Tuulilasi

Koronavirus uhkaa jo myös Geneven autonäyttelyä?

Koronavirus uhkaa jo myös Geneven autonäyttelyä?
Kiinasta lähtenyt koronavirus siirsi jo Pekingin autonäyttelyä, nyt sama uhkakuva on langennut ensi viikolla alkavan Geneven autonäyttelyn päälle.
Julkaistu: 26.2.2020

Yksikään henkilö, jolla on koronavirus, ei saa tulla näyttelyalueelle. Jokaisen vierailijan tulee vakuuttaa, ettei heillä ole ollut 14 päivään mitään oireita. Pahimmilta virusalueilta tulevien näytteilleasettajien pitää tarkistaa henkilökuntansa terveydentila täydellisesti ennen Sveitsiin saapumista. Maassa todettiin jo ensimmäinen oma koronavirustapaus, kun 70-vuotiaan miehen tartunta vahvistui Ticinossa lähellä Italian rajaa.

Geneven näyttely on tarkoitus pitää 5.-15. maaliskuuta. Siellä on käynyt vuosittain noin 600 000 vierailijaa, mutta nyt määrän odotetaan jäävän merkittävästi pienemmäksi.

Aston Martin, Audi, Bentley, Ferrari, Honda, Hyundai, Kia, Mercedes-Benz, Porsche, Toyota, Volkswagen ja moni muu ovat jo vahvistaneet saapumisensa näyttelyyn, mutta jos virus edelleen leviää, voi isojakin muutoksia tulla. Gulf Newsin mukaan ei ole ollenkaan varmaa, että tapahtumaa pystytään järjestämään - ainakaan jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat.

Jos näyttely pidetään, aikovat järjestäjät huolehtia, että tiloja siivotaan ja desinfioidaan aiempaa ahkerammin. Virus on jo perunut kokonaan Mobile World Congressin Barcelonassa, sinne oli määrä tulla 100 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Kommentoi »