Apu

Avun pääkirjoitus: Koronan torjuminen on meidän kaikkien vastuulla – Nyt ei ole aika lyödä lössiksi

Avun pääkirjoitus: Koronan torjuminen on meidän kaikkien vastuulla – Nyt ei ole aika lyödä lössiksi
Suomalaisten halukkuus ottaa koronarokote on Euroopan kärkeä. Se on hienoa, sillä vain otettu rokote auttaa ja vain rokottamalla mahdollisimman laajasti voimme päästä uuteen normaaliin, kirjoittaa päätoimittaja Marja Aarnipuro.
Julkaistu: 25.1.2021

Elämme koronapandemian käännekohdassa. Suomi on tähän saakka pärjännyt kriisin hoidossa varsin hyvin, kuten kansainväliset vertailut osoittavat. Aina on sijaa kritiikille, ja kaiken voisi tehdä paremmin, mutta tulokset puhuvat puolestaan, ja kuten urheilupiireissä sanotaan: vain maalit lasketaan.

Suurin osa suomalaisista on ottanut koronarajoitukset tosissaan, pysytellyt omissa oloissaan tai perhepiirissä, tehnyt mahdollisuuksien mukaan etätöitä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia ja käynyt tarpeen tullen koronatestissä. Viime aikoina testeissä tosin on käyty laiskemmin. Sen asian täytyy muuttua. Meidän kaikkien pitäisi ymmärtää, että vain testaamalla tartuntaketjuja pystytään jäljittämään. Mennään siis heti testiin pienimmästäkin oireesta.

Suomalaisten halukkuus ottaa koronarokote on Euroopan kärkeä. Se on hienoa, sillä vain otettu rokote auttaa ja vain rokottamalla mahdollisimman laajasti voimme päästä uuteen normaaliin. Asiantuntijoiden mukaan alle 70 prosentin rokottamisosuudella ei saavuteta niin sanottua koko väestöä koskevaa laumasuojaa.

Massarokottaminen on kohta alkamassa, mutta samaan aikaan meitä uhkaavat muuntovirukset, joita ei missään nimessä pitäisi nyt päästää leviämään Suomessa. Koronaväsymystä on ilmassa, ja rajoitusten kiristäminen saattaa kohtuuttomalta juuri nyt, kun tunnelin päässä näkyy valoa.

Nyt ei ole aika lyödä lossiksi, vaan jaksaa vielä viimeinen rutistus. Koronan torjuminen on meidän kaikkien vastuulla.

Kommentoi »