Näyttelijä Krista Kososen tyypillinen päivä saattaisi mennä näin: taaperoikäinen tytär on turauttanut vaippaan kakat reisiin saakka. Sillä aikaa kun Krista pesee käsiään, ilman vaippaa ilakoiva lapsi tepsuttaa keskelle lattiaa, katsoo äitiään silmiin ja pissaa. Eikä siinä vielä kaikki, mutta annetaan Kristan hieman hengähtää. Lapset ja nuoret ovat aina olleet lähellä Kristan sydäntä, mutta harva tietää, että hän on tehnyt jo pitkään vierailuja kouluihin. Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa julkisuudesta tutut henkilöt, dreamsterit, kannustavat koululaisia pitämään kiinni unelmistaan. – Säätiöstä otettiin minuun yhteyttä nelisen vuotta sitten. Olin iloinen, että he eivät pyytäneet minua suoraan mukaan, vaan säätiön väki haastatteli minua ensin. On nimittäin jännittävä paikka puhua kahdensadan, joskus kuudensadan nuoren edessä, Krista kertoo. Muutamasta kouluvierailusta kertyy nopeasti tuhansia yläkouluikäisiä nuoria, joille Krista on puhunut unelmien tavoittelusta. – Vastuu tuntuu hienolta, mutta totta kai vierailut voivat olla myös haastavia. Kerran Krista tunsi satojen katseiden edessä kyynelien kihoavan silmiinsä. – Joku poika tölväisi ääneen heti alussa: ”Eihän tolla oo ees hyvä perse.” Kielsin itseäni reagoimasta asiaan, etenkin tyttöjen vuoksi.  Krista kiroili mielessään ja mietti: – Olen 34-vuotias aikuinen nainen ja silti tunnen olevani yhtä tuskaisessa tilanteessa kuin teininä 20 vuotta sitten, poikien kihertäessä. Krista pakottautui sanomaan nuorille, että kommentti tuntui tosi pahalta. – Kerroin heille, että nyt on hyvä aika lähteä, jos ette halua kuunnella.  Kukaan ei lähtenyt, ja pojat olivat hiljaa.

Yläkoululaiselle 45 minuutin keskittynyt hiljaisuus on haaste. – Jotta nuoret kuuntelevat, ei voi tarjoilla ympäripyöreitä vaan on  kerrottava vaikeita ja nolojakin juttuja.

Krista Kosonen sai tyttären elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen kanssa lokakuussa 2015. Äitiyslomalla Krista piti pidemmän tauon kouluvierailuista, mutta nyt hän on palannut jälleen esitelmänsä pariin. – En halua, että ulkopuoliset tulevat kuuntelemaan sitä, koska kerron siellä elämäntarinani. Kerron nuorille itsestäni sellaisia asioita, joita edes ystäväni eivät tiedä. Vaihtoehtoa ei ole, koska on muutenkin tarpeeksi vaikeaa saada aikaan hiljaisuus 45 minuutiksi. En voi sanoa mitään ympäripyöreää. Tästä syystä Krista kertoo avoimesti vaikeista ja noloista asioista, kuten koostaan. Nykyään mittoihinsa tyytyväinen 178-senttinen näyttelijä kasvoi kuusivuotiaana päätä pidemmäksi kuin muut. – Sain nuorempana kuulla siitä jatkuvasti, joten vihasin omaa kokoani. Ehkä siksi saan nyt kiitosta erityisesti pitkiltä tytöiltä. Koulut ovat erilaisia, mutta joka kerta kun Krista lopettaa, hänen eteensä kertyy jono. – Tyttöjä ja poikia, jotka haluavat sanoa esimerkiksi, että heille tuli hyvä mieli tai jokin asia tuntui heistä tärkeältä. Joku ehkä haluaa vain halata, mikä on todella liikuttavaa. Palaute on välitöntä ja suoraa.

Kouluissa moni oppilas haluaa Kristan puheenvuoron jälkeen halata häntä.  – Nuoret sanovat esimerkiksi, että heille on tärkeää tietää, että minullakin on ollut samanlaisia fiiliksiä kuin heillä nyt.

Krista toivoo, että joku nuorista saisi helpotusta omaan elämäänsä kuultuaan, millaista Kristalla on ollut. – Teini-ikä oli minulle elämäni hirveintä aikaa, ja sitä se on varmasti monelle nuorelle nytkin. Teini-iässä joka puolelta tulee paineita: olet vielä lapsi, mutta pitäisi olla aikuinenkin. Nykyään sosiaalinen media luo ihan oman kuvionsa kaiken päälle. Elämä muuttuu kuitenkin helpommaksi, ihan varmasti. Pitää vain uskoa omaan juttuunsa. Se on se viesti, Krista sanoo. Etenkin tytöillä on tapana murehtia ulkonäköään. – Miten sitä voikin käyttää niin paljon aikaa sen pohtimiseen, mitä muut minusta ajattelevat, Krista huokaa. Krista sanoo, että yrittää aina tsempata tyttöjä, jotta heitä kannustettaisiin samalla tavalla kuin poikia etsimään ja tekemään asioita, joista nauttii. – Kun saa tekemisen kautta onnistumisen tunteita, itsetunto kasvaa. Itsetuntoa ei kannattaisi rakentaa ulkoisten seikkojen varaan. Sosiaalinen media ja internet huolestuttavat Kristaa myös äitinä. – Toivoisin, että tyttärelläni olisi hyvät käytöstavat joka suhteessa: että kunnioitetaan toisia ihmisiä ja ollaan suvaitsevaisia. Ehkä se heijastuisi myös sosiaaliseen mediaan. Haluan kannustaa häntä tekemään asioita, olemaan rohkea ja sanomaan mielipiteensä. Kotona oman kattonsa alla Krista ei halua kuulla yhtään lausetta, jossa arvostellaan naisia. – En tahdo, että lapsen korviin kantautuu esimerkiksi kommentti ’onpas tuo laihtunut’, vaikka se olisikin  tarkoitettu myönteiseksi. Totta kai arvostelevaa puhetta kuulee jossain vaiheessa. Näissä asioissa oman äidin antama malli on kuitenkin todella tärkeä. Krista puhuu nuorille myös julkisuudesta ja siitä, ettei julkkikseksi kannata pyrkiä. Kristan mielestä tärkeintä on, että nuori kouluttautuu ja lukee paljon.  – Kunpa saisin oman tyttärenikin lukemaan! Tuntisin onnistuneeni vanhempana, jos selfieiden ottamisen sijaan hän tarttuisi kirjaan. Olen itse lukenut paljon, ja se on vaikuttanut myös siihen, että minusta tuli näyttelijä. Lukeminen kehittää empatiaa ja mielikuvitusta, Krista toteaa.

Kristan mielestä on helpompaa puhua nuorille, kun on ollut hetken poissa parrasvaloista. Kun naama näkyy viihdeohjelmissa, herkkä dynamiikka muuttuu. – Silloin odotetaan Putous-asiaa. 

Äitiyslomaltaan Krista teki paluun työmaailmaan Zaida Bergrothin Miami-elokuvan päärooliin. Pienokaisen kanssa kotona tyytyväisesti ollut tuore äiti oli sitä ennen huokaillut ja haaveillut, että voi heitä onnekkaita, jotka pääsevät mukaan Zaidan projektiin. Eräänä talvipäivänä Krista törmäsi Helsingin lumisella Bulevardilla tuottaja Miia Haavistoon. Pian hän huomasi olevansa Miamin kuvaussetissä hipelöimässä glitter- ja paljettiasuja. – Näyttelen showtanssija Angelaa, joka elää hetkessä ja on kykenemätön pitämään huolta omista asioistaan. Miami on rikosdraama, ei seksikäs tanssielokuva, vaikka tässä ollaankin paljon glitter-hepenissä.  Krista työskenteli ensimmäistä kertaa naisohjaajan kanssa. – Meillä on ihana suhde Zaidan kanssa. Hän on viisas, lämmin ja älykäs ja tietää, mitä tahtoo. Olen aina tykännyt hänen elokuvistaan.  Krista on lopputulokseen hyvin tyytyväinen. – Näin Miamin jo keväällä ja pidin siitä todella paljon! Tätä on vaarallista sanoa ääneen, mutta olen elokuvasta ylpeä. Ensimmäisenä kuvauspäivänä tehtiin tanssikohtaus, jossa Kristan kasvoilta hehkuu onnellisuus. Se naurattaa häntä vieläkin. – Hoin koko päivän, miten ihanaa on tehdä elokuvia. Ajattelin ensin, että jos olenkin niin onnellinen vain siksi, että pääsen töihin äitiyslomalta. Olin ollut 10 kuukautta kotona neljän seinän sisällä. Pääsin kokemaan jälleen millaista on, kun on ammatti, johon olen kouluttautunut ja jonka osaan. Intensiivisen kuvausrupeaman ajan Krista nukkui kotona itsekseen ja vauva oli Antin hoidossa. – Onneksi Antti elokuvaohjaajana tietää, mitä kuvaukset näyttelijältä vaativat. Tämä oli aivan selvä työnjako, minun ei edes tarvinnut pyytää. Olen siitä kiitollinen, koska tuohon aikaan vauva heräili öisin.

– Tapasin kirpparilla erään äidin, joka kiitti minua. Olin käynyt hänen tyttärensä koulussa vierailulla. Tytär oli sanonut, että hänelle oli tullut tosi hyvä mieli ja että pitää vain jaksaa uskoa itseensä. Sellaisesta saan kylmiä väreitä!

Äitiyden myötä Krista uskoo olevansa näyttelijänä entistä herkempi. – Tunneskaalani on laajentunut. Olen saanut ymmärrystä uudesta elämänosastosta, josta en aiemmin tiennyt mitään. Samalla äitiys on saanut aikaan sen, että kun yritän lukea käsikirjoitusta, jossa lapselle ei käy hyvin, itken räkä poskella. Näyttelijälle se on toisaalta perverssillä tavalla loistavaa, Krista pohtii. Äitiys on Kristalle kaikin puolin valtava asia. – Rakkauden, huolen, pelon ja vitutuksen sekä väsymyksen tunteet, kaikki lisääntyvät. Lisäksi näyttelijä iloitsee siitä, että kerrankin hänellä on aikaa rakastamaansa asiaan, rooleja varten valmistautumiseen. – On ihanaa, että tiedän asioista etukäteen. Tällä hetkellä vain luen, olen lapsen kanssa ja teen kouluvierailuja. Aika on mennyt nopeasti, jotkut päivät piinallisen hitaasti. Joskus päivä kuluu tehdessä monta sellaista asiaa, joista ei jää käteen mitään konkreettista. – Illalla olen väsynyt, mutta en sellaisesta tekemisestä, joka antaisi myös itselleni jotain. Ymmärrän, että kotona oleminen on tärkeää ja aikaa, jonka tulen aina muistamaan, mutta jotkut yksittäiset päivät ovat vain pitkiä. Silloin olen kateellinen ihmisille, jotka ovat työstä väsyneitä.

Mutta nyt Kristan täytyy lähteä hakemaan tytärtään puistotädeiltä.  Niin, se pissakatastrofi.  Kun Krista ehtii pyyhkimään pissaa lattialta, alkaa keittiöstä kuulua lattialle räpsähtelevien kananmunien ääni.  Salamana paikalla on Kristan ja Antin labradorinnoutaja, joka alkaa ahmia raakoja munia kuoret rouskuen, lapsen iloitessa vieressä.  Silloin Krista ajattelee, että hyvä, ihanaa. Antaa olla. Tällaista se elämä nyt on. – Koiramme on niin perso ruoalle, että se varmaan söisi meidätkin, jos vain kehtaisi, Krista nauraa. 

Teksti Annika Vuorensola, kuvat Petri Mulari