Puheenaiheet
Apu

Kolmen lapsen äiti Sanna Kiiski: "Haluaisin lisää lapsia"

Kolmen lapsen äiti Sanna Kiiski: "Haluaisin lisää lapsia"

Sanna Kiiski ei ole muuttunut lapsensa vakavan sairauden myötä pyhimykseksi. Perhe haaveilee nyt uudesta alusta.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari
Mainos

Sanna Kiiski odottaa esikoisensa, 4-vuotiaan Ben-poikansa testituloksia. Ben sairastui imukudossyöpään puolitoista vuotta sitten. Vuosi sitten hänet todettiin terveeksi. Sairaus on kuitenkin rytmittänyt viisihenkisen perheen elämää myös viime vuoden ajan. Kontrollikäyntejä on ollut kerran kuukaudessa.

- Jos Ben saa puhtaat paperit, niin kontrollikäyntejä on enää kolmen kuukauden välein. Voisimme tehdä perheenä asioita myös kodin ulkopuolella.

Infektioriskin vuoksi Ben ei ole saanut poistua kotoa puoleentoista vuoteen. Perhe on laittanut Helsingin keskustassa sijaitsevan kodin myyntiin. Kotia välittää Danita Westphal, johon Sanna tutustui Äitien sota -ohjelmaa tehdessä.

- Haluaisimme uuden kodin myötä uuden alun. Paluu normaaliin elämään on jopa vähän pelottaa minua. Kaikki on pyörinyt niin pitkään sairauden ympärillä. Pelkään myös, että en huomaa ajoissa, jos sairaus on uusiutunut. Lääkäri sanoi, että sellaista ei kannata liikaa murehtia, Sanna sanoi Elovena Voimapäivän lanseeraustilaisuudessa. Sanna oli tilaisuudessa kesällä kolme vuotta täyttävän Mai-tyttären kanssa. Perheeseen kuuluu vielä 1-vuotias Liv.

Sanna sanoo, että hän ei ole muuttunut Benin sairauden myötä pyhimykseksi. Mutta pienistä asioista hän valittaa harvemmin. 

- Ajattelen, että kaikki on hyvin kunhan kaikki ovat terveitä. Haluaisin lisää lapsia, mutta terveyssyistä se ei ole enää välttämättä mahdollista. Minulle on tehty kolme sektiota, joista yksi epäonnistui. Kerrokset ommeltiin väärin kiinni. Korjausleikkauksessa vatsan tueksi laitettiin verkko. Uusi raskaus voisi olla liian iso riski. 

Benin tarina nähdään toukokuussa Risteyksessä -ohjelmassa. 

Julkaistu: 14.4.2015