Katson Cesar Millanin ja Victoria Stilwellin koirankoulutusohjelmia aina, kun voin. Tiedän teoriassa, miten laumanjohtajuus otetaan ja miten koiran saa tottelemaan lähes huomaamattomia eleitä.

Mutta kun meillä on Osku, 13-vuotias vehnänvärinen cairnterrieriuros. Se on pieni söötti koira, joka kuvittelee olevansa vähintään härän veroinen voimiltaan, kooltaan ja ruokahalultaan. Pentuna Osku pyörtyi olohuoneen lattialle syötyään ruokansa liian nopeasti.

Cairnterrieriä ei kannata ottaa, jos haluaa helpon, miellyttämishaluisen ja palvelualttiin koiran. Cairneilla on vahva itsetunto ja rutkasti omaa tahtoa.

Osaa Osku toki miellyttääkin – silloin kun se itse haluaa. Makupalasta se heittää vaikka voltin, mutta kun ruoat on syöty, se menettää kiinnostuksensa.

Onneksi Osku on kiltti. Se ei ole tehnyt koskaan mitään pahaa. Lasten ollessa pieniä se leikki väsymättä ja kuljetti mestarillisesti jalkapalloa. Iän myötä vauhti on aika lailla hiipunut.

Osku on hyvin empaattinen. Kun kävin läpi rintasyöpähoitoja, se vaistosi heikot hetkeni, lohdutti ja tuli viereeni lepäämään. Kun kerran tulin kotiin hyviä uutisia taudistani saaneena, se vaistosi helpotukseni ja hyppi minua vasten Koirakuiskaajan opeista vähät välittäen ja nuoli naamani märäksi.

Koira ei saa olla vaaraksi ihmisille eikä toisille koirille. Koirakouluttajia tarvitaan, koska kaikki eivät saa luonnostaan oikeanlaista otetta lemmikkiinsä.

Meille Osku on ihan tarpeeksi tottelevainen. Se on perheenjäsen, ihana vanha ukko, jolle haluan kuiskata: "Osku, minä rakastan sinua."