Image

Kolumni: Lautanen tyhjäksi



Kolumni: Lautanen tyhjäksi

Ilkka Karisto haikailee ruoka-aineympyrää ja Jaakko Kolmosta.

Kansallismuseossa oli taannoin näytteillä esineitä, jotka kuvasivat suomalaisten arkea eri vuosikymmeninä.

Nykyajan ruokakulttuuria edusti Dr. Oetkerin pakastepitsan pahvipakkaus. Valinta oli sinänsä oivallinen – opiskeluaikoinani tapasin öisillä jatkoilla useita nuoria miehiä, joiden pääasiallinen ravinnonlähde tuntui olevan Dr. Oetkerin pitsat -, mutta olisi kaupan hyllyltä löytynyt osuvampikin ajan hengen gastronominen ilmentymä.

Tarkoitan broilerin- tai kalkkunanlihasta valmistettuja leikkelesiivuja, joiden luvataan olevan “ohuen ohuita”.

Tuote on täydellinen esimerkki 2000-luvun suomalaisen kierosta suhteesta ruokaan. Leikkelesiivuista tehdään niin ohkaisia, että niistä näkee läpi. Nimikin on pöhkö: miten mikään voi olla ohutta ohuempi? Mitä seuraavaksi? Hunajamarinoitua kalkkunan uloshengitys-ilmaa?

Milloinkaan aiemmin ruokien terveys-vaikutuksista ei ole hössötetty niin kuin nyt. Joka toinen elintarvikepakkaus lupaa vähärasvaisuutta, vähäkalorisuutta, vitamiineja, alhaisia kolesteroliarvoja, ruuan-sulatuksen edistämistä, hoikkuutta ja yleistä hyvinvointia.

Silti suomalaiset ovat lihavampia kuin koskaan ennen.

YYA-Suomessa kaikki oli vielä ihanan selkeää. Koululaiset tuijottivat ruoka-aineympyrää ja oppivat, että aamiaisella tulee syödä kolmas-osa päivän ruuasta. Ylimmät auktoriteetit ravintoasioissa olivat Jaakko Kolmonen ja Pekka Puska, mies joka teki Suuren Ihmeen, sai Pohjois-Karjalan isännät vaihtamaan punaisen maidon siniseen.

Voileivän päälle veistettiin paksusti lauantaimakkaraa tai gottleria. Pääministeri söi televisiossa silakkaa todistaakseen koko kansalle että puheet Itämeren myrkyistä ovat potaskaa.

Ei tehtyä eroa punaiseen ja vaaleaan lihaan. Liha oli lihaa, ja sitä söivät kaikki. Balkanistakin tuli mieleen makkara eikä Jugoslavian hajoamis-sodat, ja oikeaoppinen ruokavalio oli tiivistettävissä vanhan kansan sananlaskuihin:

Leipä miehen tiellä pitää.

Syö juustoa, se kasvattaa luustoa.

Nyt on paljon sekavampaa. Jos haluaa syödä terveellisesti, käy kuin The Clashin kappaleessa Lost in the Supermarket.

Joka toinen viikko “maailmalla” keksitään uusi vallankumouksellinen dieetti. Yhden ravitsemus-terapeutin mukaan pelastus löytyy pähkinöistä, toinen suosittelee kreetalaista ruokavaliota, kolmas japanilaista.

Pasta on pahasta.

Pasta on parasta.

Keskustelu terveellisestä ravinnosta muistuttaa vaatemuotia: kummassakin esitetään asioita varmoina totuuksina, ja kummassakin totuudet vaihtuvat taajaan. Äänessä eivät ole pelkästään niin sanotut asiantuntijat. Kiitos internetin, terveys-valistuksesta on tullut jokamiehen oikeus.

Internetin keskustelupalstoilla vilisee outoja termejä kuten karppaus, antioksidantit ja flavonoidit, hitaat ja nopeat hiilarit, hyvät ja huonot rasvat, atkinsit ja wotkinsit. Mielipiteitä tuodaan esille kiihkouskovan asenteella, jossa yhdistyvät auktoriteettiusko, ehdottomuus ja epävarmuus omasta paikasta maailmassa.

Moni raaka-aine tuomitaan “kielletyksi”. Joku syyttää lihavuudestaan leipää.

Keskustelujen lukeminen tuntuu siltä kuin seuraisi päiväkoti-ikäisten lasten ruokapöytä-nurinaa: hyi, mä en syö tota!

Tekee mieli laittaa Jaakko Kolmosen pata-kinnas päähän ja komentaa kansakoulun opettajan äänellä: Suut soukemmalla ja lautaset tyhjiksi! Ajatelkaa Afrikan nälkäisiä lapsia.

Ei siinä mitään, että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään ja hyvinvoinnistaan.

Välillä väittely oikeaoppisesta ruoka-valiosta muistuttaa kuitenkin hölmöläisten touhuja. Samat ihmiset, jotka otsa rypyssä laskevat lounas-ruuan kaloreita ja ostavat jää-kaappiinsa “ohuen ohuita” leikkeleitä, saattavat elokuvissa syödä saunasaavillisen popcornia.

Lisäaineilla kyllästettyjen mikroeinesten suosio kasvaa jatkuvasti (mikroruuat tuntuvat muuten olevan suomalainen ilmiö, esimerkiksi Saksassa sellaisia ei kaupoissa näe), eikä virvoitus-juomia pian taida saada kuin 1,5 litran pulloissa. Osta kaksi niin saat lelun päälle!

Nykyään pääministeri ei enää suosittele silakan syömistä vaan antaa laihdutusvinkkejä iltapäivälehdissä: vaihtakaa kokis kevytkokikseen. Muuta ei tarvitsekaan tehdä.

Pitäisi varmaan muistuttaa simppelistä tosiasiasta: kun haluaa hoikistua, energiaa pitää kuluttaa enemmän kuin tankata.

Riippumatta siitä mitä syö.

Jos kaikki se aika, jonka suomalaiset käyttävät jankkaamalla internetissä ruokavalioteorioistaan, käytettäisiin esimerkiksi polkupyöräilyyn, lihavuusongelma olisi jo puoliksi ratkaistu.

Ilkka Karisto on helsinkiläinen toimittaja, joka inhoaa maustekurkkuja, säilykeherkkusieniä ja luumuhilloa. Sinapista hän oppi pitämään 25-vuotiaana.

Image 7/2007

Julkaistu: 26.9.2007