Kaskinen on Suomen pienin kaupunki.
1990-luvulla yksi sen 1 500 asukkaasta oli Krista Siegfrids -niminen tyttö – ikäisekseen pienikokoinen, vaaleatukkainen, nätti ja erityisen villi lapsi. Krista katsoi televisiosta perheensä kanssa euroviisuja ja jumaloi Ruotsin Carola Häggkvistiä, joka voitti viisut Fångad av en stormvind -laulullaan. Myöhemmin hän ihaili yli kaiken Spice Girlsiä, kuvitteli itse olevansa Sporty Spice ja täytti huoneensa yhtyeen julisteilla, korteilla ja fanikrääsällä.
Krista lauloi englanninkielisiä popbiisejä ja nauhoitti niitä c-kaseteille, vaikka ei vielä englantia osannutkaan. Hän keksi itse sopivalta kuulostavat sanat.
– Nyt riittää, ei jaksa kuunnella enää, äiti puuskahti aina välillä.
Luonteeltaan tasaiset vanhemmat ihmettelivät, kenen lapsen he olivat oikeastaan saaneet. Myös koulukaverit totesivat, että "toi on hullu".
Kristalla oli vahva esiintymisvietti. Vaikka perheessä ei ollut muusikkoja, ilmapiiri oli kuitenkin kannustava. Vanha isoisä oli kyllä musikaalinen, istui sohvalla ja antoi pojantyttärelleen aplodeja. Hänen tukensa jäi vahvasti Kristan mieleen.
– Olen aina ollut tunteellinen ja jos jostakin innostun, lähden aina täysillä mukaan. Mieluummin överit kuin vajarit, Krista muistuttaa tässäkin haastattelussa.
Kaikki näytti hyvältä. Tyttö oli elämäniloinen ja lapsuus aurinkoinen. Varjot saapuivat teinivuosina, eikä Krista itse voinut sille mitään.
Suuri suru kohtasi Kristan ensimmäisen kerran 14-vuotiaana isoisän kuollessa. 92 vuoden iässä lähtö oli ymmärrettävä, vaikka se haikealta tuntuikin. Mutta sitten vuotta myöhemmin kuoli Kristan isä vain 51-vuotiaana. Ilman mitään varoitusta, sydänkohtaukseen. Se tuntui jo epäreilulta.
– En ollut ajatellutkaan, että vanhempani voisivat kuolla, Krista sanoo, ja vielä 13 vuotta myöhemminkin sanat takertuvat hänen kurkkuunsa.
Kuolema niitti lisää satoa seuraavana vuonna. Tällä kertaa oli äidinisän vuoro. Jatkuva suru kävi puolestaan äidille raskaaksi, minkä uskottiin laukaisseen hänessä akuutin leukemian. Seurasi pitkä taistelu vakavaa sairautta vastaan, ja Krista kolmen sisaruksensa kanssa valmistautui moneen kertaan jättämään äidille jäähyväiset. Yllättäen äiti kuitenkin parani ja voi nykyään hyvin.
Krista joutui kokemaan harvinaisen paljon murhetta lyhyen ajan sisällä, kasvun kannalta kenties pahimpaan mahdolliseen aikaan. Samalla hän kasvoi vahvemmaksi ja aivan huomaamatta myös aikuiseksi.
– Tragediat ovat tehneet musta sen, mitä olen. Silti toivon joka päivä, ettei niitä olisi ollut. Toisaalta ajattelen, että he näkevät minut sieltä toiselta puolelta. Ainakin se on sellainen ajatus, jonka kanssa on hyvä elää. Uskon – ei vaan tiedän, että he ovat minusta superylpeitä.
Suru ei musertanut Kristaa eikä tehnyt hänestä synkistelijää – päinvastoin. Musiikintekijänä hän halusi keskittyä kevyeen poppiin, saada ihmiset hymyilemään ja pakenemaan arkea.
– Päätin, etten suhtaudu elämään vakavasti, vaan otan ilon irti kaikesta. Tiesin mitä haluan enkä välittänyt muiden mielipiteistä. Suurin haaveeni oli aina ollut musiikin tekeminen.
Krista malttoi silti odottaa.
Hän lähti opiskelemaan porvarillista opettajan ammattia Vaasaan ja pitää ratkaisua edelleen hyvänä. 18-vuotiaana Krista ei missään tapauksessa kokenut olevansa valmis musiikkiuralle.
Hän perusti kavereidensa kanssa bändin ja alkoi tehdä cover-keikkoja. Nuori nainen tunsi laulajan ammattiin niin suurta kutsumusta, että teki lopulta ison ratkaisun: hän jätti opiskelut viiden opintovuoden jälkeen, vaikka oli jo lähellä valmistumista.
Vuonna 2009 Krista sai roolin Svenska Teaternissa Play Me -musikaalista, ja hän muutti Helsinkiin. Tie Kaskisista oli kulkenut Vaasan kautta Suomen suurimpaan kaupunkiin.
– Irtiotto oli vapauttavaa, mutta varmemman työn jättäminen rankkaa. Jouduin todella funtsimaan, riittävätkö rahat elämiseen. Vuokran maksaminen oli välillä vaikeaa. Samaan aikaan kaverit olivat palkkatöissä ja tienasivat hyvin, minä kituutin.
Krista teki töitä, jos niitä sai. Välillä keikkoja ei ollut lainkaan. Sitten tuli Voice of Finland -kilpailu, jossa Krista valittiin Michael Monroen valmennettavaksi.
Ohjelman kautta hän sai näkyvyyttä ja myös työtarjouksia. Elintaso parani hieman.
– En voittanut kilpailua, vaan Michael heitti minut pihalle ensimmäisessä suorassa lähetyksessä. Se tuntui pahalta, mutta sain siitä vain lisää sisua.
Krista kolkutteli levy-yhtiöiden ovia, mutta otti siellä toisen kerran turpiinsa. Yrittäjiä riitti, eivätkä levypomot nähneet Kristan potentiaalia.
– Takaiskut toivat vaikeat teinivuodet taas mieleen. Uhosin mielessäni, että nyt mä kyllä näytän niille!
Opiskelusta Vaasassa oli hyötyäkin, kävihän samoilla luennoilla myös Janne Grönroos -niminen poika. Rakkaus Kristan ja Jannen välillä syttyi nopeasti, ja nyt pari on ollut yhdessä jo kahdeksan vuotta.
Kosintaa ei vain ole kuulunut. Sitä odotellessaan Krista alkoi pyöritellä mielessään teemaa, jonka voisi punoa laulun punaiseksi langaksi: Nainen jättää aterioita väliin laihtuakseen, on valmis vaihtamaan sukunimensä, pelaamaan miehen säännöillä ja tekemään vaikka mitä päästäkseen rakkaansa kanssa naimisiin.
Yhdessä työryhmänsä (Erik Nyholm, Kristoffer Karlsson ja Jessika Lundström) kanssa Krista alkoi työstää tulevaa hittiä Marry Me. Olkoot sanat kuinka kekseliäitä tahansa, laulun tarttuvin kohta on säkeistöjen välillä.
Oh oh, oh oh oh, ding dong. Oh oh, oh oh oh, ding dong.
– Se ding dong oli mun ideani. Vähän kuin hääkellot. Muut biisin tekijät sanoivat, että ei. Liian yliampuvaa. Pidin kuitenkin pääni.
Nyt työryhmä tunnetaan nimellä Team Ding Dong. Ding Dongiin tiivistyy myös Marry Me -laulun sanoma: kellot soivat ja meno on älyvapaata.
– Mulle mikään ei ole liian noloa. Mä haluan vain pitää hauskaa, Krista nauraa.
Vielä kun poikaystävä vihdoin ymmärtäisi kosia tätä naista.
Helmikuussa Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa Krista Siegfrids ja hänen laulunsa Marry Me valittiin edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailussa Malmössä. Krista ei voinut olla tuhahtamatta, että "hah, mitä mä sanoin".
UMK-voiton jälkeen Krista teki levytyssopimuksen Universal Music -yhtiön kanssa. Hänen ensimmäinen albuminsa Ding Dong julkaistiin viime perjantaina. Marry Me on keikkunut lähellä levylistojen kärkeä. Elias Koskimies on ohjannut kappaleelle musiikkivideon, josta on jo ehditty tehdä lukuisia parodiaversioita ympäri Eurooppaa.
Nopeasti nousseista kohuista päätellen Marry Me on juuri sopiva euroviisuhitti. Joku feministi ehti jo närkästyä biisin naista alistavista säkeistä. Liian konservatiivista! Marry Me ratsastaa myös kiivaan homoavioliittokeskustelun aallonharjalla, ja euroviisulavalla saatetaan nähdä jopa naisten välinen suudelma. Liian liberaalia!
Fiksumpi on hehkuttamatta Suomen varmaa voittoa ja asemaa selvänä ennakkosuosikkina, mutta kyllä tässä paketissa aika moni asia on kohdallaan. Upea nainen, vahva ääni, hauska lavashow, huumori ja tarttuva popkappale, joka todellakin jää korvien väliin soimaan.
Kristan tulikaste on tänään lehden ilmestymispäivän iltana. Suomi kilpailee euroviisujen jälkimmäisessä semifinaalissa järjestysnumerolla viisi.
Pelkkää Ding Dongia – sitäkö Krista Siegfrids on? Pirteä hahmo, jonka lasi on aina puoliksi täynnä? Vai onko koko tyyppi jonkun levy-yhtiön palkkaaman imagokonsultin nerokas luomus?
Ei siltä vaikuta. Haastattelussa puhuu nainen, jonka seurassa hengästyy. Hänen visionsa ovat kunnianhimoisia, mutta silti realistisia. Krista on saanut pärjätä tähän saakka omillaan ja vasta nyt saanut taakseen isomman koneiston. Tuolla asenteella on pakko päästä pitkälle.
– Jopa kansainvälinen menestys tuntuu luontevalta. Olen niin moneen kertaan elänyt tämän kaiken unelmissani. Varsinkin silloin, kun oli vaikeaa, Krista tunnustaa.
Uudelta levyltä paljastuu myös siivu vakavampaa Kristaa. Kappaleiden joukossa on herkkä balladi Can You See Me.
– Se on omistettu mun faijalle. ●
Eurovision laulukilpailujen 2. semifinaali Yle TV2 -kanavalla torstaina 16.5. klo 22.00. Finaali 18.5. klo 22.00.
Teksti Tuomas Marjamäki
Kuvat Kari Kaipainen
Juttu ilmestyy Avun numerossa 20/2013.
