Apu

Kommentti: Heinämäki-gaten voi sinetöidä kahden happoa vetävän pieruhumoristin kallisarvoisella neuvolla



Kommentti: Heinämäki-gaten voi sinetöidä kahden happoa vetävän pieruhumoristin kallisarvoisella neuvolla

Trey Parker ja Matt Stone opettivat tärkeimmät asiat kulttuurien välisestä hienovaraisuudesta toistakymmentä vuotta sitten.
Teksti Valtteri Mörttinen
Kuvat Timo Villanen

Herra Heinämäki lato-orkestereineen provosoi yllättäen kansan keskusteluun, jossa avainsanoja ovat jälleen rasismi, sananvapaus ja kulttuurinen omiminen. Sosiaalisen median pseudovuorovaikutukselle ominaiseen tapaan useimmilla keskustelijoilla on tarjota yhteiskunnalliseen kysymykseen yleispätevä ja kiistaton ratkaisu, jota se toinen puoli ei vain suostu uskomaan. Puolia on kaksi, joten ajatustenvaihto on saavuttanut pattitilanteen mutta jatkuu silti jo toista viikkoa. Juuri päättyneen viikonlopun aikanakin nousi vielä esille uusia – tai siis samoja – näkökulmia.

On aina ongelmallinen tilanne, kun taidetta aletaan luokitella hyväksyttävään ja ei-hyväksyttävään. Luokittelu vaatii niin tulkinnanvaraisen rajan piirtämistä, että koskaan demokraattinen yhteisö ei voi löytää yhteistä näkemystä siitä, missä rajan tulee kulkea.

Taiteessa elää sama konflikteja aiheuttava mysteeri kuin huumorissakin. Todellinen sanoma on aina piilotettu tulkintaa vaativien esitysten taakse. Esitys itsessään ei paljasta sen motiiveja. Aidot motiivit tietää vain tekijä. Se on ongelman lisäksi myös taiteen suurin lahja ihmiskunnalle. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, koska ilmaisukeinoja ovat esimerkiksi ironia ja tarinan kertominen kuvitteellisen hahmon positiosta, jonka ei tarvitse todellisuudessa olla sama kuin taiteilijalla kertomuksen takana. Välillä taiteilija itsekään ei välttämättä ole tietoinen omista motiiveistaan, koska monet niistä on ohjelmoitu alitajuntaan.

Ei siis ole turvallista perustaa tuomioistuinta, joka määrittelee taiteesta sen enempää kuin huumoristakaan, mikä on hyväksyttävää. Totuus on ainoastaan tekstin kirjoittajan tai vitsin kertojan motiiveissa, joita kukaan ulkopuolinen ei voi todistaa.

Mutta.

Historian saatossa kehittyneet kulttuurilliset konnotaatiot, jotka kytkeytyvät natiiviamerikkalaisen sulkapäähineeseen, ovat jotain, mitä valkoihoinen suomalainen ei aidosti voi koskaan ymmärtää. Tämän elämässä ja kulttuurissa ei ole yhtäkään symbolia, jolla olisi samanlainen merkitysten lataus.

Tästä katsojapositiosta on vain myönnettävä, että ”en voi ymmärtää tätä tilannetta” ja kunnioitettava ihmisen oikeutta loukkaantua esittämisen tavoista, joihin on lukuisten sukupolvien ajan pakkautunut etnisen sortamisen ja aitojen julmuuksien jälkiä.

Juuri esitetty ajatus ei ole uusi eikä minkään maailmaa mullistavan pitkäjänteisen tutkimuksen tulos. Se on lainattu South Parkista.

Trey Parker ja Matt Stone tekivät vuonna 2007 sarjaan jakson With Apologies to Jesse Jackson, jossa Stanin isä möläyttää suorassa tv-lähetyksessä N-sanan. Stan yrittää selittää tummaihoiselle ystävälleen Tokenille, ettei hänen isänsä ole rasisti, joten Tokenin ei pitäisi loukkaantua. Stanilla kestää koko jakson ajan oivaltaa, ettei hän voi millään aidosti ymmärtää, miltä tuon sanan kuuleminen Tokenista tuntuu.

Herra Heinämäen kriisiin ei ole yksiselitteistä vastausta olemassa. Hyvä asia on se, että ihmiset Heinämäen ansiosta ylipäätään neuvottelevat, miten yhteisömme haluaa asiaan jatkossa kollektiivisesti suhtautua. Ongelma tietysti on se, että monesti keskustelun sijasta saadaan aikaan vain julkkisten nokittelukilpailu. Tähänkin ilmiöön Parker ja Stone sohaisevat jaksossa, kun Stanin isä pääsee esittämään virallisen anteeksipyynnön itse itsensä mustien ihmisten keisariksi nimittäneelle populistille.

Herra Heinämäki tuskin pyrkii tietoisesti olemaan rasistinen taideteos – varsinkaan kun tekijät ovat itsekin myöntäneet kohutun hahmon ongelmallisuuden. Keskustelun siitä, kenen eteen tai taakse nyt pitää polvistua, voi lopettaa tähän. Tarinan opetus on yksinkertainen: ihmiset, jotka ovat etnisten ominaisuuksiensa ansiosta paremmassa lähtöruudussa, eivät välttämättä aina ymmärrä pysähtyä miettimään muiden tunteita asioissa, jotka itselle tuntuvat täysin triviaaleilta.

Sitä paitsi, se ohjelma vain siirrettiin kansiosta toiseen. Joko riittää?

Julkaistu: 7.5.2018