Apu

Ilmat kylmenevät – on aika tarkistaa lämmitys – asiantuntijan 6 vinkkiä syksyyn

Ilmat kylmenevät – on aika tarkistaa lämmitys – asiantuntijan 6 vinkkiä syksyyn
Lämmitys lohkaisee jopa 80 prosenttia kotitalouden energiankäytöstä. Lämmitysenergian tehokkaalla käytöllä voi leikata asumisen ilmastovaikutuksia. Näin se tehdään!
Julkaistu: 13.9.2021

Ensimmäiset yöpakkaset on Suomessa jo koettu, vaikka eteläosissa syyskuun alku on ollut melko lämmin. Väistämättä edessä ovat kuitenkin viileämmät kelit.

Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva muistuttaa, että nyt on hyvä hetki tarkistaa oman kodin lämmityksen toimivuus.

– Rakennuksen ja käyttöveden lämmitys lohkaisee jopa 80 prosenttia kotitalouden energiankäytöstä. Asumisen osuus suomalaisten kasvihuonekaasupäästöistä on lähes 40 prosenttia. Lämmitysenergian tehokas käyttö ja ylikulutuksen välttäminen auttavat leikkaamaan asumisen ilmastovaikutuksia, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta kertoo.

Asiantuntijan 6 vinkkiä

  1. Kun asuntoa aletaan kesän jälkeen lämmittää, pitäisi kesäsulkujen avaamisen lisäksi testata, että patterit ja termostaatit toimivat. Tämän voi kokeilla kääntelemällä termostaattia ääriasennosta toiseen ja tunnustelemalla patterin kylkeä.
  2. Huoneiden lämpötiloja kannattaa mitata lämpömittarilla läpi lämmityskauden. Taloudellinen lämpö on noin 20–22 astetta. Makuuhuone voi olla vielä asteen pari tätä viileämpi.
  3. Monessa kodissa on nykyään lämmityksen lisäksi myös viilennyslaitteita. Motivasta muistutetaan, että asukkaan kannattaa varmistaa, etteivät lämmitys ja viilennys kamppaile keskenään.
  4. Jotta yhtäaikainen lämmitys ja viilennys ei ole mahdollista esimerkiksi takkaa lämmitettäessä, jäähdytyslaitteiden viilennysasetus tai automaattiviilennys pitää kytkeä pois.
  5. Jos asunnossa on koneellinen ilmanvaihto, sen pitää olla päällä koko ajan, mitä nyt löylyhuoneen ilmanvaihtoa voi säätää lämmittäessä pienemmälle, jos siihen on mahdollisuus.
  6. Pesutilojen ilmanvaihdon toiminta kannattaa varmistaa, jotta tilat kuivuvat. Mahdollinen lattialämmitys on aika kytkeä päälle viimeistään nyt. Sopivan lämpimäksi säädetty lattialämmitys tuntuu vain hieman lämpimältä jalkapohjassa.

1 kommentti