Apu

Konflikteja vähentävä susipartio auttaa ihmisiä ja susia: "Moni täällä syrjäseudulla tuntee tulleensa unohdetuksi"

Konflikteja vähentävä susipartio auttaa ihmisiä ja susia: "Moni täällä syrjäseudulla tuntee tulleensa unohdetuksi"
Viisivuotisen SusiLife-hankkeen tarkoitus on vähentää susien salatappamista ja edistää ihmisen ja suden rinnakkaiseloa. Samalla se on tuonut virkavallan takaisin syrjäseuduille.
Julkaistu: 16.3.2021
Tämä työmaa taitaa olla Suomen suurimpia. Se kattaa kuusi miljoonaa hehtaaria maata ja yli satatuhatta kilometriä tietä kolmessa maakunnassa. Saa siinä ajella.
Valkoinen pakettiauto etenee metsäautotiellä pimeänä ja hyytävän kylmänä talviaamuna. Autossa istuu susipartion kaksikko: Metsähallituksen erätarkastaja Tobias Peura sekä vanhempi konstaapeli Kimmo Örn. Tänään susipartio suuntaa Tohmajärven kunnan alueelle.
Susipartion työmaa kattaa reilut kuusi miljoonaa hehtaaria maa-alueita ja 114 000 kilometriä tieverkostoa kolmen eri maakunnan alueella Itä-Suomessa. Susipartio on osa SusiLife-hanketta, joka käynnistyi reilu vuosi sitten.
– Tehdään aluksi yleistä valvontaa metsäautoteillä ja tarkkaillaan lumijälkiä. Susien liikkeitä jäljittäessä teiden yli kulkevat jäljet ovat tärkeitä lähtökohtia. Tilanteen mukaan lähdemme joskus seuraamaan jälkiä takajälkeen lumikengillä, hiihtäen tai moottorikelkalla, Tobias Peura kertoo.

Virkavalta on nyt uudella tavalla läsnä syrjäseuduilla

Tutkimusten mukaan suden yleisin kuolinsyy Suomessa on tulla laittomasti tapetuksi, (Pohja-Mykrä ja Kurki, 2013 sekä Suutarinen, 2017).
Susipartion päätehtäviin kuuluukin – metsästyksen valvonnan ja karkotus- ja lopetustehtävissä auttamisen lisäksi – salatappamisien ehkäiseminen.
Lisäksi susipartio suorittaa muita poliisin tehtäviä. Se esimerkiksi valvoo tieliikennelain noudattamista. Kaksikon ansiosta virkavallan läsnäolo on vahvistunut Itä-Suomen syrjäseuduilla ennennäkemättömällä tavalla.
Susipartion kenttätyö alkoi viime keväänä osana viisivuotista SusiLife-hanketta. EU:n rahoittamalla hankkeella pyritään edistämään ihmisen ja suden rinnakkaiseloa. Mukana ovat Itä-Suomen poliisilaitos, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Riistakeskus ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri sekä susialueilla elävät toimijat.
"Sudet ovat pysyneet etäällä, mutta pidämme koirat pihalla aina suojassa niin kuin susialueilla kuuluukin."
Pasi Parviainen
Peltolakeuksien laidalla, mäennyppylän laella seisoo vaalea puutalo. Susipartion kaartaessa pihaan Pasi Parviainen tervehtii kaksikkoa ovelta ja vinkkaa heidät sisälle kahville.
Parviainen on kokenut metsästäjä ja yksi alueen peto­yhdyshenkilöistä. Hän kertoo nähneensä pihaltaan yksinäisen suden viitisen kertaa, kun eläin on vaeltanut pellon poikki metsään.
– Sudet ovat pysyneet etäällä, mutta pidämme koirat pihalla aina suojassa niin kuin susialueilla kuuluukin.
Susikonfliktin keskeisimpiä asioita ovat metsästyskoirien kuolemat. Pasi Parviaisen Suli-koira on kotikoira, mutta isäntä pitää sen pihalla suojattuna, koska perhe asuu susialueella.
Metsästyskoiria menehtyy vuosittain 30–50, kun ne kohtaavat susia. Siitä huolimatta metsästyskoirien yleisin kuolinsyy on jäädä auton alle. Parviainen sanoo, että vaikka tilastollisesti metsästyskoiria menehtyy suden suuhun harvoin suhteessa metsästystilanteiden määrään, jokainen koirakuolema on valitettava ja aiheuttaa koiranomistajissa huolta.
– Mielestäni konfliktin keskeisiä syitä on, että tietyillä alueilla metsästyskoirat ovat aina vapaaksi päästyään vaarassa joutua suden suuhun.
Metsästyskoiria menehtyy vuosittain 30–50, kun ne kohtaavat susia. Siitä huolimatta metsästyskoirien yleisin kuolinsyy on jäädä auton alle.
Tohmajärvellä syksyllä alkaneen metsästyskauden aikana suden ja koiran kohtaamisissa menehtyi viisi koiraa. Pasi Parviaisen mukaan koiria olisi tappanut vain yksi lauma, Värtsilän lauma, josta on sittemmin ammuttu poikkeusluvilla kaksi yksilöä – yksi 29. joulukuuta ja toinen tammikuun loppupuolella. Parviainen harmittelee, että valitusten vuoksi laumaa ei saatu poistettua kokonaan joulukuun alussa.
– Mielestäni Ruotsin malli olisi hyvä, eli poistetaan kokonainen lauma, varsinkin, kun sen tiedetään tappaneen koiria. Se olisi yksi pitkäjänteinen keino edistää rinnakkaiseloa susialueilla. Susi kuuluu Suomen luontoon, me molemmat mahdumme tänne. Laumoja on vaan erilaisia, niin kuin Tohmajärven tapaukset osoittavat. Yksi lauma oli alkanut jostakin syystä tappaa koiria, kun taas toiset eivät ole olleet häiriöksi ollenkaan. Sellaiset laumat elelkööt rauhassa, kokenut eränkävijä Parviainen sanoo.

Tuoreen arvion mukaan Suomessa on 24−30 laumaa

Susikonfliktin ytimessä on vuosien ajan ollut erimielisyys susien määrästä.
Luonnonvarakeskus Luken tuoreimman kanta-arvion mukaan susia oli viime vuoden maaliskuussa 216−246 yksilöä. Ne muodostivat 30 laumaa, ja niistä 24 eli kokonaan Suomen puolella, kuusi itärajan molemmin puolin. Rajalaumojen yksilömääristä lasketaan puolet maamme susikannan kokonaismäärään.
Laumojen määrä kasvoi edellisestä vuodesta noin 25 prosenttia.
Joidenkin mielestä Luken arviot ovat liian pieniä.
Tänä talvena pyritään ensimmäistä kertaa keräämään ulostenäytteitä susiparien ja -laumojen alueilta koko Suomesta poronhoitoaluetta lukuunottamatta. Susien jätöksiä keräävät tutkijat sekä erävalvonta ja paikalliset vapaaehtoiset. Pasi Parviainen on yksi heistä.
– Kiistely susien määrästä on syventänyt epäluottamusta ennen kaikkea metsästäjien ja viranomaisten välillä. Toivon että DNA-tutkimusten avulla saamme susikannasta kiistattoman arvion, jonka kaikki hyväksyvät mukisematta. Sen pohjalta voisi toteuttaa kannanhoidollista metsästystä kestävästi luonnon monimuotoisuudenkin kannalta, Parviainen selittää.
Keijo Rautanen ruokkii pariskunnan 17-vuotiasta Eetu-ponia. Rautasen pariskunta elää susireviirin keskellä, ja mies seuraa lauman elämää muun muassa riistakameroilla ja lumijälkiä seuraamalla.
Aurinko paistaa kirkkaasti Kitsansaaressa. Venäjän rajalle on linnuntietä viitisen kilometriä. Susipartion saapuessa Keijo Rautanen on piha-aitauksessa ruokkimassa perheen ponia ja hevosta. Rautasen pariskunta on saaren ainoa ympärivuotinen asukas, lähimpään naapuriin on yli kilometri.
Rautasen pariskunta asuu keskellä rajalauman reviiriä. Pihalaitumet on turvattu petoaidoilla, ja radio on aina päällä, kun eläimet ovat pihalla.
– Hevostilallisena rinnakkaiselo vaatii lauman liikkeiden seuraamista ja tuntemista, rajavartiolaitokselta muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Keijo Rautanen kertoo.
Viisi vuotta sitten silloisen naapurilauman käytös muuttui äkillisesti. Selvisi, että luontokuvaaja oli perustanut luvallisen kuvauspaikan parin kilometrin päähän ja houkutteli susia sian- ja hevosenruhoilla.
Rautanen painottaa, että ihmisten toimilla on suuri vaikutus, mikä vaatii hyvät yhteiset pelisäännöt susireviireillä.
– Viitisen vuotta sitten silloisen naapurilauman käytös muuttui äkillisesti. Sudet alkoivat pyöriä hevosaitauksen ympärillä ja kävivät yhä rohkeammiksi. Sitten eräänä päivänä susipari pentuineen livahti pihalaitumelle. Yksi hevosistamme loukkasi jalkansa hyökkäyksen yhteydessä niin pahasti, että se täytyi lopettaa. Olimme hämillämme. Mistä susien poikkeuksellinen käyttäytyminen johtui? Ennen ne olivat pysyneet erämaassa.
Rautasille selvisi, että joensuulainen luontokuvaaja oli perustanut luvallisen kuvauspaikan parin kilometrin päähän ja houkutteli susia sian- ja hevosenruhoilla.
– Luulemme, että hevosenruhojen haju sai sudet näkemään meidänkin tilan eläimet luontaisena ravintona. Onhan se eläimen näkökulmasta ymmärrettävää.
Rautaset ja kylän asukkaat keskustelivat kuvaajan kanssa ongelmasta useaan kertaan.
– Kuvaaja oli lopulta perin fiksu ja ymmärsi tilanteen. Hän lopetti toiminnan, Rautanen muistelee.
Mikä on tilanne nykyisen rajalauman kanssa?
– Ero on kuin yöllä ja päivällä, kun haaska lopetettiin ja uusi lauma muodostui talven 2016 kannanhoidollisen metsästyksen jälkeen. Tietenkin toimivat petoaidat ovat meille ehdottomat, koska luonto on luonto, mutta rinnakkaiselo sujuu jälleen ihan rauhallisissa merkeissä, Rautanen toteaa.

Vapaaehtoiset kerääjät tärkeässä roolissa

Pasi Parviaisen tavoin Keijo Rautanen on peto­yhdyshenkilö, ja hän kerää aktiivisesti susien jätöksiä DNA-tutkimusta varten. Muutkin paikal­liset toimittavat hänelle löytämiään jätöksiä.
– On yllättänyt, miten pitkiä matkoja sudet liikkuvat. Meidänkin rajalaumamme reviiri on älyttömän laaja, se ulottuu usean kunnan alueelle. Lumijälkien perusteella sitä luulee helposti, että joka paikassa on käynyt eri susi, vaikka kyse on yhdestä ja samasta eläimestä.
– Susi se on, Itä-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Kimmo Örn (oik.) toteaa. Susipartion kaksikko päättelee, että susi on tällä hetkellä jo kaukana metsän siimeksessä, eikä tällä erää ole syytä jatkotoimiin.
Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola kiittelee vapaa­ehtoisia kerääjiä heidän tärkeästä osuudestaan.
– DNA-tutkimuksen vakiinnuttaminen on merkittävä askel eteenpäin, yhdessä jälkihavaintojen kanssa se vähentää tulkinnanvaraisuutta. DNA-näytteiden avulla voidaan tieteellisesti profiloida susiyksilöt.
Kun ihmisen ja suden rinnakkaiseloa pyritään parantamaan, pitäisi Rautasen mielestä lainsäädäntöä päivittää. Nykylakien mukaan ruokinta metsästyksen yhteydessä on kiellettyä, mutta kuvaustarkoitusta varten esimerkiksi maanomistajalla on oikeus aloittaa haaskaruokinta, kunhan hän on tehnyt ilmoituksen Suomen riistakeskukselle.
– Tiedän tämän nostattavan tunteita, mutta tosiasioiden valossa on pakko toivoa, ettei haaskanpito olisi niin helppoa ihmisasutusten ja tuotantotilojen lähellä. Lakimuutoksesta hyötyisi niin ihminen kuin susikin, Rautanen sanoo.
Keijo Rautanen tarkistaa Metsähallituksen erätarkastaja Tobias Peuran kanssa pihalaitumia ympäröiviä petoaitoja. – Toimivat petoaidat ovat meille ehdottomat, koska luonto on luonto ja pedot petoja, mutta rinnakkais­elomme sujuu jälleen rau­hallisesti, Rautanen toteaa.
SusiLife-hankkeen tieteellisen johtajan, Luken viranomais- ja asiantuntijapalveluiden johtajan Katja Holmalan mukaan yhden paikan kokemuksista ei voi tehdä johtopäätöksiä ruokinnan vaikutuksesta koko lajiin. Hän painottaa silti, että tutkimustiedolle haaskaruokinnan vaikutuksista olisi kova tarve.
– Pyrimme tuottamaan tutkimustietoa aiheesta, jotta ruokintakäytäntöjä ja -määriä voitaisiin tarvittaessa säädellä kestävästi ja mahdollisia haittoja ennalta ehkäisten.

Havainnointijärjestelmä on puutteellinen

Sinertävä hämärä on laskeutunut itärajalle susi­partion edetessä peltoaukealla. Kaksikko on menossa tarkistamaan paikallisen antaman vihjeen.
Lumijäljet löytyvät metsän läheisyydestä, noin sadan metrin päästä maatilan pihasta.
– Susi se on, Kimmo Örn toteaa.
Jälkien päälle on satanut hento lumikerros, mikä viittaa siihen, että susi on tehnyt matkaa edellisyönä. Paikallisilla ei ole tiettävästi eläimestä näköhavaintoa. Miehet päättelevät, että susi on tällä hetkellä kaukana metsässä, syytä jatkotoimiin ei tällä erää ole.
Tobias Peura kertoo, että SusiLife-hanke on paljastanut rakenteellisen ongelman havainnointijärjestelmässä.
– Tämä on tyyppiesimerkki: suden jäljet merkittäisiin Tassu-järjestelmään pihavierailuna, vaikka jälkien perusteella susi ei ole käynyt kenenkään pihassa, vaan käyttänyt peltoja läpikulkureittinä pimeän aikaan.
Tassu-järjestelmä on Luken ylläpitämä kansallinen nettisovellus, johon suurpetoyhdyshenkilöt tallentavat alueensa susihavaintoja.
"Valitettavaa on se, että myös luonnolliset ja vaarattomat suden liikkeet luokitellaan pihavierailuiksi."
Kimmo Örn
Vuonna 2019 suurpetoyhdyshenkilöitä oli 2 152. Tassu-järjestelmän määritelmien mukaan suden liikkuessa sadan metrin päässä tai lähempänä asuintalosta se on tehnyt pihavierailun. Harvaan asutuilla alueilla se voi tarkoittaa, että susi on mennyt yöllä metsän puolella tai ylittänyt pellon. Lumijäljet merkitään suden kannanhoitosuunnitelmien kirjausten mukaan huolta aiheuttavaksi yksilöksi.
– Tuo valuvika järjestelmässä ei ole paikallisten peto­yhdyshenkilöiden vika, he tekevät vapaaehtoisesti töitä ja merkkaavat havainnot virallisen ohjeistuksen mukaisesti. Valitettavaa on se, että myös luonnolliset ja vaarattomat suden liikkeet luokitellaan pihavierailuiksi. Niiden tietojen pohjalta tehdään päätöksiä muun muassa susien karkotus- ja poikkeusluvista, Kimmo Örn kertoo.

"Pelkoa ei voi sivuuttaa"

Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen kertoo, että ongelmaan pyritään puuttumaan kevään aikana.
– Pyrimme kehittämään järjestelmää niin, että petoyhdyshenkilöillä on työkalut erotella erilaiset pihojen läheisyydessä tapahtuneet sekä varsinaiset pihavierailut ja raportoida niistä vakioiduilla lomakkeilla viranomaisille.
"Ollaan saatu monenlaista apua susipartiolta. Moni täällä syrjäseudulla tuntee tulleensa unohdetuksi."
Keijo Rautanen
Tobias Peura jatkaa, että susikonfliktista puhuttaessa ei voi sivuuttaa pelkoa.
– Tassu-järjestelmän tietojen pohjalta käydään myös julkista keskustelua. Olisi äärimmäisen tärkeää, ettei ihmisille syntyisi virheellisin perustein mielikuvaa, jossa sudet pyörivät jatkuvasti ihmisten pihoilla.
Miten SusiLife-hankkeeseen suhtautuvat paikalliset? Tunteeko metsästäjä Pasi Parviainen tulleensa syyllistetyksi valvonnan lisääntyessä?
– En tunne. Minusta on tärkeää, että metsästystä valvotaan. Hommaan kuuluu paljon vastuuta, ja perusasioiden pitää olla kunnossa. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että yhteistyö susipartion kanssa on sujunut asiallisesti. Kaiken someräyhäämisen keskellä meidän täytyy kohdata mieluiten kasvokkain ja edistää asioita faktojen pohjalta.
Tohmajärveläinen Pasi Parviainen päivittää tietoja Kimmo Örnin ja Tobias Peuran kanssa. – Yhteistyö susipartion kanssa on sujunut hyvin ja asiallisesti, kokenut metsästäjä Parviainen kertoo.
Rajalauman naapurissa asuva Keijo Rautanen kertoo olevansa mielissään, kun virkavalta on palannut syrjäseudulle.
– Ollaan saatu monenlaista apua susipartiolta. Moni täällä syrjäseudulla tuntee tulleensa unohdetuksi. Teiden surkea kunto on yksi esimerkki, paljon vaarallisempi asia kuin sudet. Tiedän kokemuksesta, että järkipohjaisella yh­teistyöllä ihmisen ja suden rinnakkaiselo onnistuu hyvin.
4 kommenttia