Pala Afrikkaa Espanjan itärannikolla, Valenciassa? Ainakin melkein.
Jos hotkaisee Valencian elämykset vajaassa kolmessa päivässä, ahmimisen voi aloittaa puistoalue Parque de Cabecerasta, jota reunustaa kuivatettu Turia-joen uoma. Se on nykyään suosittu yhdeksän kilometrin mittainen puistotie, jossa kävellään, hölkätään ja pyöräillään. Alueelle on rakennettu myös vuonna 2008 avattu eläinpuisto Bioparc.
Valenciassa sataa harvoin, mutta nyt tummat pilvet kaatavat ryöpyn eläinpuiston ylle. Alkuperäiset savannin asukkaat norsut, kirahvit, seeprat, sarvikuonot ja impalat ovat iltapäivän musteensinisessä valossa kuin kulisseissa. Yöeläimet, leijonat ja muut kissaa suuremmat pysyvät luolissaan eikä sumuisten vuorten jättiläisiä, gorilloja näy missään. Niitäkin puistossa on.
Flamingot kylpevät pienessä järvessään, hyeena kuikuilee luihunuteliaana kalliopaaden takaa, ja kaksi virtahepoa muljahtelee altaassaan.
Eläinpuisto on rakennettu tarkasti luontoa jäljitellen. Sinne on luotu aidon näköiset savannia ja sademetsiä muistuttavat alueet, mutta sittenkin baobab-puu näyttää kasvavan väärässä paikassa.
Moniin eläintarhoihin verrattuna Parque de Cabecera on kunnianhimoinen hanke, mutta villieläinten luonnollisia elinympäristöjä se ei voita. Kävijää se saattaa muistuttaa siitä, mikä on uhanalaista.
Parque de Cabereca on iso eläinpuisto, jonka asukeilla on enemmän tilaa kuin perinteisissä eläintarhoissa.
Ilta Valencian ravintoloissa alkaa espanjalaiseen tyyliin myöhään, vasta yhdeksän maissa. 800 000 asukkaan kaupungin kaduilla on turvallista liikkua myöhäänkin.
– Taskuvarkaat eivät ole Valencian ongelma, eikä vielä liiallinen matkailijoiden määräkään. Siinä onkin taiteilemista, miten saavutamme juuri sopivan määrän. Ei liian vähän, eikä liikaa, sanoo David Goméz Valencian matkailutoimistosta.
Hän oikoo edellisviikonlopun maratonjuoksusta kipeitä jalkojaan La Moma -ravintolassa, joka sijaitsee lähellä vanhankaupungin Neitsyen aukiota.
La Moma on oiva esimerkki Valencian kulinaristisista, välimerellisistä elämyksistä. Niihin kuuluu erottamattomasti alueen suuri vientituote, riisi. Sitä viljellään kaupunkia ympäröivillä tasangoilla. Riisin ja Valenciasta peräisin olevan paellan makuun päästään vasta seuraavana päivänä, sillä ensimmäisen illan kruunaavat suussasulavat tapakset.
Alkuun rapeaa salaattia, jossa on pähkinärouhetta ja sinappinen kastike. Salaatin jälkeen tapas, jossa on pieniä, mureita mustekalan lonkeroita ja perunaviipaleita.
– Seuraavaksi simpukoita, David Goméz tilaa La Moman ystävälliseltä tarjoilijalta Rubénilta.
Illallinen päättyy alueella tuotettuihin juustoihin, joiden maut sopivat erinomaisesti paikallisen punaviinin kanssa.
David Goméz tilaa vielä teetä, joka kaadetaan paikalliseen tapaan jääkuutioiden päälle. Tällä kertaa jää maistamatta Aqua de Valencia, ginistä, vodkasta, appelsiinimehusta ja samppanjasta tehty cocktail.
Valencian katedraali on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä.
Kolmen tunnin historialuento on vuorossa matkan toisena päivänä. Tarinaa ja faktaa suoltava kaupunkiopas, ikioman Runebergimme tavoin puhuva Alejandro Lagarda Pérez tietää kaiken kotikaupunkinsa menneisyydestä, onhan hän historian maisteriksi valmistunut mies.
Edelleen jatkuva sade ei haittaa, kaupunkilaiset liikkuvat silti suosituimmilla kulkuvälineillään, polkupyörillä.
Historiakierros alkaa keskellä kaupunkia sijaitsevalta Plaza de la Virgen -aukiolta. Sitä reunustaa kaksi upeaa rakennusta: Valencian katedraali ja Basilica de Virgen de Los Desamparados -kirkko.
– Katedraalin paikalla oli aikoinaan moskeija, mutta nykyinen katedraali rakennettiin jo vuonna 1260. Se on edelleen kaupungin suosituin nähtävyys, Alejandro kertoo.
Kirkkojen ovenpielissä on kerjäläisiä, kuten kaikkialla maailmassa, ja monet heistä näyttävät olevan paikallisia.
Satavuotias kauppahalli on nähtävyys ja kulinaristin taivas.
Viiden kirkon ja muutaman arkkitehtuurinähtävyyden jälkeen kaupungin kauppahalli on paluu historiasta elävään elämään.
Hallissa on aluksi maistettava paikallista pähkinäjuomaa, maitomaista, sokerilla imeläksi maustettua horchataa. Päivän sokeriannos tulee sillä kuitattua!
Satavuotias kauppahalli on kulinaristin taivas. Sieltä voi ostaa aamulla merestä nostettuja herkkuja, paikallisesti kasvatettuja vihanneksia ja hedelmiä, juustoja, lihaa. Leipää, kinkkuja, viiniä: mitä muuta ihminen tarvitsee?
Nälkä kurnii jo vatsassa, siksi on aika ajaa taksilla Valencian ulkopuolella sijaitsevaan luonnonpuistoon, Palmarin kylässä sijaitsevaan vaatimattoman näköiseen mutta suosittuun Mateu-ravintolaan.
Paella kannetaan pöytään laakeassa valurautapadassa. Paellassa on paikallista bomba-lajikkeen riisiä. Se on paras mahdollinen lajike paellan valmistukseen, sillä bomban jyvät eivät hajoa kypsennyksessä. Bomba-riisi turpoaa kypsennettäessä kolminkertaiseksi ja imee sisäänsä ruokaan käytetyn liemen herkulliset aromit.
Yksinkertaista, sydäntä ja sielua lämmittävää ruokaa.
Sen sijaan illallinen yhden Michelin-tähden saaneessa Riff-ravintolassa tunnelmallisessa Ruzafan-kaupunginosassa on pettymys. Makuelämyksistä ei kannata puhua, vaikka ravintolan omistaja ja keittiömestari, saksalaissyntyinen Bernd H. Knöller on gourmetpiireissä maailmankuulu kokki.
Yhden Michelin-tähden Riff-ravintolassa voi maistella muun muassa ostereita.
Valencian säteilevän sininen voisi olla uusi värimääritelmä. Sellainen on taivas matkan kolmantena päivänä, kotiinpaluun hetkillä.
Ennen lähtöä on vielä nähtävä kaupungin uutta arkkitehtuuria. Se levittäytyy alueelle, jossa sijaitsee Valencian Oopperatalo, tiedekeskus ja Oceanografic-merimaailma.
Arkkitehti Santiago Calatravan suunnittelema 4000-paikkainen oopperatalo näyttää sementistä, teräksestä ja murskatuista keraamisista laatoista tehdyltä taistelijan kypärältä. 70 metriä korkea rakennus maksoi 120 miljoonaa euroa, mutta aivan kuten arkkitehti Frank Gehryn Guggenheimin museo Bilbaossa, vuonna 2005 valmistunut Valencian oopperatalo oli sijoitus kulttuuriin, turismiin ja tulevaisuuteen.
Oopperatalosta matka jatkuu Euroopan suurimpaan Oceanografic-merimaailmaan. Arkkitehti Félix Candelan suunnittelema keskus avattiin vuonna 2003, ja vierailijoita on riittänyt.
Matka alkoi savannien eläimistä ja päättyy delfiinien, hylkeiden ja haiden maailmaan.
Valé, kuten paikalliset sanovat: kaikki hyvin. Ja vain kolmessa päivässä! ●
Teksti Liisa Talvitie, kuvat Liisa Talvitie ja Alamy / All Over Press
