Koiria ravintolaan?
Puheenaiheet
Koiria ravintolaan?
Dialogi. Pekka Seppänen ja Maria Tojkander ovat eri mieltä kaikesta. Tällä kertaa Maria puolustaa koirien oikeutta päästä ravintolaan.

M.T. Vuodenvaihteesta saakka ravintolat ovat saaneet itse päättää, saako niihin viedä koiria vai ei. Kiitos, lainsäätäjät! Vihdoinkin askel terveen järjen suuntaan ylihygieenisessä ja -hysteerisessä Suomessa.

P.S. Järjetöntä. Siitä on tosiaankin ylihygieenisyys kaukana, kun koirat kuolaavat ja jättävät karvojaan ravintoloihin.

M.T. Voi olla. Kiukkuinen nipotus pilaa kuitenkin ruokahalun sata kertaa varmemmin kuin pari karvaa.

P.S. Eikö lainsäätäjä tiedä, että yhä useammat ovat allergisia koirille? Lapsista ja nuorista aikuisista heitä on jo 5 prosenttia.

M.T. Eihän allergisten ole pakko tulla koiraystävällisiin ravintoloihin. Tuskin kaikki ravintolat ryhtyvät koiraravintoloiksi. On hyvä ajatella myös tulevia sukupolvia. Allergioita on väestössä sitä enemmän, mitä tiukempaa hygieniaa noudatetaan.

P.S. On paitsi koira-allergisia ihmisiä myös ihmisiä, jotka pelkäävät koiria. Kynofobinen ihminen menee tyhjään ravintolaan, tilaa pihvin, ja juuri kun annos tuodaan, viereiseen pöytään asettuu verenhimoinen bullmastiffi. Koiraravintola varautukoon siihen, että pihvi jää sekä syömättä että maksamatta.

M.T. Miksi kynofoobikon on pakko mennä nimenomaan koiraystävälliseen ravintolaan? Sehän on sama, kuin jos jääkiekon vihaaja menisi urheilubaariin Suomi–Ruotsi-loppuottelun aikana ja vaatisi sulkemaan television. Vahingossa noin ei käy, sillä koiraystävällisyydestä pitää lain mukaan olla ilmoitus jo ravintolan tai kahvilan ulko-ovella. Koiranomistajat puolestaan voivat bongata koiraystävällisiä ravintoloita vaikkapa Dogia-verkkopalvelusta, joka myöntää ravintoloille Ystävälliseksi haukuttu -merkkejä.

P.S. Mahtavaa. Mutta on muitakin lemmikkejä kuin koiria. Koiraystävällisiin ravintoloihin saa sitten varmaan tuoda myös kissoja, käärmeitä ja undulaatteja.

M.T. Periaatteessa ravintola voisi kai julistautua vaikkapa käärmeystävälliseksi. Eri asia sitten on, kuinka hyvä kilpailuvaltti se olisi. Suomessa rekisteröitiin viime vuonna yli 50 000 koiranpentua. Koiria on paljon, ja niitä kohdellaan perheenjäseninä. Moni haluaa ruokailla ja vaikkapa matkustaa ihan koko perheen kesken.

P.S. 50 000! Melkein yhtä paljon kuin lapsia syntyy. Ei siis ihmekään, että koiraperheitä (ja koiraperheiden kukkaroita) kosiskellaan, kun koiraperheitä on pian enemmän kuin lapsiperheitä. Mihinkähän tämä kaikki lopulta johtaa? Kohta varmaan säädetään laki, joka kieltää viemästä lapsia ravintoloihin. Koirat taas saavat seuraavaksi luvan tulla uimahalleihin ja oopperaan.

M.T. Kaikki eivät ilahdu koirista myöskään junissa, linja-autoissa, raitiovaunuissa eivätkä Stockmannilla, joihin koiria on tähänkin asti saanut tuoda. Kaikkea ei kuitenkaan voi säädellä lailla. Mitä paremmin kulttuurimme suvaitsee koiria, sitä paremmin se todennäköisesti suvaitsee myös muita, jotka eivät osaa käyttää rapuveistä – kuten lapsia.

P.S. Päästetään sitten koirat kaikkialle, vaikka jumalanpalveluksiin. Sallikaa koirien tulla minun tyköni.

Kommentoi »