Apu

Kommentti: Kokoomusvaikuttajien möläytykset ja niiden vastareaktiot paljastavat kulttuurimme valheen

1


Kommentti: Kokoomusvaikuttajien möläytykset ja niiden vastareaktiot paljastavat kulttuurimme valheen

Kokoomuslaisten julkkisten pienituloisia koskevat ulostulot osoittavat, että sekä Hollywood että ala-asteen opettajat ovat valehdelleet meille alusta asti.
Teksti Valtteri Mörttinen
Kuvat Timo Villanen

Muistatko, kun olit lapsi ja opettajasi jakoi viisautta kertomalla, että raha ei tuo onnea? Pysähdyitkö silloin pohtimaan, onko ihmisellä, jolla on vakituinen työ ja katto päänsä päällä, mitään oikeutta tehdä moista väitettä?

”Raha ei tuo onnea” -mantra on yhteisömme tyhjimpiä sanahelinöitä. Se siirretään eteenpäin sukupolvelta toiselle lastenkirjoissa ja kasvatustilanteissa, mutta joka käänteessä oma kulttuurimme ja omat tekomme osoittavat sen palturiksi.

Viimeisin näkyvä suomalainen ilmiö, jossa väite on suorastaan kerjännyt tulla kyseenalaistetuksi, on kokoomuslaisten vaikuttajien keskisormiparaati pienituloisia ihmisiä kohtaan. Saul Schubak kritisoi heikomman aineksen lisääntymistä jo 2012. Pian sen jälkeen Henri Heikkinen ehdotteli köyhille ympäri korvia antamista. Laura Räty äimisteli, kuinka moni suomalainen muka tienaa alle 2600 euroa. Näille klassikoille odotetut jatko-osat ovat nyt kirjoittaneet Susanna Koski ja Otto Meri.

Koski naurahti rollaattorilla kulkevalle pitkäaikaistyöttömälle päin naamaa 14. toukokuuta esitetyssä Ylen A-studiossa sanoen: ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” Koskea tuntemattomampi helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Meri piti samaa kohua ja omaa näkyvyyttään yllä Twitterin kautta laukaisemalla 30. toukokuuta: ”Ilmainen neuvo kaikille perinnän aiheuttamien vaikeuksien kanssa painiville: laskut kannattaa maksaa ajoissa.”

Jos raha ei tuo onnea, niin silloin tällaisten juttujen kylväminen ei haittaa. Se ei satuta ketään, koska puhutaan merkityksettömistä mittareista. Todellisuudessa raha kuitenkin tuo onnea, joten rikkaan ihmisen sylkäisy köyhää kohti on röyhkeä ja huomiota herättävä teko.

Länsimainen kulttuuri, jonka pyhä rakennusaine on markkinatalous, on ovelasti kerta toisensa jälkeen syöttänyt lapsilleen väitettä, jonka mukaan raha ei ole maailman tärkein asia, mutta samalla kuitenkin vaivihkaa opettanut, että kyllä on. Amerikoiden ja Euroopan yhteinen kansoja yhdistävä ja ohjaava neuvosto – Hollywood – on tässä poikkeuksellisen aktiivinen ja taitava.

Ensi jouluna, kun katsot Frank Capran uskoa elämään palauttavan klassikon Ihmeellinen on elämä, seuraa tarkasti, mitä elokuvassa oikeasti tapahtuu. James Stewartin näyttelemä George Bailey seisoo sillalla valmiina tekemään itsemurhan. Hänet on ajettu taloudelliseen ahdinkoon, josta ei näytä olevan pakotietä. Suojelusenkeli näyttää hänelle, minkälainen maailma olisi ilman häntä, ja George päättää sittenkin elää.

Juoni ei kuitenkaan pääty tähän. Enkelin osoittama oivallus on lopulta tarpeeton, sillä ei George missään vaiheessa ole menettänyt ihmisten rakkautta tai kunnioitusta. Todellisuudessa Georgen pelastaa se, että enkelin tarjoaman näyn jälkeen hänen läheisensä ilmestyvät ja kaatavat hänelle ämpärikaupalla seteleitä. Tarinan konflikti ratkeaa, koska läheiset tuovat hänelle rahaa – elämän nektaria, jonka puutetta edes taivaasta lähetetty enkeli ei voi mitätöidä. Näin Hollywood tekee sen, mitä se on tehnyt aina: väittää yhtä mutta todistaa toista.

Yhtä kieroutunutta aivopesua on se ala-asteen opettajan valhe, jota lähes jokainen kantaa muistoissaan. Sosiaalisen median areenat ehkä mahdollistavat aroistakin asioista kommunikoimista sen verran, että nämä halvat manipulaatiot häipyvät lastenkasvatuksestakin.

Julkaistu: 4.6.2018