Listasimme sokeriin liitettyjä uskomuksia.
Sokeri tuottaa mielihyvää ja saattaa siksi aiheuttaa riippuvuutta. VÄÄRIN
Potentiaalisesti riippuvuutta voi aiheuttaa mikä tahansa aine tai kokemus, joka tuottaa mielihyvää. Tämä pätee myös sokeriin. Tieteellinen näyttö sokeririippuvuudesta ihmisellä on kuitenkin vielä niukkaa. Asiaa on tutkittu lähinnä koe-eläimillä, eivätkä tulokset ole suoraan sovellettavissa ihmiseen.
Riippuvuudella tarkoitetaan pakonomaista tarvetta harjoittaa jotakin toimintoa tai saavuttaa mielihyvää tuottava tunnetila. Mielihyvän kokemiseen liittyy dopamiinin vapautuminen aivoissa. Mielihyväkokemuksen aikaansaaman asian huomioarvo lisääntyy, samoin kuin siitä vihjaavien tekijöiden. Addiktion kehittyessä jo vihjeistä voi tulla mielihyvää tuottava ja dopamiinijärjestelmää aktivoiva tekijä.
Sokeri vaikuttaa aivoissa samalla tavalla kuin alkoholi ja huumeet. OIKEIN JA VÄÄRIN
Sekä koe-eläimillä että ihmisillä on todettu niin päihteiden kuin herkullisen ruoankin vaikuttavan aivojen mielihyväjärjestelmään, mikä esimerkiksi lisää dopamiinin vapautumista. Ruokien aiheuttama dopamiinin vapautuminen ei kuitenkaan ole yhtä pitkäaikaista ja voimakasta kuin päihteiden aikaansaama. Dopamiinia myös vapautuu hiukan eri alueilta aivoissa ruoan ja päihteiden käytön jälkeen.
Tyydytystä tuovan tekijän miellyttävyys heikkenee riippuvuudessa. EHKÄ OIKEIN
Mielihyvää tuottavan tekijän jatkuvasta ja runsaasta käytöstä voi olla seurauksena mielihyväkokemuksen heikkeneminen. Asian huomioarvo on edelleen korkea ja vihjeisiin reagoidaan voimakkaasti, mutta kokemuksen nautittavuus ei yllä enää samalle tasolle kuin alun perin. Seurauksena on negatiivinen kierre. Ruoan aiheuttaman mielihyväkokemuksen heikkeneminen voi altistaa lihomiselle, jos mielihyvän saamiseksi syödään entistä suurempia ruokamääriä.
Ihmisellä on luontainen mieltymys makeaan. OIKEIN
On esitetty, että mahdollisessa ruoka-addiktiossa voisi olla kysymys ennemminkin kielletyn hedelmän houkutuksesta kuin puhtaasti neurobiologiasta. Ihmisellä on synnynnäinen mieltymys makeaan, mutta sillä on yhteiskunnassamme usein kielletyn leima. Emme siis saisi haluta makeaa, mutta haluamme kuitenkin, mistä seuraa kokemus hallitsemattomasta halusta.
Sokerin ja rasvan yhdistelmä on houkuttelevampi kuin pelkkä sokeri. OIKEIN
Runsasrasvaiset ja -sokeriset syötävät sekä erityisesti niiden yhdistelmät ovat aiheuttaneet eläinkokeissa käyttäytymistä, jota voidaan pitää addiktion kaltaisena. Toistaiseksi ei ole kovin paljon tietoa siitä, mitkä ruoka- tai ravintoaineet vaikuttavat ihmiseen samoin. Myös ihmiselle sokerin ja rasvan yhdistelmä, esimerkiksi leivonnaisissa, vaikuttaa olevan puhdasta sokeria houkuttelevampaa.
Makeanhimo on perinnöllistä. OSIN OIKEIN
Makean miellyttävyyteen vaikuttaa osin perimä, mutta houkuttelevuutta kasvattaa runsas käyttö. Yksilöiden välillä on eroa myös alttiudessa riippuvuuksien kehittymiselle. Osin vaikuttaa perimä, osin elinympäristö. Virikkeellinen elämä vähentää riippuvuuksien kehittymisen riskiä myös niillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.
Keinotekoiset makeutusaineet eivät tyydytä sokerinhimoa. EHKÄ VÄÄRIN
Eläinkokeissa aivojen mielihyvämekanismeja aktivoi jo makean maistaminen ilman, että tuotetta on syöty. Myös energiaton makeutusaine on saanut aikaan saman mielihyväreaktion kuin sokeri. Tämän vuoksi voisi olettaa, että energiattomat makeat tuotteet voivat tyydyttää makean nälkää.
Nälkään ei kannata syödä makeaa. OIKEIN
Nälkäisenä syötyjen tuotteiden haluttavuus kasvaa. Siksi nälkään ei kannata syödä makeaa, vaan sokeripitoisten tuotteiden syöminen on hyvä ajoittaa muun aterioinnin yhteyteen, esimerkiksi jälkiruoaksi. Säännöllinen ateriointi ja monipuolinen ruokavalio suojaavat ilmeisesti parhaiten mahdollisen ruokariippuvuuden kehittymiseltä.
Makean syönti kannattaa rajoittaa karkkipäivään. EHKÄ VÄÄRIN
Eläinkokeissa addiktion kaltaista syömistä ilmenee, kun sokeriliuosta on saatavilla jaksoittain. Näin ei tapahdu, jos sokeria on saatavilla jatkuvasti. Tiedetään, että liiallinen syömisen rajoittaminen on haitallista myös ihmisellä. Se altistaa pahimmillaan riippuvuuden kaltaisen ahmintakäyttäytymisen kehittymiselle.
Asiantuntija: kliinisen ravitsemustieteen dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Leila Karhunen, Itä-Suomen yliopisto.
Teksti Katriina Ylönen
Kuvat: A-lehtien arkisto ja Colourbox
