Apu

Kimmo Ohtonen: Saimaannorppa on joukkuepelaaja

Kimmo Ohtonen: Saimaannorppa on joukkuepelaaja

Kimmo Ohtonen kertoo, että toisin kuin Junnu Vainion laulu ennusti, Nestori Miikkulainen ja norppa eivät olleet sukunsa viimeisiä.
Teksti Kimmo Ohtonen
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Saimaannorppa tunnetaan Saimaan vesistön yksin elävänä asukkina. Tämä suomalaisen erakon sielunmaisemaa peilaileva mielikuva on ikuistettu Junnu Vainion laulussa Vanhoja poikia viiksekkäitä.

Tavallisesti norpan näkee Saimaalla uiskentelevan pää pinnalla tai keväisin köllöttelevän rantakivellä itsekseen. Saimaannorppa ei ole kuitenkaan valinnut erakkomaista elämää, vaan tämä on johtunut hajanaisen kannan liian pienestä koosta. Saimaannorppa on luontaisesti sosiaalinen laumaeläin.

2000-luvun ajan saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Sen jälkeen, kun norppakanta ylitti 300 yksilön rajan vuonna 2012, tutkijat ja paikalliset ovat tehneet havaintoja kolmen, neljän tai viiden yksilön ryhmistä Etelä-Saimaalla, Haukivedellä ja Pihlajavedellä, missä alueelliset kannat ovat suurimmat.

Saimaannorpan Baikalin ja Laatokan serkuilla, joiden kannat ovat suuremmat, yhdessä hyljeryhmässä voi olla useampi kymmenen jäsentä.

On hurjaa ajatella, että koko meidän elinikämme ajan saimaannorppa, joka on monelle meistä Suomen luonnon symboli, ei ole ollut riittävän elinvoimainen elääkseen luontaisella tavallaan. Mitenköhän sosiaalinen norppa on kokenut todellisuuden, jossa se ei löydä lajitovereita, joiden kanssa köllötellä kivillä tai saalistaa yhdessä muikkuja?

Tänä keväänä sadattuhannet suomalaiset ovat päässeet riemulla seuraamaan WWF Suomen norppaliven kautta, kuinka Pullervo-norppa on paistatellut päivää kahden lajitoverinsa kanssa.

Minulle videopätkissä on hienointa ollut juuri se, että olen päässyt virtuaalisesti todistamaan hyvinvoivien norppayksilöiden luontaista käyttäytymistä. Minua on jäänyt mietityttämään, mistä koko kansan suosioon nousseet Pullervo ja tämän kaverit ovat ”keskustelleet” rantakivillä loikoillessaan.

Tunnemme edelleen melko heikosti saimaannorpan ”kieltä”– sitä, miten se kommunikoi lajitovereidensa kanssa. Saimaannorppa kommunikoi tavallisesti veden alla – ja osittain taajuuksilla, joita ihmiskorva ei pääse kuulemaan. Se tiedetään, että norpalla on monia eri tapoja ilmaista itseään, koiramaisista ulvaisuista valaiden naksutuksia muistuttaviin ääniin.

Olemme astumassa uudelle sivulle ihmisen ja norpan välisessä rinnakkaiselossa, kun meillä on mahdollisuus tutustua norpan todelliseen, sosiaaliseen luonteeseen. Mitä kaikkea voimmekaan vielä oppia norpparyhmien salaisista elämistä.

Tämä edellyttää, että jatkamme edelleen erittäin uhanlaisen saimaannorpan suojelua samalla intohimolla ja panostuksella kuin on tehty 1970-luvun lopusta lähtien, jolloin noin satapäinen norppakanta oli pahoissa vaikeuksissa.

Norppakannan kasvun taustalla on pitkäjänteinen suojelu, joka on perustunut paikallisten ihmisten, tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden väliseen yhteistyöhön jo neljän vuosikymmenen ajan. Neljä vuosikymmentä. Niin kauan on kestänyt saada yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä pois välittömän sukupuuton uhan kuilulta.

Tässä samassa ajassa ihmisten asenteen norppaa kohtaan ovat radikaalisti muuttuneet. Ja tämä asennemuutos on ollut yksi pääsyistä siihen, että norpalla menee nykyään paremmin kuin ennen. Tämän takia yhä useampi saimaannorppa saattaa tulevaisuudessa erakkomaisen vaeltamisen sijaan viettää sosiaalista elämää kuten Pullervo ja kumppanit.

Toisin kuin Junnu Vainion laulun ennusti, Nestori Miikkulainen ja norppa eivät olleet sukunsa viimeisiä. Kenties vielä joku päivä kuulemme laulun someajan Mökkiläis-Miikkulaisesta, joka kuvaa tupansa kuistilta kännykkäkamerallaan rantakivillä huoletonta kevätpäivää viettävää norppajengiä.

Julkaistu: 22.6.2018