Milloin viimeksi olet pudonnut kuin eno veneestä? Ollut siis ulkona kuin lumihevonen. Ulalla, hoomoilasena.

Itselleni näin kävi viimeksi viime viikolla, kun työtoverini alkoivat keskustella Minttu Vesalan videosta joka levisi ympäri maailmaa Twitterissä. Jouduin kysymään, mistä videosta on kyse.

Katsoin videon työkaverini lähettämästä linkistä.

Videolla vaaleaan pukuun pukeutunut nainen käveli mudassa. Oli pimeää. Ympärillä katselevat hahmot erottuivat heikosti. En ymmärtänyt, miksi juuri Vesala käveli, enkä tajunnut, mikä videon tilanne oli. Joku mainitsi nimen Balenciaga. Koskaan kuullutkaan.

Minulta puuttuivat olennaiset palikat keskustelun ymmärtämiseen. Tiesin yksinkertaisesti liian vähän. (Työkaverini Kati tiesi enemmän ja selittää asian tässä kolumnissaan.)

Näin käy kaikille silloin tällöin. Oma esimerkkini on vaaraton, siinä eno putoaa linnunmaidonlämpimään veteen ja osaa uida. Mutta jos tilanne on vakavampi tai putoilu toistuvaa, alkaa sattua.

Entä jos ei tiedä edes miten verkkopankki toimii? Tai jos tilanne on sellainen, kuin eräällä haastateltavallani, että osaa ottaa vastaan sähköpostia, muttei lähettää. Kuinka lujaa menee ohi se isokin osa nykyistä maailmaa, joka pyörii Instagramin, meemien ja mobiilimaksamisen ympärillä?

Tai entä jos ei vain ole rahaa.

Luvut vähän vaihtelevat julkaisusta riippuen, mutta ainakin puoli miljoonaa suomalaista on käytännössä niin sanotun tietoyhteiskunnan ulkopuolella. Suuri osa heistä on ikäihmisiä.

Toimittajalle hoomoilaseksi joutuminen on tervehdyttävää. Kun ammatinkuvaan kuuluu, että tietää monesta asiasta jotain ja viettää työaikansa toisten samanlaisten kanssa, totaaliputoamisia käy harvoin, ehkä harvemmin kuin monilla muilla ihmisillä.

Siksi keskiluokkaiset ja monesti myös -ikäiset toimittajat yrittävät muistutella itseään siitä, etteivät kaikki tiedä samoja asioita kuin itse tietää.

Opiskeluaikoina puhuttiin Pihtiputaan mummosta. Tämä mummo oli kuvitteellinen hahmo, joka piti pitää mielessä vaikkapa uutista tehdessä.

Oletus siis oli, että jos tekstin muotoilee niin, että Pihtiputaan mummokin sen ymmärtää, sen ymmärtää kuka tahansa. Tämä antaa pihtiputaalaismummoista tietenkin rumasti värittyneen kuvan.

Itse pyrin kirjoittamaan tekstini niin, että ne voi ymmärtää jopa erikoistunut lääkäri. Kuulemma kirurgeillakin voi olla vaikeuksia ihan perusmaantiedossa.

Toimittajan pitäisi pystyä olemaan aina yhtä ymmärtämätön kuin itse olin Balenciagan ja mutacatwalkin edessä. Ainakin työssään. Harva asia on yhtä hyödytön kuin toimittaja, joka pyrkii näyttämään, miten viisas on.

Kansalaiset eivät ole tyhmiä, mutta on luonnollista, että aika monestakin nykymaailman asiasta tietää itse asiassa tosi vähän. Aivan yhtä luonnollista on, ettei surffaa tietoyhteiskunnan aallonharjalla.

Meidän hommamme on kysellä tyhmiä kansalaisen puolesta. Siitä työn ydinalueesta muistuttaa mukavasti, kun ei yhtäkkiä ymmärrä yhtään, mistä on puhe.