Kristian Meurman koti-isäksi
Puheenaiheet
Kristian Meurman koti-isäksi
Idolsista tuttu laulaja Kristian Meurman päätti juuri isäkuukautensa.
Julkaistu 23.5.2012
Apu

– Patistin vaimon töihin, jotta saadaan laskut maksettua. Kuukausi oli niin avartava, että päätin, etten halua laittaa tytärtämme vielä tarhaan, vaan olen hänen kanssaan arkena kotona. En ota keikkoja viikoille, Meurman selvitti levy-yhtiö AXR:n kesäjuhlissa ravintola Dubrovnikissa.

Meurman perusti alkuvuodesta oman levy-yhtiön, jonka asioita hän hoitaa lapsenhoidon ohella. Meurmanin tytär on reilun vuoden vanha.

– Minulla on yritykseni nimissä vuosipalkkani verran velkaa. Onhan se näin perheellisenä iso riski, mutta makselen lainaa hiljalleen takaisin.

Isäkuukauden aikana Meurman kertoo rohkaistuneensa liikkumaan enemmän lapsen kanssa.

– Alkuun ajattelin jotenkin, että lähtö lapsen kanssa ulos ja asioille olisi jotenkin vaikeaa. Eihän se kuitenkaan vaadi muuta kuin, että pakkaa mukaan ruoat, vaihtovaatteet ja vaipat ja sen kun lähtee liikkeelle.

Kommentoi »