Kesän alussa Helena Miranda sai opetuksen. Kuuma aamupuuro kaatui hänen reidelleen ja aiheutti pahan palovamman, kipuja ja viikkojen sairausloman. – Tämä oli minulle hyvä muistutus, mitä tapahtuu, kun kipupotilas saa uuden kuorman entisten vaivojen päälle. Kaikki kivunhallintakeinot lensivät tuulen mukana ulos ikkunasta. Makasin lamaantuneena sohvalla ja söin särkylääkkeitä, sanoo kipututkija, dosentti ja työterveyslääkäri Helena Miranda. Näin me kaikki saatamme toimia, kun kipu yllättää. Sohvan pohjalle ei kuitenkaan kannata jumittua. Miranda tuntee kivun paitsi työnsä myös omien kokemustensa kautta. Viime vuonna häneltä ilmestyi kirja Ota kipu haltuun, josta on jo otettu kolmas painos. Kirjan käännösoikeuksia myydään Eurooppaan ja sopimukset Viron ja Britteinsaarten kanssa on jo tehty. Kirjaa tehdessään Miranda mietti, viekö omien kokemusten kertominen hänen uskottavuuttaan kipuasiantuntijana. Ei vienyt. Omakohtaisuus antoi katetta myös lukijoiden arvostukselle.
Kipu on aina totta ja jokaisella omanlaisensa. Akuutti kipu on varoitussignaali. Se voi syntyä esimerkiksi kudosvauriosta, jonka nilkan nyrjähdys aiheuttaa. Vamma-alueen kudoksissa on kipuhermopäätteitä, jotka vaurion tapahtuessa herkistyvät ja lähettävät selkäytimen kautta viestiä aivoihin. Hermoperäinen eli neuropaattinen kipu saa alkunsa tuntohermojärjestelmän vauriosta tai sairaudesta. Vaurio voi olla ääreishermoston alueella, esimerkiksi pinteessä olevassa iskiashermossa, tai se voi syntyä leikkauksen yhteydessä. Kipukokemus on kuitenkin sataprosenttisesti aivojen tuottama. Aivot tulkitsevat kehosta tulevan viestin kivuksi sen uhkaavuuden perusteella. Pitkittyessään kipukokemus voi jäädä keskushermostoon päälle, vaikka alkuperäinen kudosvaurio olisi jo parantunut. Mikä tahansa kiputila voi kroonistua. Näin käy, kun kipu on kestänyt yli kolme kuukautta tai kipua tuottava sairaus jatkuu. Tällöin keskushermosto ja aivot ovat yliherkistyneet aistimaan kipua. Tällaista kipua kutsutaan sentralisoituneeksi. Sentraalisen kivun rinnalla voi esiintyä aistiherkkyyttä, väsymystä, keskittymisvaikeuksia sekä uni- ja mielialaongelmia. Kivut voivat vaihtaa paikkaa, niitä ei voi ennakoida, eikä lepo auta. Pysyvämpiä häiriöitä kivunsäätelyjärjestelmässä on todettu esimerkiksi päänsärkyä, ärtynyttä suolta, nivelreumaa ja -rikkoa sekä pitkäaikaista selkäkipua ja fibromyalgiaa potevilla.
Helena Mirandan oma halinalle on tiibetinspanieli Oliver. Koiran helliminen lisää mielihyvähormoni oksitosiinin tuotantoa.
Moderni aivotutkimus on tuonut uutta tietoa kivusta. Emme pysty erottamaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kipua toisistaan. Kipu on hermoimpulssi aivoissa siinä missä tunnekin. Ajatus aiheuttaa aivoissa fysiologisen reaktion, ja fysiologinen reaktio tuntuu mielessä. Helena Miranda antaa esimerkin tutkimuksesta, jossa kolmelle koehenkilölle aiheutettiin kipuärsykkeitä tietokonepelin aikana. Kun yksi pelaaja syrjäytettiin virtuaalisessa pallopelissä, hänen aivoissaan aktivoituivat samat aivoalueet kuin kivussa. Miten kipua pitäisi sitten tutkia ja hoitaa? Mirandan mukaan useimmille niskan, selän, polven ja olkapään vammoja poteville riittää tutkimukseksi oireiden laaja-alainen kysely sekä lääkärin tutkimus käsin ja silmin. Magneettikuvaus ei ole yleensä tarpeen tavanomaisissa liikuntaelinten kiputiloissa. Kuvauksessa saattaa jäädä haaviin normaaliin ikääntymiseen kuuluvia muutoksia, jotka eivät ole kipujen syy. Joskus väärin tulkittu magneettikuva saattaa vain lisätä kärsimystä: kipuileva alkaa varoa liikuntaa ja tuntee kutsun sairaan rooliin. Pelkällä leikkauksella krooninen kipu harvemmin paranee. – Yksityissektorin ortopedisissä leikkauksissa palaa paljon rahaa ja turhia toiveita.
Kun kipu pitkittyy, ihminen juuttuu oman elämänsä odotushuoneeseen. Mitä pidempi sairauslomasta tulee, sitä vaikeampi on palata töihin. Vain kymmenen prosenttia työikäisistä pystyy palaamaan töihin vuoden sairausloman jälkeen. Koska joka neljäs työikäinen potee kroonisia kipuja, ne tulevat kalliimmaksi kuin syöpä, sydän- ja verisuonitaudit tai diabetes. Tämä tarkoittaa inhimillistä kärsimystä ja mittavia kustannuksia sairauslomina, lääkkeinä, leikkauksina ja työkyvyttömyyseläkkeinä. Särkylääkkeet ovat hyviä renkejä, mutta voimakkaiden kipulääkkeiden pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa riippuvuutta. – Kipulääkkeillä on sijansa kivun hoidossa. Kroonisessa kivussa ei kuitenkaan ole mielekästä ottaa parasetamoli-kodeiinivalmistetta joka ikinen päivä. Sen käyttöä pitäisi pyrkiä purkamaan asteittain ja ottaa mieluummin kipujärjestelmään vaikuttavia lääkkeitä kuurina. Kipulääkkeillä on turruttava vaikutus ajattelun terävyyteen ja tunteiden kokemiseen, Helena Miranda sanoo. Tutkimusten mukaan joka toinen kipukroonikko ei hyödy lääkehoidosta juuri mitenkään, ja arviolta vain joka kolmas saa lääkityksestä jonkinlaisen avun.
Lääkäri kohtaa kivun kaikkialla paitsi patologiassa. – Se ei kuitenkaan ole ammattilaisille mediaseksikäs aihe, eikä kipua osata aina ottaa myötätuntoisesti vastaan. Tutkimusten mukaan epäspesifinen krooninen kipu herättää ammattilaisissa vähemmän empatiaa kuin kipu, johon löytyy selkeä syy kudoksista, Miranda kertoo. Aivotutkimuksissa on osoitettu, että empaattisella kohtaamisella, kuulluksi tulemisella ja myönteisellä odotuksella hoidon tuomaan apuun voi olla kivun lievitykseen suurempi vaikutus kuin morfiinilla. Keskushermoston toimintahäiriö voi kuulostaa toivottomalta, mutta onneksi siihen pystytään vaikuttamaan. Kivussa on kolme puolta: fyysinen kipukomponentti, opittu käyttäytyminen ja kipuun liittyvät ajatusmallit sekä kivun synnyttämä tunnekokemus – pelko, huoli ja ahdistus. Kun psyykkistä kuormitusta saadaan kevennettyä ja virheellisiä uskomuksia muutettua, kivun möykky alkaa sulaa. Ihminen pärjää paremmin, vaikka fyysinen kipu ei väistyisi. Miranda tapaa kipuasiakkaita myös vastaanotollaan. Ensimmäiseen tapaamiseen hän varaa puolitoista tuntia. Enimmäkseen hän kuuntelee ja esittää tarkentavia kysymyksiä. Usein kipuoireiset ovat kantaneet taakkaansa pitkään, ja myös erikoissairaanhoidon käytävät ovat tulleet tutuiksi. – Monilla kivun juuret ovat traumaattisissa kokemuksissa. Minut tekee surulliseksi, että hälyttävän monelle kuulluksi tulemisen kokemus on ensimmäinen, vaikka kipuhistoria olisi pitkä. Jotain hyvin olennaista on jäänyt terveydenhuollossa huomiotta. Kipuun voi myös jäädä kiinni, sillä sen kautta voi kanavoida tunteita, joita muuten voi olla vaikea kohdata. Joskus työpaikkakiusatun voi olla helpompi sietää selkäkipua ja nähdä siinä syy pahalle ololleen kuin tunnistaa kiusaamisen aiheuttamat nöyryytyksen ja ahdistuksen tunteet. Miranda on pannut merkille, että asiakkaiden olemus on huojentuneempi, kun he tulevat vastaanotolle toista kertaa. Tapaamisten jälkeen asiakkaalle tehdään työterveyshoitajan kanssa vuoden kivunhoitosuunnitelma.
Vuonna 2016 Helena Miranda ja hänen kollegansa, työterveyslääkäri Marjatta Reilimo, aloittivat tutkimushankkeen Työterveyshuolto Helsingissä. Työkyvyttömyysriskissä olevat kipupotilaat ohjattiin vertaisryhmiin, jossa he saivat jakaa kipukokemuksia, opetella yhdessä erilaisia kivunhallintakeinoja ja tehdä kivun kanssa pärjäämiseen liittyviä kotitehtäviä. Hankkeessa on mitattu, miten ryhmässä käytetyt menetelmät vaikuttavat koettuun työkykyyn, sairauspoissaoloihin ja työterveyspalvelujen käyttöön. Tulokset löivät tutkijat ällikällä. Ne olivat kaikkien mittareiden mukaan todella hyvät. Mallin toivotaan lyövän itsensä läpi työterveyshuollossa ja terveysasemilla. Vertaisryhmiä voivat vetää psykologit, sairaanhoitajat ja fysioterapeutit. Miranda kiittelee myös fysioterapeuttien suoravastaanottoa, joka on noussut kansalliseksi menestystarinaksi. Kipuun tartutaan tuoreeltaan ja kipuileva ohjataan suoravastaanotolle, kun vakavan sairauden merkit on ensin suljettu pois puhelimitse. Yksi fysioterapeutin tapaaminen saattaa parhaimmillaan korvata kolme neljä lääkärikäyntiä ja viikkojen sairauslomia. Maassamme on myös lukuisia moderniin kivunhoitoon perehtyneitä osteopaatteja, naprapaatteja ja sairaanhoitajia, jotka osaavat hoitaa kroonista kipua laaja-alaisesti. Lisäksi monilla psykologeilla on osaamista kroonisen kivun hoidossa. Kipu vaatii paljon. Vaikeinta on hyväksyä, että kipu ei välttämättä poistu elämästä. Tämä johtaa surutyöhön. Jos katkeruusvaiheessa olevalle sanotaan ”sun täytyy oppia tulemaan toimeen kivun kanssa”, puolustusreaktiot nousevat entisestään. Ammattilaisten tehtävä on saattaa ihmistä eteenpäin omalla hyväksymispolullaan. – Olen itsekin etsinyt potilaalle kuntosalin puhelinnumeron, vaikka siinä vaiheessa hän ei ole ollut lainkaan valmis kuntoilun aloittamiseen. Joillakin kivun hyväksymisprosessi voi olla hyvin nopea, mutta toisilla on houkutus jäädä pidempään kiinni katkeruuteen.
Kasvuympäristö vaikuttaa siihen, millaiseksi keskushermosto muodostuu. Tämän Helena Miranda on oppinut omasta taustastaan. – Ymmärrän täysin, että osa kivuistani johtuu keskushermoston herkkyydestä, johon mennyt on painanut leimansa. Mirandan isä oli epäluotettava alkoholisti. Elossa olevaan äitiin hänellä on etäinen suhde. Ikä on värittänyt kipukokemusta lisää. Uni on tähän asti ollut hyvä lääke arjessa jaksamiseen, mutta viime aikoina repaleiset yöt ovat muuttaneet tilanteen. Aistiherkkyyden voimistuminen on saanut hajut ja äänet tuntumaan kiusallisen voimakkailta. Osa lienee vaihdevuosien hormonitoiminnan vaikutusta, osa jotain muuta. Miranda myöntää, että kivun voisi silmää räpäyttämättä antaa pois. Siihen suostuminen on kuitenkin avannut tietä harmonisempaan elämään ja armollisuuteen myös itseä kohtaan. – Olen oppinut kipupotilailta olemaan itsekin potilas, ottamaan apua vastaan ja luottamaan. Miranda on voinut järjestää elämänsä tasapainoon kivun sanelemissa rajoissa. Puolipäivätyö ja satunnaiset koulutuskeikat auttavat jaksamaan arkea, mutta pitävät kiinni työn imussa. Viime talven tehohoito oli loma Kanarialla. – Lämpö ja kauneus tekivät ihmeitä. Kaikille kipuoireisille lämpö ei sovi, mutta minulle se on hyväksi. Kirmailin kuin gaselli pitkin rantateitä. Kipu oli olemassa, mutta voin paljon paremmin, kun stressi jäi pois. Helena Miranda aikoo matkustaa Kanarialle myös ensi talvena. Etelän lämmössä on aikaa työstää myös uutta kirjaa. Pääosassa on edelleen kipu, kuinkas muuten.
Teksti Riitta Heimonen, kuvat Milka Alanen
