Pistäydyin Guinea-Bissaussa.
Eikö raksuta? Ei se mitään, kaksi kuukautta sitten minäkään en tiennyt maasta mitään muuta kuin nimen ja summittaisen sijainnin Afrikan kartalla (siellä länsirannikolla, Senegalin eteläpuolella).
Netistä ei ollut juuri apua. CNN oli julkaissut edellisen Guinea-Bissauta koskevan uutisen vuonna 1999. Sinnikkäällä surffaamisella sain selville seuraavat seikat:
1. Guinea-Bissau on poliittisesti hyvin eristäytynyt maa, läheiset välit sillä on vain Algerian, Kuuban ja Kiinan kanssa.
2. Pääministeri oli juuri erotettu, ja armeija oli ilmoittanut olevansa tarvittaessa valmis ottamaan vallan – kuten se on jo kahdesti tehnyt vuonna 1999 päättyneen sisällissodan jälkeen.
3. Erotetun pääministerin edeltäjä oli hakenut tammikuussa turvapaikkaa YK:n tiloista.
Lähdin innolla matkaan, vaikka tiesin, että yksikään suomalainen lehti ei osta artikkelia Guinea-Bissaun sisäpoliittisesta kriisistä – ellei maassa ruveta lahtaamaan sadoittain ihmisiä.
Onneksi on kolumnistin vapaus. Aion nyt antaa Guinea-Bissaulle ikioman viisitoistaminuuttisensa julkisuudessa. Koettakaa kestää, seuraavassa kolumnissa lupaan puhua joko a) tosi-tv-ohjelmien nykytilasta, b) luovuudesta tai c) Marko Asellin poliittisesta tulevaisuudesta.
Heti Senegalin ja Guinea-Bissaun välisen rajan ylitettyäni ymmärsin, että on olemassa kehitysmaita ja kehitysmaita. Rajakylässä oli markkinat, jossa kaupiteltiin tuhansia Yhdysvaltain kehitysapuna lahjoittamia ruokaöljypurnukoita.
Pääkaupunki Bissau oli saanut vuoden alussa ensimmäiset katulamppunsa (5 kpl). Ne eivät toimineet, sillä kaupungissa ei ollut sähköjä.
Maa oli ilman hallitusta. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tapahtuu.
Yhtenä iltana istuin seurueessa, joka koostui eurooppalaisista kehitysaputyöntekijöistä. Opin paljon kehitysavusta ja Guinea-Bissausta.
Ranskalainen avustustyöntekijä oli taannoin joutunut moottoripyöräonnettomuuteen. Luut olivat irvistäneet säären läpi. Hänet oli kuljetettu Bissaun ainoaan sairaalaan, Hospital Nacional Simão Mendesiin, kello 11 aamupäivällä. Lääkärit olivat kehottaneet palaamaan illalla, sairaalan sähköt kytkettäisiin silloin päälle.
Ranskalainen oli soittanut hädissään Portugalin suurlähetystöön, ainoaan Guinea-Bissaussa toimivaan EU-lähetystöön. Lähetystövirkailija oli lähtenyt ostamaan polttoainetta, jotta sairaalan generaattori voitaisiin käynnistää etuajassa. Myös ompelutarpeet ja röntgenfilmi piti käydä ostamassa itse.
Leikkauksen tehnyt kirurgi oli sanonut, että hiukankin pidempi viivyttely olisi voinut johtaa jalan amputointiin.
Kuulin toisenkin esimerkin Guinea-Bissaun sairaanhoidon tilasta. Espanjalainen mies oli kysynyt, löytyykö Bissaun lentokentältä ambulanssikonetta, jolla vakavan onnettomuuden uhri voidaan kuljettaa Senegaliin leikattavaksi.
“Toki, se kuuluu vakiovarustukseen”, virkailija vastasi. “Mutta se pitää varata neljä päivää etukäteen. Se lennätetään tänne Lissabonista.”
Palasin Senegaliin ja luin nettikahvilassa Suomen uutisia. Niissä puhuttiin terveydenhuollon kriisistä. Hymyilytti. Hymy syveni, kun näin otsikon “Sdp:n piirijohtajat: keskitetty tupo-ratkaisu vaikeutuu”.
Oi Suomi.
Mitä tylsemmät uutiset, sitä paremmin maalla menee. Tämä sääntö – kutsuttakoon sitä vaikka Arvi Lindin maksiimiksi – pätee aina ja kaikkialla. Vahva todiste Arvi Lindin maksiimin paikkansapitävyydestä saatiin päivää ennen eduskuntavaaleja. Yksi puoli yhdeksän tv-uutisten pääaiheista oli raportti siitä, millä tavoin Ylen vaalistudion väki valmistautui koitokseensa. Kansalle kerrottiin, että Isoon Pajaan on perustettu haastattelupiste ja että tekniikka toimii.
Samassa lähetyksessä paljastettiin myös, että kevään tulo yllätti suomalaiset.
Eikö tämä osoita, että loppujen lopuksi on aivan sama, kuka vaalit voittaa. Arki jatkuu samanlaisena; tulee urheiluruutu, uutisvuoto, kevät ja siitepölytiedotteet, syksyn tupokierros ja seuraavat vaalit.
Tylsää? Tasapaksua? Ritualistista? Kyllä kyllä kyllä. Mutta kukapa valitsisi Guinea-Bissaun mallin, jossa kansalaiset eivät voi olla varmoja, kuka seuraavana aamuna hallitsee, onko sähköä, alkaako sota.
Niin, alkaako sota? Tätä kirjoitettaessa maan sisäpoliittinen kriisi ei ollut ratkennut eikä ylittänyt kansainvälistä uutiskynnystä. Bissaun kaduilla on kuulemma ollut tuhansien ihmisten mielenosoituksia. Presidentti on ilmoittanut käyvänsä neuvotteluja tilanteen ratkaisemiseksi. Sotilaat ovat sentään pysytelleet parakeissaan.
Sähköverkko toimii ajoittain. Toivottavasti myös Hospital Nacional Simão Mendesissä.
Ilkka Karisto on toimittaja, joka ei äänestänyt eduskuntavaaleissa, koska lähin äänestyspaikka oli Nigeriassa.
