläisistä 42 prosenttia oli syntynyt Helsingissä. Muut ovat pitkälti junantuomia. Minä tulin Kuusamosta isäni auton kyydissä. Kuusamossa ei ole junaraiteita. Muuttokuorma oli pieni.

Suunnilleen vuonna 2008 maailmassa saavutettiin symbolisesti merkittävä rajapyykki. Kaupungeissa asuu nyt enemmän ihmisiä kuin maalla. Tämä on Suomenkin tarina: Kuusamosta Helsinkiin. Me muuttajat katsomme kotikyliämme erityislaatuisen pakahduksen vallassa. Sekä muutos että sen puutos hätkäyttää, kun paikkakunnan näkee vain kerran vuodessa. Kantolan porttikongissa vedettiin sisään räkää ja häkää. Tässä rannassa joimme Aurora-pullon, tuo oli ennen soittokämppä, tuossa asui Juha, tuota me tosiaan kutsumme neljäntienristeykseksi, ja nyt tulee itku. Lisäksi tulee huoli. Miten Kuusamon käy? Tai Posion! Muuttotappioita, lopetettuja kouluja, matka synnyttämään 240 kilometriä.

Suomi tyhjenee, ja se on meidän muuttajien syy.

Kuusamossa asuessani mietin, minkä helvetin takia meidän pitää asua täällä korvessa. Nyt ajattelen, että korvessa on ihmeellisen kaunista. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa takaisin. Meidänkin perheen viisi lasta lähtivät pois. Opiskelut, miehet, työt, ratikat, joogat ja baarit ovat muualla.

Kuusamo-suhteessani kuitenkin pesii poliittinen potentiaali, jota kukaan ei ole edes yrittänyt tavoittaa. Minua kiinnostaa suuresti, miten elämä ja palvelut tulevaisuuden Suomessa on ajateltu järjestää. Ihmettelen, miksi aluepolitiikasta tulee mieleen vain kepu, ja sekin yrittää profiloitua minkä tahansa muun asian kautta. 

Toivon puhetta siitä, mitkä kaupungit ja alueet aiotaan pitää elossa ja miten. Listat pöytään! Suoran puheen sijaan saan himmeleitä, vetovoimatekijöitä ja tiedon, että ”kokoomus haluaa kehittää kuntia”. Suomessa ei saa sanoa, että työt ovat kaupungeissa, vanhukset ja työttömien yhdistykset maalla. Suomessa sanotaan, että palveluiden laatu pysyy samana koko maassa, vaikka se ei ole totta. Posiolaiset kyllä tietävät, että kunnan lukion lakkauttaminen olisi kuolinisku. Itse en tiedä, miten elvytetään kunta. Toivon todella, että joku tietää.

Kinnusen kirja on kypsä ja koskettava historiallinen romaani. Sen alussa on vuosi 1895, mutta se tuntuu silti läheiseltä. Luen kirjaa vielä kahdelta yöllä. Kun yritän nukahtaa, ajatukset harhailevat.

Miten turvallista on rakastua paikkoihin eikä ihmisiin. Miten amerikkalaisvieraat haluavat Kuusamossa rajalle, koska sieltä voi vilkuttaa Venäjälle. Miten lähellä olemme sotaa, evakkoa, sitä kun kuusamolaiset palasivat saksalaisten polttamaan kotikylään ja kirkkokin piti rakentaa uusiksi. Miten vääjäämätöntä on liike maalta kaupunkiin – vai onko se?

Miten voisi nukkua, kun sydämessä roihuaa aluepoliittinen tunnemyrsky. ■

Reetta Räty on helsinkiläinen toimittaja, joka vahtii, ettei Kuusamoa sanota Lapiksi vaan Koillismaaksi.

209 | Huhtikuu 2014

Julkaistu: 13.4.2014