Apu

Avun pääkirjoitus: Mitä odotamme? Poissa on rokotteiden tuoma riemu siitä, että vapaus koittaa – sitä ei tunnu olevan kellään

Avun pääkirjoitus: Mitä odotamme? Poissa on rokotteiden tuoma riemu siitä, että vapaus koittaa – sitä ei tunnu olevan kellään
Luin uutisen, jossa lastenlääkäri kertoi, etteivät vauvat enää hymyile vastaanotolla. Syynä maskit. Se on vaiva, johon ei ole rokotetta. Kuten ei mihinkään muuhunkaan pandemian ja rajoitusten aiheuttamaan mielen pahoinvointiin ja yksinäisyyteen, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Iina Artima-Kyrki.
Julkaistu: 17.1.2022

Monen muun tavoin sain hiljattain kolmannen koronarokotteen. Mutta mitä seuraavaksi? Istumme kotona ja odotamme neljättä? Poissa on aiempien rokotteiden tuoma riemu siitä, että vapaus koittaa. Nyt sitä näkymää ei tunnu olevan kellään, ei edes päättäjillä.

En ole missään vaiheessa ajatellut, että kyse olisi meistä perusterveistä aikuisista. Olemme noudattaneet rajoituksia, koska niillä on suojeltu riskiryhmäläisiä ja varmistettu lasten ja nuorten koulunkäynti. Se on ollut ensisijaisen tärkeää ja perusteltua.

Mutta jo yli kolmannes yli 12-vuotiasta on saanut kolmannen rokotteen ja yli 80 prosenttia kaksi. Riskiryhmäläisistä halutessaan melkein kaikki. Lapset taas sairastavat taudin pääosin lievänä.

Meillä pitäisi olla joku näkymä ulos kodeista ja takaisin normaaliin elämään. Voisiko ajatella, että kolmannen rokotteen ottaneille avattaisiin yhteiskuntaa päivitetyn rokotuspassin avulla?
Iina Artima-Kyrki, vastaava päätoimittaja

On selvää, että uusia variantteja rantautuu vielä omikronin jälkeenkin. Silti tai juuri siksi meillä pitäisi olla joku näkymä ulos kodeista ja takaisin normaaliin elämään.

Mitä siis odotamme? Voisiko ajatella, että kolmannen rokotteen ottaneille avattaisiin yhteiskuntaa päivitetyn rokotuspassin avulla? Viime syksynä koronapassin käyttöönottoa vatuloitiin luvattoman pitkään.

Kaksi vuotta on pitkä aika. Fyysinen terveys on tärkeää, mutta niin on myös henkinen hyvinvointi ja mielenterveys.

Luin uutisen, jossa lastenlääkäri kertoi, etteivät vauvat enää hymyile vastaanotolla. Syynä maskit. Se on vaiva, johon ei ole rokotetta. Kuten ei mihinkään muuhunkaan pandemian ja rajoitusten aiheuttamaan mielen pahoinvointiin ja yksinäisyyteen.

1 kommentti