Puheenaiheet
Apu

Konnamainen vuosi

Konnamainen vuosi

Rupikonna on Suomen suurin ja näyttävin sammakkoeläin. Vaihtolämpöisen otuksen elämä pohjolassa ei ole ruusuilla tanssimista, mutta konnalla on keinonsa selvitä kylmässä ilmastossamme.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Voisi luulla, että sammakkoeläimiä ei näe liikkeellä muulloin kuin lämpimällä kesäsäällä. Olen kuitenkin katsellut rupikonnaa silmästä silmään jopa keskellä talvea. 

Erään talon rossipohjan alla on vuotava vesiputki, jonka alle on syntynyt lammikoita. Vaikka ulkona olisi paukkupakkanen, talon alapohjan alla lämpötila pysyttelee sopivan viileänä, ja rupikonna käyskentelee siellä hitaasti mutta kankeasti. 

Sama pätee maakellareihin: ei ole tavatonta kohdata muhkeaa rupikonnaa perunalaatikoiden ja hillopurkkien keskeltä, kun hakee taskulampun valossa kotikaljaa pimeän talvi-illan iloksi.

Nämä ovat esimerkkejä moninaisista tavoista, joilla rupikonnat ja muut sammakkoeläimet ovat sopeutuneet pohjolan vaativiin oloihin. Ne ovat vaihtolämpöisiä, eli niiden ruumiinlämpö elää ympäristön lämpötilan mukaan. Ihminen ja muut nisäkkäät sekä linnut ovat puolestaan tasalämpöisiä.

Kameran makro-objektiivin läpi katsottuna rupikonnan silmä on kaunis. Konnan kotimetsä ja kuvaaja heijastuvat sen tummasta pupillista.

Maailmassa on yli 4 000 sammakkoeläinlajia, joista Suomessa elää vain viisi: sammakko, viitasammakko, rupikonna, vesilisko ja rupilisko. Se kertoo paljon maamme luonnonolosuhteista – useimmat sammakkoeläimet kun tarvitsevat runsaasti aurinkoenergiaa pitääkseen yllä elintoimintojaan.

Jo hieman Suomen eteläpuolella Virossa ja Etelä-Ruotsissa elää toistakymmentä sammakkoeläinlajia, eli vähäinenkin aurinkoenergian lisäys vaikuttaa suuresti räpyläniekkojen elinmahdollisuuksiin.

Luonnon kehityshistoriassa sammakkoeläimillä on erityinen paikkansa, sillä niiden mukana elämä siirtyi merestä maalle lähes 400 miljoonaa vuotta sitten. Nykyisetkin sammakkoeläimet liikkuvat ja elävät sujuvasti niin vedenpinnan päällä kuin sen alla. Ne myös lisääntyvät ja niiden munat ja toukat kehittyvät vedessä.

Sammakkoeläinten luokan tieteellinen nimi Amphibia viittaakin kaksoiselämään.

Sammakko (Rana temporaria) on maailman sammakkoeläimistä pohjoisimmaksi levinnyt; sen voi tavata jopa Jäämeren rannoilta sekä Lapin tunturialueilta. Rupikonna on lähes yhtä karaistunut, sillä sen levinneisyys ulottuu selvästi napapiirin pohjoispuolelle, Sodankylän seutuville.

Useimmat Suomen sammakkoeläimet talvehtivat vedessä. Rupikonna on niin karski, että osa lajin yksilöistä talvehtii maalla – jopa aivan käärmeiden vieressä! Matelijat ja sammakkoeläimet aloittavat talvihorroksensa suunnilleen samaan aikaan, viimeistään lokakuussa, ja ne vaativat talvehtimispaikoiltaan samoja asioita: suojaisen kolon sekä viileän ja kuivan ilman.

Tällaisia paikkoja löytyy esimerkiksi kivien ja kallioiden koloista sekä puiden juurakoista. Horroksessa ollessaan käärmeet eivät syö mitään, ja siksi myös rupikonnat voivat viettää talvensa samassa kolossa niiden kanssa. 

Jotkin eläimet nukkuvat talviunta, kuten karhu. Se on eri asia kuin horros. Kun esimerkiksi rupikonna vaipuu horrokseen, sen elintoiminnot hidastuvat ja ruumiinlämpö laskee lähelle nollaa. Talvihorroksen aikanakin sammakot saattavat liikkua vedessä.

Rupikonnan näkeminen sateisella metsäpolulla on aina elämys: otuksen ilmeessä ja olemuksessa on jotain hauskaa. Se on kuin hieman hapannaamainen mutta tyyneydestään kiinni pitävä vanha herra, jonka ilme viestii: täältä tulen minä!

Bufo bufo (rupikonna tieteelliseltä nimeltään) on suurempi ja kömpelömpi kuin muut Suomen sammakot, ja siksi konna pikemminkin könyää kuin hyppii. Etenkin vanhojen yksilöiden liikkuminen on verkkaista, aivan kuin ne olisivat sunnuntaikävelyllä. 

Rupikonna on Suomen sammakkoeläinten nestori: terraariossa sen tiedetään eläneen jopa 40-vuotiaaksi. Luonnossa rupikonnan elämä on kuitenkin täynnä vaaroja, joten yleensä elinikä jää muutamaan vuoteen.

Rupikonnan lisääntymiskausi alkaa heti keväällä konnan herättyä talvihorroksesta. Kesällä lammen ranta voi olla täynnä pieniä poikasia.

Rumankaunis rupikonna sekä muut sammakkoeläimet kertovat paljon myös muun ympäristön tilasta. Maailmanlaajuisesti on havaittu, että sammakkoeläimet ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Syinä ovat muun muassa ympäristömyrkyt, lampien ja pikkuvesistöjen tuhoutuminen sekä autojen alle jääminen.

Varttuneemmat lukijat muistavat, kuinka ennen vanhaan lapsilla oli tapana kerätä sammakoiden kutua. Enää se ei ole sallittua: rupikonna ja muut sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja.

Rupikonna osaa myös suojella itse itseään, sillä sen nystyräisessä ihossa on myrkkyä erittäviä rauhasia. Jos vaikkapa koira nappaa konnan suuhunsa, se alkaa heti erittää myrkkyä. Tämän seurauksena koira alkaa kuolata, eikä pysty nielemään saalistaan. Hengenvaarallista konnan myrkky tuskin kuitenkaan on.

Luontoharrastajana olen tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että jos jossain paikassa on paljon sammakoita, siellä luonnolla menee luultavasti muutenkin hyvin. 

Havaintoni pätee ainakin eräässä eteläisen Suomen hienoimmassa erämaassa, Salamajärven kansallispuistossa, joka sijaitsee Suomenselän karulla vedenjakaja-alueella Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan rajamailla.

Alueella on runsaasti pieniä vesistöjä sekä laajat suo- ja metsäalueet, joita tiet eivät halkaise. Näin konnat ja muut sammakot voivat turvallisesti liikkua lammikosta toiseen ja lisääntyä siellä suurin joukoin.

Olen käynyt paikassa viimeisten parinkymmenen vuoden aikana seitsemän kertaa, ja aina sulan maan aikana olen nähnyt runsaasti sammakkoeläimiä, erityisesti rupikonnia. Tämän artikkelin kaikki kuvat on otettu Salamajärven kansallispuistossa, joka on todellinen sammakkoeläinten turvapaikka. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 8.12.2015