Kontiolan ketju juoni Leijonat avausvoittoon
Puheenaiheet
Kontiolan ketju juoni Leijonat avausvoittoon
Suomi kukisti Saksan MM-lätkän avauksessaan jatkoajalla 4-3. Ratkaisun iski keltanokka, mutta voiton järjesti käytännössä ykköskenttä. Maalivahti Joni Ortiolle ottelu oli vaikea, kuten enemmistölle joukkueesta.
3.5.2013
 |
Apu

Huhtikuussa vasta 22 vuotta täyttänyt Joni Ortio on aina ollut niitä miehiä ja maalivahteja, joiden tekemiset eivät jää ainakaan itseluottamuksesta kiinni.

Hannu Jortikkaa YouTubessa imitoinut ja lakimiehen uraakin suunnitellut torjujalahjakkuus ei aina ollut ahkerimpia harjoittelijoita, mutta kova koulu AHL:n Abbotsford Heatissa ja mv-valmentajalegendan Urpo Ylösen rauhallisempi, mutta tiukka opastus TPS:ssä aikuistivat kukkopoikaa kummasti. HIFK:n viime kausi taas olisi ollut täysi katastrofi ilman Ortion torjuntoja.

Saksaa vastaan teräshermoisena tunnettu vahti kuitenkin pomputteli kiekkoja, ja etenkin kolmas osuma, Torsten Ankertin siniviivaveto, livahti tarkkuudestaan huolimatta hieman helposti alakulmaan.

- Kyllä mä sen näin, mutta kiekko kääntyi sen verran jostain, etten ehtinyt reagoida. Tuli juuri sillä lailla vaikea matsi kuin arvelinkin. Ei paljon vetoja, mutta joka paikasta kiekkoa maalille ja isoa ukkoa eteen. Maaleja tulee ja maaleja menee; jokainen taakse mennyt kiekko harmittaa, mutta pääasia, että tuli kaksi pistettä, Ortio tokaisi hikeä tippuen.

Suoraan nuori maalivahti ei myöntänyt jännittäneensä, mutta huutomyrskyyn jäälle tullessa räjähtänyt kotiyleisö sai aikaan ”kylmät väreet”.

Jonkinasteinen hermostuneisuus leimasi myös Leijonien alempien kenttien peliä, etenkin omassa päässä. Enemmän takavuosien kuin 2010-luvun Saksaa muistuttanut isokokoinen vastustaja oli kuitenkin sen verran perässä sekä liikkuvuudessa, pelinluvussa että taitotasossa, ettei se kyennyt hyödyntämään Suomen puolustuksen ja sentterien merkkausvirheitä voittoon asti.

Pahimmissa vaikeuksissa olivat joukkueen kakkos- ja neloskenttä. Etenkin pakkiparin Ilari Melart-Lasse Kukkonen ajatukset ja ehtiminen menivät useamman kerran täysin ristiin sekä keskenään että avausten hakeneiden hyökkääjien kanssa.

Jatkoaikamaali merkittiin keltanokille, kun Sakari Salmisen unelmavetoon komean maskin tehnyt Ässä-sankari Veli-Matti Savinainen sai sen nimiinsä. Peliä vei kuitenkin ykköskenttä ja etenkin kiekollisesti hyökkääjistä omassa kastissaan olleet Juhamatti Aaltonen (0+1) ja Petri Kontiola (2+1).

 Joukkueesta ja loukkaantumisesta toiseen seilanneesta Aaltosesta on jo pidempään odotettu johtavaa pelaajaa Leijoniin. Nyt tontille ei ole tunkua, ja ketju Aaltonen-Kontiola-Janne Pesonen (1+2) nautti ainakin Saksaa vastaan tilanteesta täysin siemauksin. Ykköskoostumus nosti pelin käytännössä henkilökohtaisilla suorituksilla ja kemioilla joka vaihdossa vastustajan päätyyn ja väläytteli näyttäviä kuvioita myös ylivoimalla.

Vastaavaa peliälyä, kannattelua ja esimerkkiä tarvittaneen jatkossakin, vaikka lisätukea on lupa odottaa joukkueeseen liittyvältä NHL-vahvistukselta Lauri Korpikoskelta.

Kommentoi »