Eeva

Kristiina Blom: "Avioero oli isku naiseuteni ytimeen"

Kristiina Blom: "Avioero oli isku naiseuteni ytimeen"

Eräänä päivänä Kristiina Blomin mies ilmoitti, että rakkaus on hiipunut. Siitä alkoivat kuukaudet, joihin liittyi paljon surua ja häpeää.
Teksti Pirjo Houni
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Ovessa lukee vielä Harju, mutta pian siinä tulisi olemaan Blom.

Kristiina Harju on tullut tunnetuksi työelämän valmentajana ja unelmien aarrekarttojen luojana, mutta avioeron jälkeen hän halusi sukunimensä vaihtoon.

”Mieheni tahtoi itsenäisyyttä ja irti minusta, miksi kantaisin enää hänen nimeään ja samalla sidettä häneen”, Kristiina Blom sanoo.

Etenkään, kun yhteisiä lapsia ei ole, eikä enää muutakaan yhteistä. Suhde kesti kaksikymmentäyksi vuotta.

Uuden sukunimen Kristiina löysi suvustaan. Isä oli alkuperäiseltä nimeltään Blom. 1930-luvun suomalaistamishengessä perhe muutti nimen Alvesaloksi.

”Olin vain kolmevuotias, kun isä kuoli 32-vuotiaana tuberkuloosiin. Halusin liputtaa nimeä, jolla isäni oli syntynyt. Ratkaisun tein puhtaasti tunnepohjalta.”

“Rakkaus ei ole peli, pikemminkin kahdelle ihmiselle tarkoitettu polku”, Kristiina uskoo.

"Annoimme toisillemme liikaa tilaa

Kristiina Blom on tietokirjailija ja toimii johdon konsulttina. Kirjoja on syntynyt kymmenkunta, ja kuluneiden kuukausien aikana on alkanut jälleen hahmottua uusi teos. Se kantaa työnimeä Turha ero.

Turhia eroja on hänen mielestään olemassa, ja hänen omansakin saattaa kuulua niihin.

”Minulle ei ole syvimmiltään selvinnyt, miksi mieheni halusi erota. Hän vain ilmoitti, että oli pahoillaan ja että rakkaus oli hiipunut. Samalla hän ilmoitti haluavansa itsenäisyyden.”

Siitä on kulunut nyt vuosi.

Kristiina ja hänen miehensä olivat aviopari, mutta samalla myös toisiaan tukevia ja innostavia kumppaneita. Monia hyviä ammatillisiin asioihin liittyviä keskustelujakin he olivat usein käyneet.

”Olimme parisuhteessamme itsenäisiä ja annoimme toisillemme tilaa. Ehkä annoimme sitä sitten vähän liikaakin. Lipsahdin huomaamattani ulos hänen maailmastaan.”

Avioliitto oli molemmille toinen ja aikuisiällä solmittu.

“Menin naimisiin rakkaudesta”

Ensimmäisen kerran Kristiina meni naimisiin kaksikymmentävuotiaana ja suhteesta syntyi tytär. Kun nuoruuden liitto päättyi, Kristiina eli pitkään, noin kaksitoista vuotta, tyttärensä kanssa kahden.

”Teimme lapseni isän kanssa avioliittomme eteen sitkeästi töitä, mutta päädyimme lopulta siihen, ettemme pystyisi tekemään toisiamme onnellisiksi. Ajattelin silloin, että vaikkei uutta parisuhdetta enää tulisi, minulla on tyttäreni kanssa ihana elämä kaksinkin.”

Tytär, Annika Damström, työskentelee nykyisin Ylen A-teema-keskusteluohjelman juontajana.

Toiseen aviomieheensä Kristiina tutustui seminaarimatkalla elokuussa 1996.

”Tuleva mieheni ilmoitti jo toisena tapaamisiltana löytäneensä elämänsä naisen. Minä olin hieman hitaampi, mutta ilman muuta menin naimisiin suuresta rakkaudesta. Ja loppuiäksi. Vielä pari vuotta sitten en olisi uskonut, että juuri meidän purtemme ajaa karille.”

Hääpäivälahja Skotlannissa

Keväällä puolitoista vuotta sitten Kristiina hankki miehensä kanssa uudet sormukset. Liitossa oli ollut kriittinen vaihe, mutta se oli käyty läpi ja oli päätetty jatkaa yhdessä.

”Teimme matkan Skotlantiin, joka oli meille molemmille entuudestaan tärkeä. Olin ostanut sieltä meille hääpäivälahjaksi tiekunnan maata erään linnan tiluksilta. Sen kaiken piti olla uuden alkua ja tuoda iloa avioliittoomme.”

Kesällä Kristiina tunsi, ettei suhde ollut sittenkään eheytymään päin.

”Tuntui kuin puoliso olisi lipumassa pois johonkin toiseen maailmaan, jossa minulla ei ollut sijaa. Ajattelin, että kestää aikansa, ennen kuin suhde jälleen paranee. Olimme sopineet, että annamme toisillemme siihen aikaa.”

Vuosi sitten marraskuussa mies ilmoitti haluavansa eron. Kristiina ehdotti taas kerran parisuhdeterapiaa, mutta mies ei halunnut puhua omista asioistaan ulkopuoliselle.

Eroa seurasi suuri suru ja hylätyksi tulemisen tunteet.

”En surrut sitä, että menetin avioliittoni vaan sitä, että menetin juuri hänet vikoineen ja hyvine puolineen. Jokin muu oli hänelle tärkeämpää kuin meidän parisuhteemme. Se jokin muu oli ainakin hänen itsenäisyytensä.”

“En kelvannut hänelle naisena”

Häpeä iski suoraan naiseuden ytimeen.

”En kelvannut hänelle naisena. Tunsin muuttuneeni mitättömäksi ja näkymättömäksi ja kadonneeni itseltänikin. Ikään kuin en olisi ollut enää olemassa. Kun kuljin peilin ohi, pelkäsin välillä, etten näkisi sieltä ketään.”

Koiran takia oli joka päivä pakko pukea päälle vaatteet ja lähteä ulos kodin seinien ulkopuolelle.

Kristiina oli asunut puolisonsa kanssa osittain jo jonkin aikaa kahta kotia. Neljä vuotta aiemmin yhdessä hankitusta Nizzan-asunnosta oli tarkoitus tulla yhteinen vakituinen koti, kun mies jäisi eläkkeelle.

Kristiina pakeni Helsingin pimeyttä, koleutta ja liukkaita katuja talvisin Ranskaan. Etäyhteyksien ansiosta hän pystyi työskentelemään hyvin myös sieltä käsin, ja mieheensä hän oli päivittäin yhteyksissä nettipuhelimen välityksellä. Tapaamisia oli kolmen neljän viikon välein. Lomat ja kesät vietettiin yhdessä.

”Elämä Nizzassa oli yhteinen unelmamme. Erotessamme tosin kuulin mieheltäni, että se olikin ollut vain minun unelmani. Niin eri tavalla muistimme menneisyytemme.”

Nizzan-koti on nyt myyty, ja koko kaupunki on muuttanut Kristiinan silmissä olemustaan.

”Olin pitänyt sitä hurmaavan kauniina. Nyt se näytti kulahtaneelta. Jopa Välimerestä hävisi lumo.”

Avioerosta toivuttuaan Kristiina huomasikin, ettei ole ainoa tappion kärsinyt, vaan yksi monista, joiden elämään liittyy parisuhteen katkeaminen.

“Ystävät kannattelivat minua”

Kun eteläisessä Ranskassa asunut taiteilija Marc Chagall menetti suuresti rakastamansa Bella-vaimon, hän ei pystynyt maalaamaan mitään kahdeksaan kuukauteen, koska taiteilijan omien sanojen mukaan maailmasta katosivat hänen silmissään värit.

Samoin kävi Kristiinalle. Ennen niin charmantit rakennukset näyttivätkin yhtäkkiä nokisilta ja väsähtäneiltä.

Kristiina sinnitteli kuitenkin eron jälkeen Nizzassa vielä yhden talven.

”Ystävät kannattelivat minua kuin henkseleistä pystyssä pidellen. He olivat ympärilläni suojelusenkeleiden armeijana eivätkä päästäneet minua luhistumaan. Olen siitä heille ikuisesti kiitollinen.”

Nukahtamislääkkeiden avulla Kristiina pystyi nukkumaan. Samalla hän teki päätöksen, ettei tekisi mitään sivuuttaakseen ikäviä tunteita.

”Päätin sietää kaiken kivun ja häpeän. Surin, paruin ja paruin, mutten halunnut jättää mitään kesken.”

Palikat eivät vain silti tuntuneet loksahtavan täysin kohdalleen.

Lohdutusta eroseminaarista

Keväällä Kristiina palasi Suomeen ja hakeutui Bruce Fisherin eroseminaariin, jossa neljäntoista hengen ryhmässä käytiin läpi eron eri vaiheita.

”Oli tyynnyttävää havaita, etten ollutkaan se ainoa tappion kärsinyt. Muutkin eroavat ja surevat eroon liittyviä asioita. En ollut poikkeus, vaan ainoastaan yksi niistä, joiden elämänkulkuun liittyi parisuhteen katkeaminen.”

Muiden kokemuksiin saattoi turvallisessa porukassa peilata omia tunteitaan.

”Pystyin päästämään vanhasta irti ja hyväksymään taas itseni. Tulin näkyväksi itselleni, ja aloin jopa pitää siitä, mitä näin.”

Kristiina tiesi sen jälkeen, että hän pärjäisi. Sittenkin.

”Kun aloitimme seminaaritapaamiset, kaikki kertoivat omista eroistaan itkien. Kymmenen kerran jälkeen ja viimeisen tapaamisen kunniaksi menimme yhdessä ravintolan terassille ja tanssimme ja juhlimme iloisina aamutunneille asti.”

Hylätyksi tulemisen kokemus

Kristiina Blom oppi äidiltään, että kaikkea voi tehdä, tai ainakin yrittää. Ja senkin hän oppi, ettei elämän tarkoituksena ole olla aina helppoa, se voi olla vastoinkäymisistä huolimatta myös todella rikasta.

Jokainen tuo parisuhteeseen oman repullisen menneisyyttä ja lapsuuden kokemuksiaan, mahdollisine haavoineenkin.

”Ne kokemukset voivat nousta pintaan joidenkin tilanteiden laukaisemina vasta myöhemmin.”

Kristiina vietti isän varhaisen kuoleman jälkeen lapsuutensa äidin kanssa kahdestaan. Hän arvelee isän menetyksen vaikuttaneen hänen omiin parisuhteisiinsa.

”Olin kahdeksan kuukautta, kun isäni joutui sairaalaan. Hän ei enää palannut sieltä kotiin. Minulla oli jo lapsuudesta hylätyksi tulemisen kokemus omassa repussani. Jouduin myöhemmin rakentamaan mielessäni itselleni sen puuttuvan perusperheen.”

Kun aviomies ilmoitti haluavansa avioeron, lapsuuden tunteet palasivat mieleen uudelleen.

”Ero tuntui senkin takia niin suurelta ja kasvoi potenssiin sata.”

Eroseminaarin jälkeen Kristiina pystyi päästämään vanhasta irti. Hän tiesi sittenkin pärjäävänsä.

Rakkaus on muutakin kuin intohimoa

Puolisolle olisi sopinut, että elämää olisi jatkettu asumalla yhdessä Helsingin-kodissa, vaikkei yhteistä rakkautta enää ollut.

”Ehto oli minulle liian kova. En olisi pystynyt kämppissuhteeseen.”

Kristiina kuvailee rakkautta liimaksi, joka luo suhteeseen avoimuuden ja luottamuksen ilmapiirin.

”Rakkaus ei ole vain intohimoa. Se on huolenpitoa, kaipausta ja iloa toisen olemassaolosta. Se pitää sisällään nahisteluakin, sillä hyvässä suhteessa voi luottaa siihen, että toinen ei vähästä lähde tai jätä.”

Marraskuun 15. päivänä 2016 Kristiina lähetti miehensä kanssa Helsingin käräjäoikeuteen avioerohakemuksen.

Päätös saapui kuukausia myöhemmin, viime elokuussa.

”Mies halusi, ja minä suostuin”, Kristiina Blom muotoilee eropäätöksen.

Turha vai tarpeellinen ero?

Oliko Kristiinan ja hänen miehensä avioero lopulta turha? Saattoi olla, tai sitten ei.

”Miehelläni on oikeus elää omaa elämää. Olisin halunnut olla osana sitä ja kulkea yhtä matkaa, mutta hän tarvitsi vapautensa. Olisi ollut moraalitonta jäädä roikkumaan häneen. Rakkaushan ei ole peli, pikemminkin kahdelle ihmiselle tarkoitettu polku. Sille polulle ei vaan aina mahdu kahta kulkijaa.”

Osaa avioeroista Kristiina pitää välttämättöminä. Perheväkivallan tai puolison alkoholismin vuoksi erilleen lähteminen voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu.

”Aika usein kuitenkin tuntuu, etteivät ihmiset ole valmiita pistämään itseään tosissaan likoon parisuhteensa puolesta. Ja yllättävän usein näkee parisuhteen ongelmia, joissa onkin pohjimmiltaan kyse toisen osapuolen omista kasvukivuista, ei yhteisistä ristiriidoista.”

Kristiinan mielestä puolisoa voisi yrittää auttaa tämän kasvukriisissä.

”Parisuhde voisi olla oivallinen kasvualusta niin yhteiseen kuin yksilölliseenkin kasvuun, ja yhdessä yrittämällä isotkin ongelmat saattavat puolittua. Asioita olisi tärkeä selvittää, vaikka vähän kirpaiseekin, eikä vain vetäistä ovea kiinni ja jättää toinen portaille yksin seisomaan.”

Nizzaan Kristiina Blom ei enää aio palata asumaan.

”Siinä kaupungissa on liikaa kyyneleitä.”

Kuvat: Timo Pyykkö

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 11/2017.

Julkaistu: 12.12.2017