Kreikan vähän tunnettu lomalöytö: rantojen ja luontomaisemien Halkidiki
Rantaloma
Kreikan vähän tunnettu lomalöytö: rantojen ja luontomaisemien Halkidiki
Kreikan saaret ovat niin suosittuja, että sen pohjoisosan niemimaa Halkidiki on jäänyt monilta matkaajilta huomaamatta. Se kannattaa löytää: palkintona on leppoisia ranta- ja luontokohteita sekä vaikkapa Aristoteleen kotikylä.
Julkaistu 18.1.2023
Mondo

Halkidiki? Nimi ei kerro kovin monelle suomalaiselle paljon, mutta se on esimerkiksi brittien ­suosima lomakohde Kreikassa. Kolmesta niemestä koostuvan ­Halkidikin yhteenlaskettua rantaviivaa riittää 550 kilometriä. Kaunis niemi­maa sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Kreikan toiseksi suurimmasta kaupungista, ­Thessalonikista.

Koko alue on kiinnostava: kussakin Egeanmerelle työntyvistä niemistä on omaa luonnettaan. Kassandran niemi on kahta muuta turistisempi, mutta sielläkin pääreiteiltä poikkeava reissaaja löytää loistavia luont­o­kohteita, kuten Anastasitikon puisto- ja patikointialueineen. Rauhaisia rantoja kaipaavan kannattaa suunnata keskimmäiselle niemelle, Sithonialle. Siellä sijaitsevat myös Halkidikin parhaat ravintolat. Niemistä itäisin, Athos, tunnetaan parhaiten samannimisestä pyhästä vuorestaan, jolla elää munkkien yhteisö.

Afitos kuuluu Halkidikin mukaviin kyliin. Sen ilmapiirissä on viipyilevää rauhaa.

Halkidikille voi matkustaa helpoimmin Thessalonikista. Juuri nyt sinne ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta yhdellä väli­laskulla pääsee perille useilla lentoyhtiöillä (meno-paluuliput noin 170–300 euroa). ­Majoitusta niemimaalla löytyy all inclusive -kylpylöistä bungaloweihin sekä huokeisiin huoneistohotelleihin ja leirintäalueisiin.

Kesäsesongin aikaan KTEL-bussiyhteys vie Thessalonikista Halkidikin kyliin, mutta paras tapa tutustua alueeseen on vuokrata auto. ­Niemimaalla on myös mainioita pyöräily­reittejä, joista on levähdyspaikkoineen koottu kattavia verkko­karttoja.

Mega Portokali on rauhallinen poukama, jossa vesi syvenee vasta parinsadan metrin kahlaamisen jälkeen.

Kiehtovia retkiä Halkidikilla

Sithonian niemen nähtävyyksiin kuuluu Lekythosin linna, jonka yli ­kaksituhatvuotiset rauniot tähyilevät Egeanmerelle Toronissa. Linnaan on ilmainen pääsy.

Pulahdus pinnan alle paljastaa jälkiä kokonaisesta antiikin­aikaisesta kaupungista. Toroni onkin yksi Pohjois-Kreikan kiinnostavimmista sukelluskohteista. Halki­dikilta löytyy alan firmoja, jotka tarjoavat vuokralaitteita ja retkiä.

Niemimaalla on mahdollisuuksia moniin aktiviteetteihin, kertoo matkailutoimistossa työskentelevä Tania Breza. Hän mainitsee esimerkkeinä Porto Carrasin golfkentän ja retki­kohteeksi sopivan Ammoulianin saaren. Lähes sata vuotta sitten Ammoulianille sijoitettiin pakolaisia Aasiasta, ja heidän perinteensä näkyvät yhä saaren kalastusveneissä ja ruoka­kulttuurissa. Kylän keskusta kujineen ja kalkittuine taloineen viehättää. Venekyyti Tripitin satamasta Ammoulianille kestää vartin.

Retkillä voi tutustua myös Holomontas­vuoreen, jonka rinteiden jyrkkiä teitä huristellaan jeepillä. Opastetuilla kierroksilla pysähdytään vilvoittelemaan vesiputouksissa. Kaasujalkaa kannattaa höllentää Kassandran niemimaan keskiosassa, missä sijaitsee kahden uhanalaisen kilpikonnalajin asuttama Mavrobaran järvi. Läheltä löytyy myös satahehtaarinen Sanin matalikko, jossa voi bongata yli 200 lintu­lajia. Flamingojen saapuminen Saniin on jokavuotinen spektaakkeli.

Petralonassa on yksi Euroopan vanhimmista ja suurimmista tippukiviluolista (pääsylippu 7 euroa). Luolastosta löytyy korallijärvi sekä luonnon punaisiksi värjäämiä kiviä. Kokoelmaan mammuttien ja luolakarhujen luita voi tutustua luolien vieressä sijaitsevassa antropologisessa museossa.

Halkidikilla tuotetaan vivahteikkaita viinejä, joissa maistuvat maaston korkeuserot ja mikroilmastot.

Historiallisia elämyksiä Halkidikissa

Halkidikissa voi miltei hengittää historiaa: ikiaikaiset tarut sekä kreikkalainen mytologia ovat kaikkialla läsnä. Alueella on lukuisia kiinnostavia kirkkoja ja raunioita.

Kassandran niemeen kuljetaan muinaisen Nea Potidean kanavan yli. Sithonian niemi on saanut nimensä jumala Poseidonin pojan, ­Sithonin, mukaan. Athoksen niemi on uskonnollisesti tärkein. Pyhä Athosvuori suojelee pariakymmentä luostaria, joissa asuu noin 2 000 munkkia. Itsehallinnolliselle alueelle naiset eivät pääse, mutta miehet voivat hakea ennakkoon lupaa vierailla ja yöpyäkin tässä Unescon maailmanperintö­kohteessa. ­Lupa on tosin anottava jo kuukausia ennen vierailua. Vuoren luostareineen voi nähdä myös Athoksen niemen lähivesiltä vene­risteilyllä.

Historiakohteisiin kuuluu myös Olynthosin kaupunki, joka nousi 200–400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sen raunioiden lisäksi voi tutustua paikan muinaisiin hautoihin.

Kassandrassa hyvä kohde on Afitoksen kylä. Siellä on kahviloita, käsityökauppiaita ja vanhassa talossa toimiva kansanperinnemuseo.

Länsimaiseen ajatteluun vahvasti vaikuttaneen Aristoteleen jalanjälkiä voi tallata filosofin kotikylässä Stagirassa niemimaan koilliskolkassa. Kylää suojelleet muinaiset muurit sekä osa rakennuksista ovat yhä nähtävillä. Stagiran ympäri kiertää 14-kilometrinen ­patikointireitti opasteineen. Se päättyy Aristoteleen aukiolle, jossa on katseltavaa aurinkokellosta antiikkiseen taajuusmittariin.

Myyteistä muistuttaa puolestaan ukkosia ja sateita hallitsevan ylijumalan Zeuksen hauta Kallitheassa. Se on Kreikan kuuluisimpia temppeliraunioi­­ta. ­Kallithea tarkoittaa ­kaunista ­näkymää, ja siellä onkin puuterihiekkainen ranta.

Athoksen niemeltä löytää vuoren munkkiyhdyskunnan lisäksi luonnonlähteitä, rantoja sekä hotelleja. (Kuva Getty Images)

Herkuttele Halkidikilla

Kulinaristin kannattaa täällä niemimaalla kurvata etenkin Kalamitsiin. Taverna Zorbaksessa ruokailija voi työntää varpaansa mukavasti ranta­hiekkaan samalla, kun eteen kannetaan aamulla pyydettyjä merenantimia. Ravintoloitsija Janni Stefos kypsentää vaikkapa fetalla, tomaatilla ja persiljalla täytettyjä kalmareita grillissä.

Laseissa läikehtii läheisen Porto ­Carras -tilan valkoviiniä, joka on valmistettu Assyrtiko-­rypäleestä. Porto Carras on Kreikan suurin yksityisomisteinen luomuviinintuottaja. Melitonvuoren varjelemassa laaksossa varttuu ryhdikkäitä viinejä, ja matkailijoille on tarjolla viininmaistelua.

Halkidikia halkoo niin kutsuttu Makedonian viinitie. Sen varrelta löytyy juomien ohella muita hyviä makuja, kuten Ntolmadakian tilalta. Siellä Marianna Kazakis opastaa vieraita viininlehtikääryleiden rullaamisessa. Elokuun viimeisenä sunnuntaina tarhalle saa poiketa poimimaan itselleen Soultana-rypäleitä.

Tuhatvuotiset oliivipuut saattelevat matkaajan Parthenonasin vuoristokylään. Edesmenneen omistajan mukaan nimetyssä Paul’s Tavernassa nautitaan vaikkapa makkaroita tai lampaankyljyksiä. Paulin tyttäret Domna ja Anna poimivat sienet ja villiyrtit vuorilta.

Halkidikilla joka kylällä on ylpeyden­aiheensa: Porto Koufo tunnetaan tonni­kalastaan, Vrastama tsipouro-viinastaan, joka tislataan kahdesti. Ierissosin kylän juustola teki taannoin maailman­ennätyksen tuottamalla 939 kiloa painaneen kiekon juustoa.

Siellä täällä kulkija voi bongata värikkäiksi maalattuja mehiläispesiä. Halkidikin kullaksi kutsuttua hunajaa tuotetaan liki 2 000 tonnia vuosittain. ”Isoisäni isä aloitti mehiläis­tarhauksen vuonna 1920, ja nykyään pesiä on yli 1 600”, kertoo neljännen polven tarhaaja Vasw Tsitsirikou.

Hunajantuotannolla on täällä pitkät perinteet, ja Vasw Tsitsirikou on hunajantekijä jo neljännessä polvessa.

Rakastu Halkidikin rantoihin

Vothonas on yksi Kassandran niemimaan kauneimmista rannoista. Sitä ei tosin ihan hevillä löydä, sillä valtatieltä äkkijyrkästi rantaan kääntyvällä kärrypolulla ei ole opasteita. Snorklaajien suosimalla rannalla letkeän tunnelman takaa Pharos-baari, josta saa kylmää olutta, cocktaileja, paikallisessa paahtimossa paahdettua kahvia sekä pikku­purtavaa. Baarinpitäjät saattavat houkutella ­auringonpalvojat lentopallomatsiin tai opettelemaan sirtaki-tanssia.

Länsi-Kassandran Possidi on ­puolestaan vehreä ja mukava ranta, jota reunustavat pinja­puut sekä useiden ravintoloiden rivi. Runsaan kilometrin päästä ruokapaikoista löytyy ainutlaatuinen aarre: monen sadan metrin mittainen ranta­kieleke, jonka vaalea hiekka yhtyy lopulta mereen.

Kielekkeellä loikoiluun kannattaa tuoda omat eväät ja aurinkovarjot, sillä palveluja tällä uniikilla luonnonmuodostelmalla ei ole. On syytä varautua myös tuuleen sekä isoihin aaltoihin. Paikka onkin esimerkiksi leijalautailijoiden ­suosiossa.

Halkidikin rannoista osa on usein lomailijoiden täyttämiä, jotkin hiljaisia ja luonnonkauniita.

Sithonian niemellä sijaitsevan Kalamitsin pääranta on puolikuunmuotoinen poukama, josta löytyy peruspalvelut ravintoloineen. Ranta­tuolin voi vuokrata tavernasta. Pää­rannalta itään päin kulkiessa päätyy pieneen sopukkaan, joka sopii erityisesti sukeltajille. Kolmas Kalamitsin rannoista on tarkoitettu nudisteille.

Miltei koskematon Kakoudian ranta Athoksen niemellä on hurmaavan kaunis. Sen kallio­seinämät laskeutuvat kristallinkirkkaa­seen mereen. Kakoudia on paikka, jonne kannattaa mennä mieluiten pian, ennen kuin suuremmat matkailija­virrat löytävät sen.

Kalamitsissa ravintola Zorbaksen työntekijä laittaa kuivumaan tuoretta mustekalaa, josta syntyy hyvä ateria.
Kommentoi »