Kony on pahamaineinen ugandalainen sissijohtaja ja sotarikollinen, joka tunnetaan lapsiarmeijastaan. Maaliskuussa sosiaalinen media teki Konysta maailmankuulun. Hänestä kertovaa puolituntista elokuvaa Kony 2012 on katsottu viime viikkojen aikana kymmeniä miljoonia kertoja netin videopalveluista.
Video kostuttaisi Joseph Göbbelsinkin silmäkulmat. Se kertoo, kuinka Konyn johtama sissiliike LRA ryöstää, pahoinpitelee ja hyväksikäyttää lapsia. Mutta se tarjoaa myös ratkaisun: Levitä tätä videota! Twiittaa! Lahjoita! Kun Kony näkyy kaikkialla, Yhdysvaltojen on pakko pysäyttää hänet!
Nettivideo vetää häpeilemättä mutkia suoriksi. Se ei käsittele lainkaan maan hallituksen ihmisoikeusloukkauksia ja ohittaa maininnalla sen, että Kony on vetäytynyt Ugandasta. Lisäksi Yhdysvallat on jo lähettänyt sadan sotilaan erikoisjoukon Ugandaan auttamaan Konyn jäljityksessä.
Myös toiminnan taustalla olevan Invisible Children -järjestön motiivit ja rahankäyttö ovat herättäneet kysymyksiä. Farssin puolelle homma meni, kun kesken kaiken muun kohun elokuvan ohjannut järjestön keulakuva Jason Russell pidätettiin. Hän oli toikkaroinut alastomana San Diegon kaduilla. Käytöstä selitettiin hermoromahduksella.
Kony 2012 on silti enemmän kuin viihdeuutinen tai kuriositeetti. Se on esimerkki sosiaalisen median poliittisista vaikutuksista. Samalla se kertoo yleisön halusta jakaa, osallistua ja ottaa kantaa. Siksi jokaisen, joka on kiinnostunut siitä, kuinka ilmiöt ja puheenaiheet syntyvät, tulisi nähdä tuo video.
Haastattelin huhtikuun Imageen Tuomas Enbuskea. Aiheena on Twitter, mutta keskustelu poukkoili muuallakin, kuten median tulevaisuudessa. Tosin Enbuske ei pidä itseään toimittajana. Ehkä siksi hän ei empinyt julistaa toimittajan työtä ”kuolevaksi ammatiksi”. Ja hyvä niin, Enbuske lisäsi, tekeväthän Wikileaks ja eläinaktivistit sitä mitä journalistien tulisi tehdä toimittajien keskittyessä kauhistelemaan ja myötäilemään.
Tietenkin väitin vastaan. Toimittajia tarvitaan yhä luomaan uutisia, taustoittamaan, kaivamaan lisätietoja, haastamaan esitettyjä väitteitä, tekemään johtopäätöksiä… Silti on selvää, että sosiaalinen media muuttaa ammattia.
Halusin jutusta aiheensa näköisen, ja siksi testasin ajatuksiani jo jutunteon aikana pyytämällä niihin kommentteja Twitterissä, ja sisällytin vastaukset osaksi tekstiä. Jatkossa pyrimme yhä useammin aloittamaan verkossa keskustelun jo ennen juttujen ilmestymistä. Yksi esimerkki tästä on toimittajamme Joanna Palménin palsta Lily.fissä, johon hän kirjaa jutuista ylijääneitä ajatuksiaan ja kertoo myös tekeillä olevista projekteista. Blogin nimi on Rönsy, ja sen löytää osoitteesta www.lily.fi/palsta/ronsy.
Jos perinteinen media haluaa selviytyä murroksesta, sen on muututtava sosiaaliseksi mediaksi. Aivan kuten lehdistön alkuaikoina toimittajien on miellettävä itsensä ensisijaisesti oman (lukija)yhteisönsä edustajiksi ja vasta toissijaisesti ammattikuntansa jäseniksi.
Lehden apinalaatikossa lukee, että olen Imagen päätoimittaja, mutta se on vain titteli. Koen, että varsinainen työni on nostaa esiin puheenaiheita ja näkökulmia, ja sitä kautta edistää moniarvoisuutta. Eikä sitä voi tehdä yksin, eikä edes sadan toimittajan kanssa.
Tarvitsemme mukaan myös sinut.
Mikko Numminen, päätoimittaja
