Apu

Kristiina Halttu: ”Nykyajan ikävimpiä puolia ovat oikeistopopulismin nousu, suvaitsemattomuus ja vihapuhe”

Kristiina Halttu: ”Nykyajan ikävimpiä puolia ovat oikeistopopulismin nousu, suvaitsemattomuus ja vihapuhe”
– Jos olisin mies, olisin komea alfauros, mutta silti tunne­älykäs ja naisen sielunelämää ymmärtävä, Kristiina Halttu pohtii.
Julkaistu: 3.1.2021

Jatka lausetta Kristiina Halttu: Teini-iässä inhosin erityisesti… kilpahiihtoa. Oli vastenmielistä raahata suksia linja-­autoon, ja aina oli kilpailuja. Muistan yhden kilpailun, jossa loppusuoralla olin toiseksi viimeinen, ja koko ­koulun väki odotti siellä maalissa. Muutama kymmenen metriä ennen maalia siirryin ladun sivuun ja päästin sen takana olevan mielenosoituksellisesti edelleni. Että tämän verran välitän teidän hiihtokilpailuistanne!

Lapsena haaveilin, että minusta tulee laulaja tai joku esiintyvä taiteilija, mutta se ei ollut tietoista. Muistan kävelleeni pitkin jokitörmiä ja ikään kuin antaneeni haastatteluja. Ehkä haaveilin tulevani laulajaksi. Kaikki esiintyminen kiinnosti. Minulla oli myös sivupersoona nimeltä Diana: olin puoliksi intiaani, jolla oli kastanjanväriset hiukset. Asuin vuorten välisessä laaksossa, ja minulla oli omia hevosia.

Kadun yhä sitä, että en pyrkinyt aikaisemmin teatterikouluun. Ja sitä, että en tehnyt lapsia aikaisemmin. Olisi pitänyt mennä enemmän suin päin elämään. Olen sanonut kollegoille, että älkää odottako sitä, että elämä tulee ensin jotenkin valmiiksi, ja sitten on lasten vuoro. Ei se tule valmiiksi!

Korona ottaa päähän

En enää nykyään suutu, kun ihmiset ovat hitaita ­ilmaisemaan itseään. En ole fyysisesti nopea, mutta olen verbaalisesti nopea. Olen yrittänyt päästä pois siitä, että ­tuskastun ihmisten verbaalisesta hitaudesta.

Minun olisi pitänyt ­syntyä lämpimään ­maahan, jossa on ­temperamenttisia ihmisiä. Kun menin ensimmäisen kerran Roomaan, tuli sellainen olo, että olen ­tullut kotiin. Tykkäsin lämmöstä, ruuasta, viinistä ja koko atmosfääristä. Ja siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Mutta olen syntynyt lestadiolaiseen yhteisöön Peräpohjolassa.

Juuri nyt ottaa päähän tämä koronatilanne. Töitä on vähän, ja alan olla aika väsynyt tähän varuillaan oloon. Teatterissa joudutaan perumaan esityksiä. Ja ottaa ­päähän myös se, että en voi tavata 82-vuotiasta äitiäni.

Etuilija sai kuulla kunniansa

Nykyajan ikävimpiä puolia ovat oikeistopopulismin nousu, suvaitsemattomuuden lisääntyminen ja vihapuhe. Sotien jälkeen suvaitsevaisuuden määrä kasvoi, ja maailma avautui, mutta nyt sitten lähdetään ­menemään taaksepäin.

Inhoan sydämeni pohjasta sellaista sivistymättömyyttä, jollaisen vuoksi ei osata ottaa huomioon toisia ihmisiä. Se saa minut raivon partaalle. Kerran huusin kaupassa eräälle miehelle naama punaisena, kun tämä etuili ja tunki kassajonossa väliin, ei pitänyt turvaväliä eikä käyttänyt maskia. Sanoin, että tuo rouva kahden lapsen kanssa oli ennen sinua. Lopulta hän totteli.

Jos olisin mies, olisin komea alfauros, mutta silti tunne­älykäs ja naisen sielunelämää ymmärtävä.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut elämään rennommin.

Viimeksi rakastuin mieheeni noin 30 vuotta sitten. Ja uudelleen rakastuin silloin, kun pikkuveljeni sai tyttären, joka oli ihan samannäköinen kuin veljeni silloin, kun tämä itse syntyi.

Kommentoi »