Apu

Kommentti: Huippututkija Harari voi elää ilman älypuhelinta – Meidän muiden pitää oppia elämään laitteiden kanssa sovussa, joten lopetetaan taivastelu

Kommentti: Huippututkija Harari voi elää ilman älypuhelinta – Meidän muiden pitää oppia elämään laitteiden kanssa sovussa, joten lopetetaan taivastelu
Onko minulla enää toivoa nousta aivosumun suosta maailmaa jäsentäväksi ajattelijaksi, pohtii ajankohtaismedioiden sisältöpäällikkö Eeva Sederholm.
Julkaistu: 29.9.2022

Älypuhelimeni lähetti maanantaiaamuna tiedonannon: ”Ruutuaikasi kasvoi viime viikolla 45 % ja oli keskimäärin 3 tuntia ja 8 minuuttia.”

Koin sen pään aukomisena. Olin juuri viikonloppuna lukenut Hesarista israelilaisen historioitsijan ja tietokirjailijan Yuval Noah Hararin haastattelun, missä hän varoitteli älypuhelinten vaaroista. Harari on suuri ajattelija, joka Suomessa vieraillessaan lausui vaivatta kristallinkirkkaita ajatuksia Venäjän liikekannallepanosta suhteessa ihmiskunnan historiaan.

Haluaisin olla kuin Harari. Haluaisin, että ajatukseni olisivat viisaita ja jäsenneltyjä. Lahjakkuuden lisäksi meitä erottaa kuitenkin yksi merkittävä asia. Minä käytän älypuhelinta ja hän ei. Harari kertoo suojelevansa aivojaan ja hoitavansa työasiansa ainoastaan sähköpostilla ja puhumalla.

Selvästikään Harari ei tiedä, mistä kaikesta hän jää paitsi.

Kaikkihan me toki tiedämme, että älypuhelimet ovat varastaneet ihmisiltä älyn. Ja jos emme tiedä, ei tarvita kuin muutama etusormen päällä paineltu hakukonehaku. Tarjolla on loputon määrä uutisjuttuja ja tutkimuksia siitä, miten mobiililaitteet ovat vieneet meiltä keskittymiskyvyn, mielenterveyden ja fysiikan.

Mitä enemmän lapsi viettää ruudun ääressä, sitä todennäköisemmin hänellä on kehityshäiriöitä, huonot sosiaaliset taidot ja mikä ikävintä: ohut aivokuori. Hararilla taas on taatusti tuhtiakin tuhdimpi aivokuori. Kun kuvittelen sitä, näen silmissäni viime talven metrien paksuisen lumikerroksen, joka sai aura-autot jyräämään kiveykset pilalle ja lapset hyppimään katoilta lumihankeen — silloin kuin älypuhelimiltaan ehtivät.

Tässä maailmassa aivokuoren mitasta lienee syytä olla huolissaan yhtä paljon kuin lumikerroksestakin. Päämme paksuutta koetellaan kaikissa ikävaiheissa. Korkeakouluopetuksessakin puhelimen käyttö aiheutti muun muassa luokan keskiarvosanojen laskua, kertoo malesialaistutkimus.

Olen siis älypuhelimen uhri. Onko minulla enää toivoa nousta aivosumun suosta maailmaa jäsentäviksi ajattelijaksi?

Ehkä. Olen saanut varttua puolet elämästäni ilman näitä mänttiyttä lisääviä laitteita. Kadonnut keskittymiskyky on kuulemma helpompi palauttaa kuin luoda tyhjästä. Todennäköisyys puhelimesta luopumiseen on kuitenkin pieni. Epäilen, että en siihen ryhtyisi, vaikka jostain siunaantuisikin yksityissihteeri hoitamaan henkilökohtaisia asioitani.

Rakastan älypuhelintani. Ja samoin tekee suurin osa meistä.

Niin moni asia on niin helppoa. Laskujen maksaminen sähköisenä, ja paperilaskujen viivakoodien lukeminen – mikä autuus verrattuna tilinumeron naputtamiseen laskuautomaatilla pankin aulassa.

Muistaako joku vielä ajan, jolloin päiväkodin asioista yritettiin viestiä vanhemmille ilmoitustaululle nastalla kiinnitetyillä lapuilla? Niitä piti yrittää tiirailla samalla kun repi kurahousuja lasten päälle tai päältä pois. Päiväkotien ja koulujen Wilmat ja muut sähköiset järjestelmät, aivan ihanaa! Mikä helppous ja nopeus.

Rautatieaseman entisen lipunmyyntitiskin perään voi huokailla, mutta paperilippu ei muistutellut tulevasta matkasta tai kertonut junan myöhästymisestä. Puhelinpalveluun piti jonottaa ties kuinka kauan, jos halusi vaihtaa lipun lähtöaikaa.

Ja miten kepeää on reissulukeminen, kun järkälemäisetkin opukset kulkevat puhelimessa. Entä vaikutus perhe- ja ystävyyssuhteisiin? Enää ei tarvitse haukkua kartanlukijaa, kun voi yhdessä soimata karttasovellusta.

Eikä nuorisokaan vaikuta olevan ihan pilalla. Yksi opiskelee YouTubesta historiaa, toinen sienilajeja. Kesälomapäivinä kielisovellus Duolingo veti puoleensa opettelemaan espanjan sanastoa.

Älypuhelimen koukuttavuus on kuitenkin iso ongelma.

Kun moni palvelu toimii, on yhä vaikeampi sietää toimimattomia järjestelmiä. Miten voikaan olla mahdollista, että sairaalan sisällä vielä lähetellään paperisia asiakirjoja osastolta toiselle? Vuonna 2022. Ällistyttävää.

Tietenkin Harari on oikeassa siinä, että maailman älykkäimmät ihmiset tekevät nytkin töitä saadakseen meidät jatkuvasti palaamaan puhelimen ääreen ja syytämään aikaamme ja rahaamme sen palveluihin. Koukuttavuus on iso ongelma.

Jos haluaa hallita omaa ajankäyttöään, pitää jatkuvasti tehdä tietoinen päätös olla tarttumatta puhelimeen ja sen lupaamiin ihaniin ärsykkeisiin. Ja kun siihen tarttuu, kuinka usein tulee katsottua vain se yksi asia, jota lähti hakemaan? Harvoin.

Silti laitteiden pahuuden taivastelu ei auta meitä lainkaan. Niiden hyvyyttä pitää kehittää, koska niiden kanssa meidän on opittava elämään hyvää elämää. Päättäjien ja kuluttajien pitää vaatia laitevalmistajilta ja palveluja tuottavilta yrityksiltä hyvinvointia lisääviä ratkaisuja. Me kansalaiset taas voimme omalta osaltamme kehittää kohtuullisuuden kulttuuria keskittymällä hetkittäin toisiimme laitteiden sijaan.

Twitter: @EevaSederholm

1 kommentti