Martta on 4-vuotias labradorinnoutaja, metsästyskoira ja matematiikan opettaja. Jälkimmäistä työtään se tekee espoolaisen Taavinkylän koulun 3B luokassa. Martta on koulukoira. Koulussa se käy noin kerran viikossa ja matematiikan opetus tapahtuu yhdessä luokanopettaja Elina Haaran kanssa.
Lapsille Martta on mieluisa opettaja. Se on ollut osa oppilaiden elämää ensimmäisestä luokasta asti. Tänä vuonna Martta oli mukana opettajien yhteisessä valokuvassa, ensi vuonna se pääsee mukaan myös luokan omaan koulukuvaan.
Koiria on kouluissa nähty ennenkin, osa kertavisiitillä, osa vakituisemmin. Eniten keskustelua ovat herättäneet allergiat ja käytänteiden kirjavuus. Martta on käynyt Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n järjestämässä koulukoiran soveltuvuuskokeessa. Tähän suuntaan koira-avusteista toimintaa kouluissa myös halutaan viedä: jatkossa jokainen koulukoira olisi koulutettu, vähintäänkin läpäissyt soveltuvuuskokeen.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Lisää Martan työpäivästä ja koulukoiratoiminnasta voit kuunnella podcastissa.